Historiallisia romaaneja

Laitan tähän väliin pienen kirjakimaran. Aloitetaan Kaari Utriosta, joka on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani ja olen hänen kirjojaan lukenut 70-luvulta lähtien. Ensimmäinen häneltä lukemani kirja oli muuten Pirita Karjalantytär. Tykkäsin siitä silloin niin paljon, että luin sen kahteen kertaan. Viime talven seurasin Facebookissa hänen sivuaan, missä hän kertoi parhaillaan kirjoittamastaan kirjasta, tai tarkemminkin sen kirjoittamisesta. Oli mielenkiintoista saada tietää jotain pientä valmistuvasta kirjasta etukäteen ja kaikesta siitä, mitä sen kirjoittaminen teetti kirjoittajallaan. Perehtymistä historian pieniin yksityiskohtiin, jotka sitten tekevät kirjan tapahtumat eläviksi ja historiallisessa mielessä mahdollisiksi.

Kirja ilmestyi nyt loppukesästä ja on nimeltään Paperiprinssi. Minä pistin siihen varauksen kirjastoon, heti kun nimi oli tiedossa ja sainkin sen luettavakseni, heti kun se kirjastoon saapui. Taattua tavaraa, ei joutunut pettymään. Juuri sitä Kaari Utriota, josta minä pidän, epookkiromaania parhaimmillaan. Tässäpä linkki, jos haluat tarkempaa selostusta itse kirjasta *klik*.

Seuraavaksi siirryin ajassa hieman taaksepäin, Anna Miskon Armovuoden myötä. Uusi kirjailija tuttavuus minulle, mutta ainakin tästä kirjasta pidin kovin. Kirjan takakansi lupasi Armovuodelle jatkoa ja sitä mielenkiinnolla odotan. Tässä taas linkki kirjan tarkempaan katseluun *klik*.
Tämä kirja antoi mietiskelyn aihetta. Tuntui melko hurjalta, että juuri kirkon piirissä on ollut tällainen tapa, eli kun kirkkoherra on kuollut, niin hänen jäljelle jäänelle leskelleen on annettu armovuosi. Vuosi aikaa asua siihen astisessa kodissaan ja jotta koti pysyisi kotina sen vuodenkin jälkeen, niin on pitänyt naida seurakuntaan tuleva uusi kirkkoherra. Tai jos asiaa katsoo kirkkoherran kantilta, niin uudella kirkkoherralla on ollut suositus naida edeltäjänsä vaimo tai tytär. Pakkonaimista, jossain määrin ja voi vain kuvitella millaisia kohtaloita monissa pappiloissa on vuosien varrella ollut ja millaisia pareja syntynyt. Tässä Anna Miskon kirjassa asia oli höystetty mukavasti huumorilla ja romantiikallakin, vaikka kaiken pohjana oli melkoisen karu tilanne.

Näistä 1700- luvun tunnelmista siirryin sitten Suomen varhaiskeskiaikaan Paula Havasteen Tuulen vihojen myötä. Tämäkin kirja tempaisi mukavasti mukaansa ja oli varsin mielenkiintoinenkin sisältämänsä kansanperinteen, vanhojen loitsujen ja tapojen myötä, jotka oli hyvin upotettu itse kertomukseen. Sekin kertoo osaltaa hyvästä kerronnasta, että itse tajusin vasta jossain kirjan puolivälissä, mistä historiallisesta tapahtumasta siinä oikeastaan oli kysymys. Hyvä näkökulma minun mielestäni, vaan enpä kerro enempää. Linkki kirjaan tästä *klik*.
Tuulen vihoille löytyi myös jatkoa ja sen itsenäisen jatko-osan nimi on Maan vihat. Kirjat voi siis lukea aivan erikseenkin, mutta kyllä Maan vihoista saa hieman enemmän irti kun on lukenut ensin Tuulen vihat, vaikka ne itsenäisinä romaaneinakin menisivät. Kaikinpuolin sujuvaan ja mielenkiintoista kerrontaa, ehkä jopa pidin himpun verran enemmän tästä jatko-osasta. Ja mikä parasta, se loppui mukavasti siihen malliin, että jatkoa voi kenties joskus odottaa. Ainakin toivoisin niin.

