Eräs hyvin iäkäs nainen totesi eräässä vanhuksien oloja käsittelevässä keskustelussa, että hän on hyvin närkästynyt tästä vanhustenhoitoa moittivasta uutisoinnista. En tiedä, minkä ikäinen tämä rouva oli, mutta arvelisin että hänen täytyi olla jo kahdeksankymmentä täyttänyt. Joka tapauksessa hän sanoi että turha puhua vanhusten huonosta hoidosta, kun koskaan aikaisemmin ei ole vanhuksia hoidettu yhtä hyvin kuin nyt.
Me kaikki muut paikalla olleet menimme hiljaisiksi. Mitä tämä nyt tarkoitti. Rouva mainitsi, että hänellä ei esimerkiksi ole koskaan ollut isovanhempia, koska he olivat kuolleet ennen kuin hän syntyi. Jos joku piti sitkeästi elämän syrjästä kiinni, eikä ollut perhettä jonka nurkissa olisi saanut majaa pitää niin sitten joutui vaivaistaloon, mikä oli aivan eri asia kuin tämänpäivän palvelutalo.
En nyt halua kommentoida vanhustenhoitoa, mutta tämä sai minut ajattelemaan, kuinka helppoa elämä nykyään onkaan. Sitä vain ei tule ajatelleeksi ehkä juuri siksi, että se on helppoa. Joka kodissa on nykyään sähkö, lämin vesi, vessa, pyykinpesukone, jääkaappi ja lämmitys. Näitä jokainen pitää itsestään selvänä. Useimmat pitävät itsestään selvänä myös mikroa, kahvinkeitintä, televisiota, tietokonetta ja kännykkää. Jos joku näistä lakkaa toimimasta, se on katastrofi.
Jokainen käy ainakin peruskoulun. Kaikki oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Lukukausimaksu on tuntematon käsite ja kouluruokailu itsestään selvyys. On neuvolat ja synnytyssairaalat. Normaali työviikko on viisipäiväinen, kahdeksan tunnin työpäivällä ja vuosilomat kertyvät. Koskaan aikaisemmin ei ihmisillä ole ollut niin paljon vapaa-aikaa kuin nyt.
Tänä päivänä ei oikeastaan tarvitse osata laittaa ruokaakaan, kaikkea saa valmiina kaupasta. Ompelutaito ei ole lainkaan tarpeen, vaatteita löytyy joka tilanteeseen, joka vartalolle ja hintahaitari varsin venyvä. Kirpputorista haute coutureen.
Eri asia on sitten osaammeko olla tyytyväisiä ja kiitollisia tästä helppoudesta. Tajuammeko, kuinka helpolla oikeastaan pääsemme? Joskus tuntuu, että tämä helppous synnytää vain kaikkeen tyytymättömiä uusavuttomia, sen sijaan että tämän helppouden pitäisi antaa meille aikaa kehittyä ihmisinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.