Metsässä

Maanantaina lähdin heti aamutuimaan, sumun hälvennyttyä puolukkametsään. Se hyvä puolukkapaikka on tietenkin varsin syvällä metsässä ja sainkin tarpoa tovin louhikossa, jotta pääsin perille. Eikä tänä vuonna ole niin hyvä sato kuin oli viime vuonna, mutta ihan mukavasti niitä marjoja kuitenkin löysin. Sellaiset kolmetoista litraa piti kantaa taas paluumatka autolle. Hirvikärpäsiäkin oli totuttuun tapaan. Minulla on sellainen verkkotakki, josta saa hupun vedettyä kasvojen yli vetoketjun avulla, niin eivät pääse niin helposti hiusten sekaan tonkimaan. Päästyäni perille sinne varsinaiseen marjapaikkaani, otin kuitenkin hupun pois, koska aurinko paistoi ja se verkko silmien edessä haittaa erityisesti auringon paisteessa näkyvyyttä. 

Maanantaina olin kuitenkin hieman uupunut kotiin palattuani, mikä johtui varmaan siitä, että viikonloppu oli kuitenkin hieman voimille käyvä. Pakko myöntää, että tämä ikääntyminen alkaa jossain kohdin vaikuttaa. Rasituksista ei palaudu enää niin nopeasti kuin nuorempana. 

Koska 13 litraa on aivan liian vähän, lähdin eilen aamulla uudestaan metsään. Aamu oli huomattavasti raikkaampi, yöllä oli ilmeisesti ollut paikoitellen hallaa. Metsässä tarpominenkin oli jotenkin helpompaa, kun ilma oli viileämpi. Sama paikka, sama saalis. Pitää kuitenkin homma uusia vielä jokusen kerran, että saan edes puolet siitä kuin viime syksynä. Tavoitteksi asetin itselleni 40 litraa, siitä saan riittävästi puolukkatuoremehua talvea varten. Onhan tässä vielä syksyä jäljellä.

Kotona taas

Täällä maalla olen nyt asunut tästä elämästäni suurimman osan, mutta aina Helsinkiin mennessäni tunnen meneväni kotiin. Kaupunki on tässä vuosien varrella muuttunut jonkin verran, paljon uusia rakennuksia on ilmestynyt katukuvaan, mutta niin paljon on entisellään. Perjantai-iltana kävellessäni Töölössä niillä niin tutuilla kulmilla ja nuuskiessani sitä kesäöisen Helsingin tuoksua, tuntui hetken siltä kuin nuoruus olisi taas hiukan minua hipaissut. Se nyt vaan on minun kotikaupunkini, vaikka en siellä enää asukaan.

Lauantai sitten vierähti Narinkkatorilla. Aamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, ja jotenkin erehdyin kuvittelemaan, että päivästä tulee lämmin. En vaan tiennyt, että meidän -Piaeliinan ja Ateljee Argenton- myyntipaikka pysyi koko päivän varjossa. Sen verran oli kylmä, että piti aamupuolella käydä ostamassa itselle sukkahousut jalkaan. Muuten päivä oli mukava. Tuli aivan uusia asiakkaita ja sitten täytyy sanoa, että erityisen mukavalta tuntui nähdä niitä vanhoja asiakkaita. Se oikeasti lämmittää mieltä kun samat ihmiset tulevat uudestaan. Sain myös kukkia, mikä tuntui aivan erityisen mukavalta. Tänään kotiin tullessani istutin ne heti ruukkuun ja nyt ne ilahduttavat minua koko loppu syksyn.

Viime postauksessa kerroin, että minulla on myynissä muutakin kuin helmiä. En kertonut mitä, siellä ne olivat nähtävillä ja yksi bloggaaja oli ne sieltä bongannut. Laitankin tähän linkin hänen blogiinsa, niin saatte sieltä käydä katsomassa, hän on muutenkin mukavasti kirjoittanut tapahtumasta ja muutamasta muusta paikalla olleesta käsityöyrittäjästä. Jos nyt jostain syystä on kiire nähdä ne minun uutuuteni, niin vinkkinä ne ovat siinä postauksen viimeisessä kuvassa. Linkki löytyy tässä: Pinkit korkokengät.