Seuraava käsiini tarttunut kirja sijoittui taas 1700-luvulle. Se oli Raija Orasen Kuninkaiden tiet. Tavallaan kirja oli Gustav Mauritz Armfeltin elämäkerta. Hänen elämänsä se kertoi. Sinänsä myös mielenkiintoinen täynnä historiaa ja todellisia historian henkilöitä. Raija Orasen tapa kirjoittaa on vain kovin toisenlainen kuin kenenkään näiden edellämainitsemieni. Kirja oli täynnä historiallista faktaa kerrottuna romaanin sanankääntein, vaan siitä puuttui henkilöidensä tunnepuoli. Jotenkin tuli kuitenkin enemmänkin mieleen, että kyseessä on raportti kuin romaani. Kuitenkin tämäkin oli minun mielestäni hyvä kirja, enkä suinkaan pitkästynyt sitä lukiessani. Raija Orasen tapa kertoa vain on erilainen. Ehkä hän haluaa pysyä faktoissa, eikä halua sortua fiktioihin ja arvailla henkilöidensä päänsisäistä maailmaa. Linkki kirjaan tästä *klik*.

Ja taas palasin ajassa taaksepäin ja luin Taavi Vartian kirjan Varastettu vaimo. Tämä kirja sijoittui taas 1000-luvulle. Tapahtumat käynnistyivät Välimerellä, mutta seikkailun myötä päästiin siirtymään viikinkikylään Norjaan. Täytyy sanoa, että tässä oli jotenkin sellaiset juonenkäänteet, että en olisi tahtonut kirjaa käsistäni laskea. Kerronta oli hyvin mukaansa tempaavaa. Tämän kirjan löydät täältä *klik*.

Melkoisen mielenkiintoinen kirjakooste, kaikki varsin suositeltavia. Nyt vain jos lukisin se uudestaan jaksottaisin lukunautintoni niin, että ne menisivät jotensakin kronologisessa aikajärjestyksessä. Seuraavaksi minulla onkin odottamassa lisää Paula Havastetta.

Ajatukset ammattitutkinnossa, kädet helmiä tekemässä

Näinhän siinä on käynyt, kuten arvelinkin, että blogin kirjoittaminen on jäänyt lapsipuolen asemaan. Syksy on on ollut täynnä kaikenlaista, koulu alkoi ja sen myötä  uudet ajatukset ja suunnitelmien toteutukset. Täytyy tunnustaa, että olen hiukan joutunut mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta juuri niin kurssiohjaajamme kehoittikin tekemään. Epämukavuusaluella liikkuminen kuulemma on opettavaista, en nyt muista miten, mutta toivon sen olevan sillä liikuskelen siellä nykyään melkein päivittäin, tai siis aivoni liikkuvat, fyysisesti olen kyllä pysynyt mukavuusalueellani.
Kurssiryhmä on pullollaan mielenkiintoisia ihmisiä ja yrityksiä, opettaja ei tule päästämään helpolla ja mentorinikin vaikuttaa olevan samalla aaltopituudella kanssani. Kyllä tästä varmasti hyvä vuosi tulee, vaikkakin tiedän, että en tule pääsemään helpolla.
Osa yksi, yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen. Heti alan kiemurtelemaan pelkistä sanoista liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat, jotka jo pelkkinä sanoina vievät minut sinne epämukavuusalueelle ja nostavat karvat pystyyn.
Myynti ja markkinointi sensijaan on jo mielenkiintoisempi osio, vaikkakin siinä ihan ensimmäisenä on kotisivujen uusiminen ja se tulee olemaan iso projekti. Tähän aion myös ottaa ulkopuolisen tahon avuksi siihen varsinaiseen sivujen tekemiseen, tietokonemaailma kun on minulle aivan vieras alue, eikä ole mitään järkeä tuhlata aikaa tässä kohtaa sellaiseen, minkä joku toinen hallitsee suvereenisti ja voin ostaa tämän palvelun. Mutta pitäähän minun itse miettiä se varsinainen sisältö, mitä haluan näiltä sivuilta.
Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä on ulkomaankauppa. Siinä sitä taas liikutaan siellä epämukavuusalueella. Pitää osata suunnitella, toteuttaa ja arvioida ulkomaankauppaa, näin lukee ammattitutkinnon määritelmässä. Melkein pelottaa, mitä kaikkea se pitää sisällään, ainakin ulkomaankaupan liiketoimintamallin. Taas yksi sanahirviö. Mutta kun on kerran leikkiin ryhtynyt, niin leikki on kestettävä! Ei muuta kuin tuulta purjeisiin ja nokka kohti uusia pettymyksiä, vai oliko se seikkailuja...  

