Se on sitten jo elokuu. Tänään keräsin jo ensimmäisen erän sipuleita kasvimaalta. Ovat aika komeiksi kasvaneet. Kasvihuoneesta löytyi muutama kypsä paprikakin. Tomaattia ja kurkkua sieltä on saanut jo jonkin aikaa. Kurpitsa penkissä on kaksi aika mahtavaa kurpitsaa ja kaksi vähän pienempää. Porkkanatkin alkavat olla jo aika tuhteja. Harvensin porkkanapenkkejä aika niukasti ja olen nyt saanut sieltä miniporkkanoita lisäharventamalla. Ovat muuten hyviä. Keitän niitä muutaman minuutin, niin että jäävät vähän aldente ja sitten päälle nökäre voita ja syödään.

Maissiakin päästään kohta nauttimaan. Komeita tähkiä on tulossa.
Mustikoita sain hyvän määrän myös pakkaseen ja nyt viimeaikoina on saanut kerätä vadelmia. Niitä onkin nyt todella runsaasti ja löysin aivan uuden vadelmapaikankin. Olen tehnyt jo monta satsia hilloakin, mitä en ole saanut moneen vuoteen.
Kanttarelleja on niukemmin kuin viime vuonna, mutta se nyt ei ole mikään ihme kun viime kesä oli niin sateinen että sienet viihtyivät. Mieluummin marjoja kuin sieniä minulle.
Olen myös kerännyt nokkosen siemeniä ja nytkin on yksi satsi kuivumassa. Niissä on rautaa ja e-vitamiinia. Teelusikallinen nokkosensiemeniä hunajan kera.
Viinimarjoja oli niukasti, mutta sain kuitenkin pari maijallista mehua keitettyä. Mehuvarastoja olen lisännyt myös vadelmamehulla ja kun pidemmälle syksyä päästään niin aion tehdä puolukkatuormehua. Se on ihan parasta.
Tyrnimarjojakin näyttää tulevan mahtava sato.

Artemisian rohkeus

Lainasin kirjastosta Susan Vreelandin "Artemisian rohkeus" kirjan. Oli minulle ennestään outo kirjailija ja oikeastaan valitsin kirjan siksi, että tarina sijoittui 1600-luvun Italiaan ja kannessa oli kaunis maalaus tuolta ajalta.
Kirjan tarina perustui 1600 luvulla eläneeseen naistaiteilijaan Artemisia Gentileschiin ja hänen elämäänsä. Totuuspohjainen, mutta kirjailijan mielikuvituksella höystetty tarina. Tekijän huomautuksessa kirjan alussa sanotaan: "Niin kuin maalari joka pukee vuosisatojen takaiset henkilöt oman aikansa vaateparteen, minä olen yrittänyt esittää Artemisia Gentilschin siten, että hän puhuttelisis meitä nyt kolme ja puoli vuosisataa myöhemmin." Minun kohdallani kirjailija onnistui täydellisesti, tämä pieni kirja puhutteli minua enemmän kuin moni muu viime vuosina lukemani kirja -ja niitä luettuja kirjoja on monta.
Ehkä se puhutteli koska olen itsekin taiteilija, ehkä siksi että olen nainen. Ehkä se oli vain hyvin kirjoitettu. Minulle taide on osa elämää, Artemisialle se oli kaikki. Lisäksi iso osa kirjasta tapahtuu Firenzessä, joka on yksi  lempikaupunkejani. Olin Firenzessä ensimmäisen kerran joskus parikymppisenä ja se vei sydämeni kertaheitolla. Luettuani tämän kirjan iski myös halu mennä sinne, nähdä taas kaikki se taide, mitä siellä on. Kävellä keskellä historiaa.
Kirjassa oli minusta hienoja oivalluksia siitä mitä taide on ja mitä on olla taiteilija, mutta mielestäni ei tarvitse olla taiteilija, jotta tämä kirja puhuttelisi, kyse on pitkälti ihmissuhteista ja siitä kuinka kukin elämäänsä elää. Jokaisella on vaihtoehtoja ja jokainen tekee elämänsä aikana valintoja, jotka sitten muokkaavat sitä millaiseksi itsekunkin elämä muodostuu. Joillekin asioille ei mitään voi, mutta paljon on kuitenkin kiinni ihmisestä itsestään.
Tämä oli jopa niin hyvä kirja että nyt se pitää jostain löytää omaan hyllyyn. Suosittelen lukemaan.
Laitan tähän loppuun vielä pienen lainauksen kirjasta:

"Jos ihminen rakastaa jotakin yli kaiken muun, jos hän antaa arvoa sydämensä ja kättensä työlle, silloin hänen pitäisi luonnostaan, empimättä, panna siihen koko sielunsa, jakamattomana ja puhtaana. Vähempi ei suurelle taiteelle riitä."