Käsityökortteli tulossa

Sankka sumu oli aamulla kun hipsin pihan yli tuonne polttimen ääreen helmiä tekemään. Ensin tyhjensin uunin eilisistä ja kyllä oli mukava, että olivat niin hyvin onnistuneet. Olen nyt yksitoista vuotta näitä helmiä tehnyt ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että syntyy enemmän niitä helmiä, joihin olen itsekin todella tyytyväinen kuin niitä nomenettelee- tai ihansusi-helmiä. 

Olen alusta asti tykännyt tehdä erityisesti kukkahelmiä. Johtuneeko sitten tästä minun puutarha harrastuksestani vai mistä, mutta kukat ovat ehdottomasti se minun juttuni. Aina välillä harjoittelen jotain muita, mutta lopulta huomaan aina tekeväni kukkia. Jostain syystä niistä kukista on kyllä enemmistö vaaleanpunaisen eri sävyjä. Aina päätän, että nyt jotain muuta, mutta kun sitten tyhjennän uunia, niin melko varmasti siellä on ainakin yksi vaaleanpunainen kukkahelmi.

Viikonloppuna, tarkemmin lauantaina on Helsingissä Narinkkatorilla taas Käsityökortteli. Minä olen siellä myös helmieni kanssa ja tällä kertaa minulla on myynnissä vähän muutakin. Enpä kerro vielä, että mitä. Sen näet sitten kun tulet Narinkkatorille katsomaan ja jos et pääse, niin kyllä ensi viikolla sitten täällä paljastan vaikka kuvan kera, mitä sieltä myyntipöydältäni myös löytyy.

Viikon tapahtumia

Minä otin viime viikolla käyttöön uuden happikonsentraattorin. Olen tähän asti käyttänyt polttimella happipulloa, mutta monesti minua on kehotettu siirtymään tähän happikonsentraattoriin. Viime keväänä sitten tuli tilaisuus sellainen hankkia, mutta käyttöön otin sen vasta nyt, koska pitihän se käytössäni ollut happipullo käyttää loppuun jo senkin takia että se pullon sisältö on varsin hintavaa ja vuokrakin on maksettu vuoden loppuun. 

Minulle on aina ollut hiukan kammotus kaikenlaiset koneet ja laitteet ja nytkin tuntui hiukan ontolta ryhtyä tätä uutta taas käyttämään, vaikka tämä on paljon turvallisempikin kuin happipullo. Sain kuitenkin oikein hyvän käyttöönotto opastuksen ja oikeastihan tämä on tosi helppo ja yksinkertainen vehje. 

Oikeastaan oli hämmästyttävää kuinka tasainen liekki sen avulla syntyikään. En ollut huomannutkaan, että happipullon kanssa oli oikeastaan aika paljon liekin säätämistä. Se tuli ilmi vasta kun sitä ei tarvinnutkaan säätää tämän tästä. Jotkut värit ovat hyvin tarkkojan hapen määrästä ja tällä uudella laitteellani sai halutut sävyt paljon helpommin esille. Olen siis tyytyväinen hankintaani.

Viime viikon torstaina minulla sitten alkoivat ne opiskelut, mistä elokuussa hieman vihjaisin. Vihjaisin, siksi että en ihan oikeasti tiennyt silloin, mitä homma pitää sisällään. Kyseessä on Pienyrityksen kehittämispaja yrittäjille ja se kestää yhden lukuvuoden. Alkoi nyt syyskuun neljäs ja päättyy Leijonan luolaan ensi vuoden keväällä. Meitä on tällä kurssilla 16 opiskelijaa ja ainakin alku vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Perjantaina vietettiin Yrittäjän päivää ja minä pääsin kurssilaisena osallistumaan TAKK:ssa HiOMO:n järjestämään tapahtumaan. Mukava tapahtuma ja oli todella mielenkiintoista kuulla eri yrittäjien kertomuksia yrityksistään. Lopuksi arvottiin kolme kappaletta juuri painosta tullutta Karo Hämäläisen ja Mika Mäkeläisen kirjoittamaa Taivas ja Helvetti kirjaa. Minä voitin sen ensimmäisen kappaleen. Luin siitä jo kaksi ensimmäistä tarinaa, todella mielenkiintoiselta vaikuttaa ja pidin kovasti kirjan kirjoitustyylistä. Pitänee hankkia se ensimmäinenkin kirja.