Vaikka pää rakentaa uusia kotisivuja ja yrittää välttää sanoja liiketoimintamalli ja laskelmat, niin käteni ovat ahkeroineet polttimen ääressä. Olen opetellut uudenlaisia kukkia, monimutkaisempia. Näissä kukissa on heteet ja terälehdet tuollaiset liljamaiset, eivätkä pyöreät. Helpoin tie olisi ollut ostaa jostain tutoriali, tai mennä jonnekin kurssille, kai sellainen jostain olisi löytynyt. Mutta koska yritykseni ei suinkaan kieri rahoissa, vaan rahapulassa niin tyydyin opettelemaan itsekseni. Tutkittuani tunti tolkulla ja tarkkaan monen monta kuvaa netin ihmeellisestä maailmasta, tein päätelmiä kuinka tämä pitäisi kenties toteuttaa. Niillä eväillä sitten siirryin polttimelle. Näitä kuvassa olevia helmiä edelsi kylläkin useampia kuvauskelvottomia harjoituskappaleita, mutta kun lopulta sain uunista nämä helmet ulos, uskoin että sieltä vielä se unelmhelmikin löytyy.

Tällä viikolla sitten vihdoin tein tämän helmen ja siinä alkaa olla kaikki kohdallaan. Se on yhtä kaunis jokapuolelta. Vielä on vähän haastetta, ennen kuin olen siinä, mitä tavoittelen, mutta tämän helmen myötä tiedän sinne pääseväni. 

Puolukkatuoremehu

Puolukoita on nyt aivan valtavasti. Sunnuntaina lähdin ensimmäisen kerran puolukkaan. Minulla on eräs ystävä, jonka kanssa käymme joka vuosi ja meille molemmille marjojen lisäksi se itse metsässä olo on yhtä tärkeää kuin ne puolukat. Puolukkaan lähdemme yleensä mahdollisimman syvälle metsään, jonnekin minne kukaan muu ei vahingossa eksy. Autolla ensin kilometrejä metsäautotietä ja sitten kävelyä metsätaipaleen halki, kunnes vihdoin edessä on todellinen apaja. Nytkin marjoja oli niin paljon, että ei oikein tiennyt minne olisi jalkansa laittanut, ettei sotke niitä.

Kahdessa tunnissa olimme molemmat keränneet kaksi ämpärillistä puolukoita. Ainoa hieman työläs vaihe näillä reissulla onkin sitten se paluumatka. Molemmissa käsissä kymmenen litran ämpärilliset puolukoita, louhikkoisessa maastossa ei ole ihan kevyt juttu. Se käy kuntoilusta ja tasapainoharjoittelusta. Maastossa kävelynhän on todettu olevan hyväksi tasapainolle.

Toissapäivänä menimme toisen kerran ja yhtä hyvällä menestyksellä. Nyt olen jo saanut 40 litraa puolukoita, mutta se ei vielä riitä, joten innolla odotan kun taas mennään. Mitäkö sitten teen tällaisella määrällä puolukkaa? Minä teen tuoremehua. Se on niin hyvää, että sitä pitää olla koko talveksi ja siksi niitä puolukoitakin pitää olla runsaasti.

Minun ohjeessani, jonka olen jostain jo vuosia sitten saanut, on 8 litraa puolukoita ja 4 litraa vettä. Puolukat survotaan hyvin ja siihen lisätään kylmä vesi. Kymmenen litran kattilaan tämä seos mahtuu hyvin. Se 8 litraa puolukkaa kun kutistuu survottuna. Alunperin siinä minun ohjeessani oli myös viinihappoa tai sitruunahappoa, mutta kumpaakaan en ole enää vuosiin käyttänyt, vain puolukoita ja vettä. Tämä vedellä jatkettu puolukkasurvos saa sitten seistä 2-3 päivää ihan huoneenlämmössä. Sitten se siivilöidään. Minä siivilöin sen niin, että otan mehumaijan keskimmäisen ja yläosan, laitan sideharson siihen mehumaijan siiviläosaan ja kauhon kaiken puolukan siihen. Kirkkaan mehun saa sitten kätevästi päästää letkua pitkin kattilaan. Lopuksi mehu sokeroidaan ja suhde on n. 1/2 kg sokeria mehulitraa kohti. Kun sideharsolla vuoratussa siivilässä on enää melko kuiviin valunut puolukankuorimäski, niin sitten siivilä pois ja sokeroitu mehu kattilasta maijaan, josta sen saa kätevästi valuttaa pulloihin. Minä valutan sen pulloihin, jotka voi pakastaa. Toki siinä käy aina niin, että niitä pulloja tulee niin paljon, että ei mahdu pakastimeen ja tämä mehu kyllä säilyy aivan hyvin ainakin vuodenvaihteeseen kellarissa tai jääkaapissa. On minulla joskus unohtunut joku pullo jonnekin kellarin nurkkaan ja se on ollut aivan priimaa vielä seuraavana kesänäkin.

