Tämä on jo vuosia sitten maalamani öljyvärityö, aika iso 58x71 cm. Itseasiassa sen maalaamisesta on kulunut 24 vuotta. Käsittämätöntä, että siitä on niin paljon aikaa. Muistan edelleen sen hetken kun seisoin mäenrinteessä katselemassa järvelle, hain kankaan sinne mukaani ja hahmottelin lyijykynällä kankaalle maiseman pääpiirteet. Silloin oli syksy, eikä lunta ollut maassa. Itse malaaminen kuitenkin siirtyi koska sairastuin keuhkokuumeeseen sinä syksynä. Niinpä maisema ehti saada lumipeitteen ja lopulta se alkoi jo sulaakin.
Tällä maalauksella on monta tarinaa kerrottavana. Se on oikea muistojen aarreaitta. Minulle se niitä kertoo, ehkä sillä on muutama muisto kerrottavana jollekin muullekin. Mistä sen tietää. On kuitenkin mielenkiintoista kuinka kuva voi toiselle olla pelkkä maisema ja toiselle se on niin paljon enemmän.
Luulen jokaisen taiteilijan pistävän töihinsä palan itseään, palan elettyä elämää. Näin jokainen työ kertoo jotain tarinaa, toiset vain ovat helpommin luettavia kuin toiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.