Onnistumisen ilo

Se on aika mielenkiintoista joskus tuo helmen teko. Tässä viime aikoina olen sen kanssa tuskaillut kun on tuntunut siltä ettei mikään onnistu niin kuin toivoisin. Katsellut muiden töitä ja tuntenut turhautuneisuutta omiin vajavaisiin taitoihin. Jouduin itseäni muistuttamaan jopa siitä muihin vertailun vaarallisuudesta. En kuitenkaan antanut periksi, vaan olen sitkeästi istunut polttimen ääressä ja yrittänyt. Nyt on yritys palkittu!
Tämä viimeisin terälehti helmi onnistui mielestäni nyt niin hyvin. Joku sanoi että tämän tekemiseen tarvitaan harjoitusta ja kärsivällisyyttä. Nyt oli harjoitusta alla ja jaksoin olla kärsivällinen helmen alusta loppuun. En vertaa tätä nyt kenenkään muun tekemään helmeen, vaan vertaan tätä niihin aiempiin itse tekemiini ja tämä on hieno.
Eikä tämä ole ainoa, joka tuotti minulle suunnatonta tyydytystä kun helmet uunista otin. Siellä oli toinenkin, mistä olen erittäin tyytyväinen.
Kuten aiemmin kerroin olen surffaillut netissä ja katsellut mieli matalana muiden ihania luomuksia ja löysin sieltä myös sellaisia helmiä, missä oli kuvattu merenrantaa. Löytyi muutama todella kiehtova helmi. Ajattelin että sellaistakin täytyy koittaa tehdä, koska olen maisemia helmiin tehnyt ennenkin. Olen tehnyt kotoisia talvimaismia, syysmaisemia ja yhden talvisen kuutamoyötä kuvaavan maiseman. Nyt koitin tehdä kuutamon merenrannalla. Ja onnistuin mielestäni varsin hyvin.
Kyllä tuntuu välillä niin hyvältä tuntea onnistumisen iloa! Tämä auttaa jaksamaan ja aoin edelleen työstää tuota terälehti mallia ja lisää merenrantaa on luvassa, sitäkin pitää vielä hioa. Mutta nyt on mieli hyvä!

Runoja

Huomasin kirjahyllyssäni kirjan "Runoista rakkaimmat". Hassu juttu kuinka joskus joku kirja unohtuu. Hyllyssä on melkoisen paljon kirjoja, mutta jouduin niitä järjestelemään uudelleen kun toin mökiltä kasan dekkareita. Dekkarit kuuluivat äitin kirjastoon. Äiti kuoli vuonna 2000 ja häneltä jäi todella hieno kirjakokoelma, mutta nyt isäni halusi mökille lämpöpumpun -vai mikä sen härvelin nimi nyt on- niin yksi hylly oli sitten väärässä paikassa ja se piti purkaa. Isä vei kirjat varastoon ja minä toin ne sitten omaan hyllyyni. Hylly vaan oli niin täynnä että kaikki piti järjestää uudelleen ja poistaa kaikki muu kuin kirjat. Siinä sitten löytyi tämä runokijakin. Palkkio hyllynsiivoamisesta ja kirjojen roudaamisesta.
Kirjassa on yli 500 sivua ja runoja monelta eri runoilijalta. Alkaa Kalevalasta, monta sivua Eino Leinoa, Manninen, Hellaakoski, Katri Vala, Saima Harmaja, Turtiainen, Anhava, Saarikoski, Tiihonen, Risto Rasa, Kirsi Kunnas.....
Tässä voisi aloittaa vaikka runo päivässä ja kirja riittäisi ainakin kaksi vuotta. Ihan summamautikassa nyt pistän tähän yhden. Kirja aukesi näköjään Pentti Saaritsan kohdalta

Siellä oli kaunista
ja minä karkasin sieltä.
Siellä oli luontoa ja minä
pakenin sen luota.
Siellä oli rakkauteni
ja minä jätin sen.
Siellä oli kaikki hyvin
enkä minä kestänyt sitä.