Koulutusta

Se on syksy nyt ja minä huomasin ohjelmoineeni kalenterin melkoisen täyteen. Yleensä olen pitänyt huolen, että se ammottaa tyhjyyttään ja minä saan järjestää päiväni ihan konkreettiseti päivä kerrallaan, ilman isompia aikataulutuksia. 

Ensinnäkin olen ilmottautunut useammalle kansalaisopiston kurssille. Niin olin kyllä viime vuonnakin, mutta nyt tuli vähän lisää. Meillä on täällä Sastamalan kansalaisopistossa sellainen suuri etuisuus kuin Aktiivikortti. Kun ostaa aktiivikortin, niin silloin pääsee osallistumaan sillä yhdellä maksulla useammalle kurssille. Kurssit ovat tietysti eri hintaisia, mutta jos haluaa osallistua vaikka kolmellekin koko lukukauden mittaiselle kurssille, niin silloin jo aktiivikortti tulee todennäköisesti edullisemmaksi. Kun sitten on se kortti, niin sehän tietenkin houkuttaa osallistumaan niille lyhyillekin kursseille. Nyt olen ilmottautunut Keramiikkaan, Mouhijärvi tutuksi, italian, espanjan ja ranskan kursseille. Näiden kurssien yhteishinta olis ollut 264€ ja aktiivikortti maksoi 137€. Ja siis nyt voin osallistua vuoden mittaan muillekin kursseille, mitä mielenkiintoista nyt sattuu eteen tulemaan ja varmasti tulee, olen jo vähän suunnitellut.

Tässä nyt vain on sellainen pikku juttu, että olen myös ilmottautunut Takk:ssa järjestettävään reilun vuoden mittaiseen Luovien alojen yrittäjän ammattitukinto koulutukseen. Se nyt täyttää sitä kalenteria. Lisäksi puolukka-aika alkoi juuri ja minulla on tavoitteena poimia vähintään 50 litraa puolukoita. Olen niin tottunut siihen, että lähden metsään kun siltä tuntuu, mutta tänä syksynä se ei niin vain onnistukaan. Voi olla, että niinä päivinä kun kalenterissa on vapaata sattuukin satamaan. No enhän minä sokerista ole, mutta ei ole mukava kastuakaan ja märkiä marjoja on ikävä perata. Vaan eiköhän kaikki loksahda kohdilleen.

Olen oikeastaan melkoisen innostunut tästä opiskelusta, mikä on kyllä varsinainen ihme, sillä olenhan jo vuosikausia sanonut, että minä en ainakaan ala mitään enää tässä elämässä opiskelemaan. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Näinhän se menee. Huomenna se sitten alkaa!

Eikä sovi unohtaa, että tässä kaiken ohessa pitää myös tehdä töitä. Helmiä pitää syntyä, ja niitä pitää myös myydä, jostainhan pitää rahaakin tulla. Laskuja pitää maksaa ja mukava syödä jotain muutakin kuin puolukoita.

Marjoja ja metsäneläimiä

Loppukesän parhautta on sadonkorjuu.  Mansikota, mustikoita, lakkoja, vadelmia, kirsikoita. Metsässä olen viihtynyt ja pakastin on täyttynyt. Ennen kaikkea olen ollut hyvin onnellinen siitä, että jääkaapissa on ollut jatkuvasti tuoreita marjoja. Ihan parasta välipalaa on maustamaton jugurtti, jossa on enemmän mustikoita kuin sitä jugurttia ja sitten siihen sekoitetaan kourallinen Fittnes muroja ja lusikallinen juoksevaa hunajaa. Mansikka-aikakin kesti tänä vuonna ihanan pitkään. Viimeiset mansikat sai syödä viime viikon tiistaina, mutta kyllä niitä tuli syötyäkin viimeisen kuukauden aikana.

