Vaikka minulla oli melkoinen taimikasvattamo ikkunalaudalla, niin jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kasvihuonekurkkuja en ollut laittanut laisinkaan. Tämä oli ihan tiedostettu juttu, sillä ajattelin pelata varman päälle kurkkujen kanssa ja ostaa valmiit taimet puutarhalta.
Se lähin puutarha, missä aikaisempina vuosina olin käynyt, ei enää ollut toiminnassa, joten piti löytää uusi. Valinta oli helppo, sillä olin erään ystävättäreni kukkaistutuksia ihaillut jo vuosia ja hän käy aina Kosken puutarhalla. Sinne siis, koska lehtimainoksessa luvattiin myös kurkuntaimia.
Kasvihuoneeseen astuessani vastassa oli huikea näky. Mikä ampellikokoelma! Aivan ihania kesäkukkia sekä taimina, että valmiiksi ampelliin istutettuna.
Tällaisesta kukasta en ollut koskaan edes kuullut, ja tuli mieleen, että tämä näyttää varmaan hyvältä kesäillan hämärässäkin, kun kukka tuntui oikein hehkuvan.
Daalioitakin oli montaa eri väriä. Tämä olisi siitä kätevä, että se on tavallaan monivuotinen, jos jaksaa aina syksyisin kaivaa juurakot ylös ja pystyy säilyttämään ne vaikka kellarissa. Daalia on kyllä hallanarka ja syyshallat saattavat lopettaa kukinnan äkkiseltään, mutta on se kaunis ja jos jaksaa niitä juurakoita hoitaa, niin kukinta vaan paranee vuosi vuodelta.
Tästä en huomannut katsoa, mikä kasvi oli kyseessä, mutta oli näyttävän näköinen, kuten tämän vieressä oleva Mustasilmäsusannakin. Mustasilmäsusanna on kaunis ja jaksaa kukkia koko kesän, sitä minulla on joskus ollutkin. Istutin sen silloin siemenestä aikaisin keväällä ja kukintaa joutui odottamaan loppukesään. Täältä sen nyt saisi ostettua valmiiksi komeana. Harmi kun en huomannut siitä kuvaa ottaa.
Minä ostin tämän pelargonian. jotenkin aina päädyn noihin vaaleanpunaisiin, mutta tässä on kyllä hehkua ja tämänkin voi talvettaa.
Mutta enhän minä kukkaostoksille tullut, vaan niitä kurkuntaimia piti saamani. Puutarhalla oli myös ystävällinen ja hyvä palvelu. Reipas tyttö vei minut toiseen kasvihuoneeseen, missä oli vihannespuoli. Täällä oli pitkät rivit salaattia sekä tomaatin, kurpitsan, avomaankurkun ja kasvihuonekurkuntaimia. Ostin minä muutamia pieniä purjon taimia, ne istuan kasvimaalle.
Täällä kasvatettuja ruukkuvihanneksia voi ostaa lähialueen kaupoista. Lähituotantoa, sitä minäkin kannatan ja ruokaostoksilla pyrin aina ostamaan sen lähialueen tuottajan tuotteita.
Kotona istutin sitten kurkut isoihin purkkeihin, valmiiksi lannoittamaani multaan ja siellä ne nyt varovasti kurottelevat juuriaan kohti uutta multaa auringon lämmittämässä kasvihuoneessani. Kerron sitten kesänmittaan, kuinka homma etenee. Kukintoa odotellessa :)
Jos kiinnostuit, niin Kosken puutarhan sivut löytyvät täältä *klik*.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.