Tähän ei nyt ole enää mitään lisääminen. Tulipas tyhjentynyt olo. Positiivisella tavalla.

Helmiä

Tällaisen helmen nimi on petal bead, eli suomeksi terälehti helmi. Olen tätä tekniikkaa tässä viimeaikoina harjoitellut ja nyt mielestäni tuli aika onnistunut versio. En tiedä kuinka tämä helmi ihan säännön mukaan kuuluisi tehdä, olen vaan katsellut muiden tekemiä helmiä ja sitten oman pään mukaan koittanut tehdä.
Joskus on aika yksinäistä tämä helmien tekeminen kun ei oikein ole ketään keneltä kysyisi neuvoa. Joku sanoi että katso netistä, googlaa. Joopa, joo. Kyllä sieltä löytyy toinen toistaa hienompia helmiä, että voi vaan ihmetellä kuinka ne on tehty. Haluaisin mennä jonkun oikein hyvän helmentekijän oppiin, mutta se on kallista ja siihen se sitten tyssääkin. Ihan unelma olisi tehdä sellainen kierros että kävisi useammassa eri maassa kiertämässä helmentekijöiden luona. Kaikilla on oma erityisosaamisensa. Pääsisi matkustamaan ja samalla oppisi lisää ja saisi uusia tuttuja. Kolme kärpästä yhdellä iskulla. Vaatisi sponsorin.

Tässä yläkuvassa on se ihan ensimmäinen tällä tekniikalla tekemäni helmi ylhäältäpäin kuvattuna. Alakuvassa on sitten yksi jostain tästä välistä, jossa yhdistin terälehtiä ja pompuloita.

.

Näyttää siltä, että syksyllä saan korjata kurpitsasatoa. Näitä jo aika isoja on siellä kehittymässä kaksi ja pienempiä on neljä. Näiden isojen alle laitoin kevelevyn palaset. Viime syksynä sain yhden ison kurpitsan ja sen alle en laittanut mitään, siinä ihan nurmikolla se köllötteli loppuun asti. Jostain nyt vain luin, että kurpitsan alle on hyvä laittaa esim. kevelevynpala siinä vaiheessa kun se ei ole vielä kasvanut kovin isoksi. En nyt edes muista mitä merkitystä sillä oli.
Kasvimaalla sipulit ovat jo hyvässä kasvussa ja on siellä yksi avomaankurkkukin. Ensi kesänä laitan kyllä enemmän sitä avomaankurkkua ja tavallista kurkkua kasvihuoneeseen. Nythän minulla oli vain yksi taimi molempia kurkkuja. Se kasvihuoneen taimi on tuottanut jo vaikka kuinka monta kurkkua. Oikein isoja ja hyviä. Sen satokausi loppuu varmaan pian koska se ei enää tee kukkia ja siellä on enää kaksi kurkunalkua kasvamassa.

Polttimen ääressäkin on vierähtänyt tunti jos toinenkin. Eilen tein nämä mustavalkoiset ihan vain omaksi ilokseni, muut olivatkin tilaustöitä.
Tänään jumituin taas Pinterestiin, sieltä löytyy aivan ihania helmiä mitä maailmalla on tehty. Kyllä on uskomattoman taitavia ihmisiä! Omat työt tipahtavat äkkiä lastentarhatasolle. Tässä kohtaa pitää äkkiä palauttaa mieleen seuraava lause: "Jos vertaat itseäsi muihin voit tulla turhamaiseksi tai katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse."
Vertaan siis tämänpäivän töitäni niihin eilispäivän töihini ja huomaan kuinka paljon olen edistynyt.

Sain kuin sainkin siitä eilisestä piirakasta ihan syötävän version. Tein siihen kuorrutuksen niistä raparpereistä. Laitan tähän linkin missä on se versio, millainen siitä piti tulla. Jos osaan laittaa.

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=d_AxiVrKUgk

Kuorrutuksen tein teräspannulla hellalla. Kuuma pannu ja siihen voita, sitten ne sulaneet raparperit liemineen ja sokeria. Tämä sitten siinä kiehui hiljakseen ja lopulta lisäsin vielä kaurahiutaleita ja sekottelin sitä niin kauan kuin seos oli jonkin verran kiinteytynyt eikä ollut enää liemevää. Sitten kippasin koko satsin siihen piirakkapohjan päälle, kuumana siis, ja levittelin sen siihen.

Maistui ihan hyvältä jätskin ja kahvin kera.