Vaikka mansikoita on nyt enää pakkasessa ja hillona, niin mustikoita saa vielä hakea metsästä, eikä vadelmasatokaan vielä ole tyrehtynyt. Parin viikon päästä alkaa puolukka olla kerättävissä ja sen jälkeen tulee vielä karpalot. Tässä välissä löytyy poimittavaa puutarhastakin, sillä tyrnipensaiden oksat kellertävät jo lupaavasti ja omenat alkavat kypsyä. Omenissa tosin on jonkin verran pihlajanmarjakoita. Meillä punakaneli on melko huonon näköistä omenaa pullollaan, mutta vaaleakuulas sensijaan antaa terveemmän sadon.

Tykkään myös siitä, että melkein koko ruokalautasen sisällön voi kerätä omalta tontilta. Ensin menen perunamaalle ja kaivan perunat ja viereiseltä kasvimaalta porkkanat, kesäkurpitsan, tillin, salaatit, sipulin ja persiljan. Sitten kasvihuoneelta tomaattia ja kurkkua ja kanalasta munat. Kanttarellejäkin löytyy. Nyt loppukesästä kun se jatkuva koleus ja sataminen vihdoin loppuivat, tai ainakin vähenivät niin olen myös valmistanut ruuan  kesäkeittiössäni ja monasti se on myös syöty ulkona. Lättyjäkin on mukava paistaa ulkona. Oikeastaan en koskaan paista lättyjä sisällä keittiössä, koska inhoan sitä käryä mikä siitä jää sisälle leijumaan vaikka kuinka olisi liesituulettimet päällä.

Meillä on käynyt myös pieniä vierailijoita melkeimpä riesaksi asti. Ensin tulivat supikoiranpennut ja sitten ketunpennut. Joka ilta kun kello läheni yhtätoista, kipitti neljä supin pentua pellon yli meidän pihallemme. Ensin ne olivat ihan söpöjä ja niitä oli hauska seurailla, mutta kun aloin ajatella että ne kasvavat ja lopulta neljä suurta supia saapuu tänne joka ilta, niin ei se enää tuntunutkaan kovin mukavalta ja aloin pelätä kanojen ja kissan puolesta.

Yritimme niitä hätistellä, mutta laihoin tuloksin, aina ne jostain ilmestyivät. Sitten tuli se ketun poikanen ja ilmeisesti se omi reviirin ja hääti supit takaisin metsään. Kettu oli kaunis, mutta se oli myös hyvin peloton ja tallusteli meidän pihallamme kuin kotonaan. Kanoja ei voinut päästää enää ollenkaan vapaana juoksentelemaan ja kissankin kanssa se kerran oli nokat vastakkain. Ei siinä muu auttanut, kuin haimme tutulta metsämieheltä supiloukun. Ensimmäisenä aamuna siellä oli se kettu. Mies nosti loukun kettuineen päivineen auton lavalle ja ajoimme reilun kymmenen kilometrin päähän, missä päästimme ketun pois loukusta. Varmuuden vuoksi loukku viritettiin uudestaan ja taas sinne meni kettu, joka  vietiin samaan paikkaan kuin se edellinenkin.

Ei siitä mitään hyötyä ilmeisesti ole ollut, sillä edelleen tänne tulee kettu harva se ilta. Yhden kanan se on tappanut ja loukkuun ei ole kukaan enää mennyt. Kohtapuoliin ne kanat on vietävä talvikanalaan kuitenkin ja kun ilmat viilenevät ja syyssateet lisääntyvät, niin kissakin viihtyy sisätiloissa. Toivottavasti.

13 vuotta eikä aivan suotta

Minulla on sitten 13 vuotta yrittäjyyttä täynnä, eli neljästoista vuosi hurahti käyntiin. En oikein tiedä, mitä silloin 13 vuotta sitten ajattelin kun yritykseni perustin. Ainakaan minulla ei ollut homma yhtään hanskassa. Olin harrastanut tiffanytöiden tekoa muutaman vuoden ja sen varaan sitten vaan heittäydyin. Minulla oli silloin hoitovapaata jäljellä vuosi ja halusin jäädä kotiin. Elämässäni oli ollut melkoista draamaa pari vuotta aikaisemmin ja se oli imenyt minusta kaikki voimat ja pistänyt ajatusmaailmani heittämään häränpyllyä. 

