Tiskasin maitokannun ja otin kaapista puhtaan pyyhkeen kuivatakseni sen. Pyyhe on pellavaa, kangaspuilla kudottu vuosikymmeniä sitten. Siinä on myös kauniisti kirjaillut koukeroiset nimikirjaimet. Pyyhe on siis oikeasti vanha, mutta toimii aivan hyvin edelleen, se ei edes näytä vanhalta. Minä vain tiedän että se on erään jo neljäkymmentä vuotta sitten kuolleen sukulaiseni tekemä, ja hän oli tehnyt sen jo kauan ennen kuolemaansa.

Silloin ei menty kauppaan ostamaan valmista kangasta, valmiista keittiöpyyhkeestä nyt puhumattakaan. Ei ainakaan maaseudulla. Joka talossa oli kangaspuut ja pyyhekankaat kudottiin itse ja ommeltiin käsin pyyhkeiksi ja nimikoitiin. Pellavatkin kasvoivat omassa pellossa.
Minusta on suuri kunnia, että minulla on tällainen pyyhe ja minusta sitä kuuluu myös käyttää. Se on tehty käyttöä varten ja se on tehty niin hyvin, että se myös kestää käyttöä. Jos nyt menisin kauppaan ja ostaisin sieltä keittiöpyyhkeen, niin voinpa vaikka vannoa että se pyyhe ei ole enää hengissä tämän vuosisadan puolessavälissäkään, tuskin edes kymmenen vuoden kuluttua. (Paitsi, jos ostaisin sen joltain käsityöläiseltä, joka olisi tehnyt sen yhtä huolella kuin ennen vanhaan.)
Tänä päivänä tuotteita ei edes tehdä kestämään, mehän elämmekin kulutusyhteiskunnassa. Osta pyyhe, käytä hetki, heitä menemään, osta uusi. Kaupat ovat pullollaan aasiassa halvalla tehtyjä tuotteita. Ehkä joillakin on varaa jatkuvasti hankkia uusia niiden hetken käytettyjen tilalle, mutta minusta siinä ei ole mitään mieltä. Se edullinen hintakin hukkuu siihen, että saa jatkuvasti olla ostamassa samaa tuotetta uudelleen. Monta kertaa se halpa hinta on loppujen lopuksi enemmän kuin se kalliimpi hinta siitä hyvin tehdystä ja kestävästä tuotteesta.
Minulla näitä erilaisia liinavaatteita on runsaasti, koska kukaan muu ei ole niitä huolinut. Eivät sovi sisustukseen tai muuten vaan eivät ole trendikkäitä. Se on minun onneni, minulla on liinavaatteita lopuksi ikää ja jää vielä perittäväksi seuraavalekin sukupolvelle.