Viikonloppuna kävin myös Huittisissa Aino-markkinoilla. Varsin kauniissa vanhassa pihapiirissä oli järjestetty monipuoliset markkinat. Opiston oppilaat, joista muuten suuri osa tuntui olevan muualta kuin Suomesta, olivat valmistelleet paljon oikein hyviä esityksiä ja paikalla oli montaa erilaista kädentaitajaa myymässä tuotteitaan ja erilaisia ruokiakin oli tarjolla. Aurinkokin paistoi sumuisen aamun jälkeen. Näin hyvin järjestetty tilaisuus olisi ansainnut enemmän yleisöä. Tapahtumahan oli yleisölle maksuton ja siellä oli todella huolella valmistellut näytökset lauluineen ja pukuineen, myös lapsille oli ohjelmaa ihan erikseen. Sinne olisi kannattanut tulla hieman kauempaakin. 

Sadonkorjuuta

Sadonkorjuu työllistää. Avomaan kurkkuja on tullut oikeastaan aika paljon. Ensimmäisen keräämäni sadon silloin innoissani punnitsin ja sitä oli viisi kiloa. Lopullista määrää en osaa sanoa, mutta monta kertaa ne on jo kerätty. Osan olen antanut eteenpäin, mutta suurimmasta osasta olen tehnyt mauste/suolakurkkuja. Hiukan hirvittää, että jos ne eivät olekaan hyviä ja niitä on nyt säilöttynä kilokaupalla.

Salkopapuja kasvihuone on myös alkanut tuottamaan ja niitä olen ryöpännyt ja sitten pistänyt pakkaseen pienissä minigrip-pusseissa. Ajattelin, että niitä on kiva sitten pakkasesta talvella laittaa vaikka keittoihin. Tomaattejakin olen pakastanut. Kaltannut ensin ja sitten siivuttanut tai vain palastellut pieniin annospusseihin ja pakkaseen. Tämän ohjeen sain facebookin Puutarha ja piha sivustolta. 

Ne vesimeloonitkin sitten lopulta kasvoivat. Eivät kovin suuriksi, mutta kasvoivat kuitenkin syötäviksi. Niitä ei ole säilötty vaan syöty ihan sinällään. Tuossa kuvassa on myös rosmariinia. Sitä olen kuivannut, kuten lehtipersiljaa, lipstikkaa, minttua, kirveliä ja basilikaa.

Vadelmasato oli tänä vuonna oikein hyvä, niin se oli viime vuonnakin. Vadelmia olen pakastanut ihan sinällään ja tehnyt myös hilloksi. Pensasmustikat tuottivat niukasti, kuten aina. Metsässäkään niitä ei mitenkään ruhtinaallisesti ollut tänä kesänä, mutta kyllä niitäkin ihan kohtuullisesti pakkaseen sain. Karhunvadelmat sensijaan tuottavat tänä vuonna oikein kunnon sadon. Niitä on jo monta purkkia pakkasessa ja syötynä ja vielä riittää poimittavaakin. Se on kyllä sellainen piikkipensas, että jos ei pidä varaansa niin raapaleilta ei voi välttyä ja niihin puskiin jää helposti kiinnikin.

Nyt myös omenat ovat alkaneet kypsyä ja ensimmäiset uunilliset omenasosetta olen jo valmistanutkin. Näistä vaaleista kuulaista tulee hyvä sose. Minä teen soseen aina uunissa. Nämä ensimmäiset erät olen nyt tehnyt sähköuunissa kun en ole vielä leivinuunia tänä syksynä lämmittänyt. Odottelen tuulista päivää, ennen kuin uskallan sinne tulta koittaa sytyttää. Pariin kertaan kun olen täällä savustanut koko talon, niin hiukan olen varovaisemmaksi tullut. Oppinut virheestä.