Minä vaan päätin tehdä näin, enkä siitä kyllä muilta juurikaan mielipiteitä kysellyt. Marssin kirjanpitäjän luokse ja kerroin että pitäisi perustaa yritys. Hän sitten täytteli tarvittavia papereita ja kysyi nimiehdotustani. Ei minulla sellaistakaan ollut, joten ihan yksinkertaisesti ajattelin että se olisi sitten omalla nimelläni oleva toiminimi. Tämä tuli bumerangina takaisin kaupparekisteristä, koska sen niminen yritys oli jo olemassa. Sitten ajattelin, että jos yhdistää molemmat etunimeni pötköksi, niin sellaista ei kyllä ole. Siten siitä tuli Tmi Piaeliina Kivistö. Ja se näytti minusta ihan tyhmältä nimeltä. Olisin halunnut sen olevan pelkästään Piaeliina, ilman mitään lisukkeita. No nyt se vihdoin 13 vuotiaana on rekisteröity nimelle Piaeliina.

Aloitin siis tekemällä tiffanytöitä, mutta päätyöni oli olla äiti. Tämä yrittäminen oli vähän silmänlumetta, se antoi minulle mahdollisuuden jäädä kotiin ja samalla päästä aina välillä ihmistenilmoille harrastukseni myötä. Harrastamistahan tämä oli, en edes ollut kovin hyvä niissä tiffanytöissäni, näin jälkikäteen ajateltuna. Sen verran niitä meni kyllä kaupaksi, että pystyin hankkimaan aina uutta lasia ja kunnon työvälineet, homma pyöri ja samalla tekemisen kautta pystyin kehittämään taitojani.

Reilu puolivuotta kun kului, niin näin ensimmäisen lamppulasihelmen. Se oli Tampereella lasiliikkeessä, kun menin täydentämään varastojani. Pieni, ihana kilpikonnahelmi. Halusin oppia tekemään sellaisia ja mikä tuuri minulla kävikään, sillä kurssi alkoi seuraavana viikonloppuna. Se oli kyllä täysi, mutta liikkeen omistaja perui oman osallistumisensa ja myi paikan minulle. Opettajana oli Lea Swantz ja hänen tekemänsä se kilpikonnakin oli. Se kilpikonna vei pikkusormeni ja seuraava viikonloppu koko käden. Lean studiolla kävin vielä useamman kerran oppia saamassa ja sitten vaan tekemällä opettelin käyttämään saamaani oppia. 12 vuotta helmentekoa tuli keväällä täyteen ja vielä on aivan hurjasti opeteltavaa. Helmenteko voi olla suorastaan meditatiivistä. Tässä aiemmassa postauksessa oleva video kannattaa katsoa, sillä siinä välittyy hienosti se meditatiivisuus ja rauha. *klik*

Turha kai mainita, että tiffanytyöt ovat jääneet hyvin vähälle. Muutaman vuoden vedin kansalaisopistossa tiffanykurssia, mutta nykyään keskityn vain helmiin. Lapset ovat kasvaneet ja minulla on enemmän aikaa helmenteolle ja yrittämiselle. Tämä on myös alkanut saamaan enemmän yritystoiminnan piirteitä harrastamisen sijaan, ja nyt olen ilmottautunut luovien alojen yrittäjäkurssille, joka alkaa ihan kohta ja päättyy vuoden päästä syksyllä. Toiveissa on, että tästä kehittyy vielä ihan kunnon yritys ja minusta ihan oikea yrittäjä, joka on sellainen myös muiden silmissä, enkä vain omissani.

Miten liittää Instagram facebookiin ja blogiin

Minulla on jo hetken ollut tili Instagramissa ja tulipa sitten mieleeni, että sehän pitäisi tietenkin liittää myös tänne blogiin jollakin tavalla. Alunperin avasin sen  ihan omalla nimelläni ja sinne joitakin kuvia otinkin ja muutama kaverini sinne ilmestyi seuraajaksikin. Tuntui kuitenkin tyhmältä olla sekä siellä, että facebookissa. Jätin sitten vain käyttämättä sen tilin instgramissa -tai instassa, kuten tyttäreni sanoo.

Tulinpa sitten myöhemmin ajatelleeksi, että näin yrittäjänä minun tietenkin Instagramissa kuuluisi olla ja avasin  toisen tilin Piaeliinan nimellä. Tämän tilin päätin pyhittää ikäänkuin työprofiiliksi, siellä olisi kuvia vain töistäni ja inspiraation lähteistäni. Lisäksi päätin toteuttaa sen englanniksi. Nyt olen sitten kesän ajan sinne kuvia laitellut, enemmän siitä inspiraatiosta kuin helmistä. Tämä on ollut enemmänkin sovelluksen käytön opettelua. Aluksi ei tahtonut mennä jakeluun ne hastagit, mutta kyllä se on nyt ymmärretty, että ilman niitä sinne on ihan turha mitään kuvia laitella näin yrityksen kannalta, jos nyt sitten ihan yksityishenkilönä haluaa kuviaan tallennella niin se on toinen juttu, mutta jos haluaa, että niitä sieltä kukaan huomaa niin kannattaa niitä tageja laittaa. Kannattaa myös tutkia etukäteen millaisia kuvia minkäkin tagin takana on, että ei tule tägänneeksi omia kuviaan jonnekin pehmopornon sekaan.

Nyt kun perusperiaatteet olivat selvillä, niin halusin liittää sen myös Piaeliinan facebook sivustolle. Googlailin ohjeita ja mielestäni sellaiset löysinkin. Kirjauduin instaan, klikkasin profiilin auki oikeasta alalaidasta, sieltä ylälaidan kolmen pisteen takaa kohta "Linkitetyt tilit" ja sieltä Facebook, jonka takana vihdoin oli vaihtoehtona aikajana tai hallitsemani tilit, sieltä valitsin Piaeliinan. Sitten katsomaan Facebookiin näkyykö sovellus. No ei näy. Sama uudestaan. Ja taas. Sitten kilauttamaan kaverille. Selvisi, että vika on ehkä siinä, että kirjautumissähköpostini on eri näihin kahteen paikkaan, joten ne eivät ehkä siksi kohtaa toisiaan. Selvä, odotetaan hetken josko löytäisivät kuitenkin kun antaa vähän aikaa.

Päätin siirtyä tänne blogin puolelle ja linkittää sen Intargamin tänne. Taas googlailua. Taas löysin ohjeita. Pitää asentaa widget. Älkää kysykö, mikä se on, en tiedä, mutta tiedän mistä ja miten sen saa. Pitää mennä tänne, Intagme.com sivulle. Siellä antaa käyttäjänimi, valita widgetin tyyppi, määrittää koko ja valita lopuksi get code. Silloin tulee pieni ruutu, josta pitää kopioda se koodi. Tulla sen jälkeen bloggeriin kohtaan ulkoasu, siellä valita lisää gadget ja siihen gadgetin sisältökohtaan liittää se kopioitu koodi ja lopulta tallentaa. Helppo nakki, paitsi että esikatselussa näkyy vain tyhjä ylimääräinen ruutu, eikä mitään kuvia. Sama uusiksi. Ei vieläkään mitään. Kolmannella kerralla siellä Intagme sivulla huomasin, että siinä on myös esikatselu ja nyt kun klikkasin siitä, niin kuvat näkyivät ja homma oli ihan ok. Taas otin koodin, kopion sen ja liitin blokkerissa gadgettiin ja hups! nyt täällä näkyvät Instagram kuvani. Tuossa oikealla sivulla, melko ylälaidassa. Siitä kun klikkaa, niin pääsee myös sinne instagramiin. Ainakin tässä tietokoneella, sitä en tiedä kuinka puhelimella onnistuu, kun puhelimella blogista ei näy näitä sivupalkin juttuja, ne näkyvät vain tietokoneen isolla näytöllä.

Että on se vaan niin kätevää ja helppoa tämä älyaika. Tässäkään pikkuhommassa minulla ei mennyt kuin jokunen tunti. Vielä se instagram linkitys puuttuu tuolta yrityksen varsinaiselta sivulta, mutta enää tänään en jaksa tätä helppoutta, mutta toivottavasti tästä oli jollekin jotain hyötyä jos sattuu olemaan samaisia linkitys suunnitelmia.