Tyrnimarjat ovat muuten myös alkaneet kypsyä ja niitä tuleekin tosi paljon. Mietinkin, että jos selvittäisi miten niistä mehua tehdään. Aiemmin olen vaan pakastanut nekin ja niitä sitten pitkin talvea syöty marjoina pakkasesta.

Nyt toivon lämmintä syyskuuta, että vielä maissit kypsyisivät. Kyllä sinne ainakin pari tähkää tulee, mutta jos lämpöä riittäisi niin aina parempi. Kyllä ne itse kasvatetut maissit pätkivät mennen tullen ne kaupan esikypsytetyt.

Sipulisato muuten tuli myös hyvä. Minulla oli tänä kesänä punasipulia, jakosipulia ja purjoa. Purjot ovat vielä maassa, mutta muut sipulit ovat jo kuivumassa. Purjon ajattelin laittaa renkaiksi ja pakastaa annospusseissa. Perunat ja porkkanat pitää vielä nostaa tämän kuun aikana ja puolukat odottavat metsässä poimijaansa ja ihan viimeisenä sitten suunnistan suolle karpaloita poimimaan. Vielä tässä työtä riittää syksylle.

Opi virheistä

Eilen ihmettelin, miten oli mahdollista, että niissä parissa helmessä, jotka sunnuntaina tein oli särö. Syy tuli mieleeni eilen illalla. Yleensä kun alan tehdä helmiä, pistän ensimmäiseksi uunin päälle, niin että se on varmasti oikean lämpöinen jo siinä vaiheessa kun sytytän polttimen ja aloitan. Sunnuntaina en tehnyt niin, vaan laitoin uunin päälle samaan aikaan kun aloitin polttimella ja kun se ensimmäinen helmi oli valmis, uunissa oli reilut 300 astetta. Hetken siinä pyörittelin tikkua ja pistin sen kuitenkin uuniin, kuvitellen että kyllä se siinä sitten lämpiää. Lämpesihän se uuni niin, että toisen helmen valmistuessa se oli oikean lämpöinen. Mutta siis se säröllä oleva oli juuri tämä liian alhaiseen lämpötilaan laitettu helmi, siitä särö.

Niitä säröileviä oli kuitenkin kaksi ja kyllä palautui mieleen myös, miten olin sen toisen hajottanut. Tein siinäkin jotain, mitä en koskaan tee. (Note to self: älä koskaan sano, ei koskaan.) Silloin sunnuntai-iltana kävin vielä tekemässä tikkuja maanantaiksi ja siinä sitten iski joku mielenhäiriö. Uuni ei ollut vielä aivan jäähtynyt ja minä menin raottamaan sitä luukkua ja otin sieltä yhden tikun ulos katsellakseni, miltä helmi näytti, enkä pistänyt sitä enää takaisin uuniin. Maanantaina siinä oli särö.

Ei luulisi, että näin monen vuoden jälkeen tekee enää noin alkeellisia virheitä. Tästä tuli mieleen eräs Paulo Coelhon aforismi: When you repeat a mistake, it's not a mistake anymore, it's a decision. Enköhän nyt sitten tässä asiassa oppinut lopullisesti olla tekemättä vääriä päätöksiä.

Eilen tein uudet niiden säröille menneiden tilalle ja tänä aamuna hain uunista oikeaoppisesti ja hyvältä näytti. Ne helmet olivatkin sitten ainoat hyvältä näyttävät tänä aamuna, muuten onnistuin sössimään tämän aamun aikana ihan riittävästi. 

Pahin virhe oli mennä leikkaamaan itse hiuksiani. Mikä maailmassa saikin minut tarttumaan niihin saksiin siinä vessan peilin edessä. Ihan vaan pikkuisen piti mennä tasottamaan latvoja vasemmalta puolelta, kun näytti siltä että olivat eri pituiset, kuin oikealla -ja totuuden nimessä on sanottava, että kyllä ne varmaan olivatkin, kun edellisellä kerralla olin silloinkin ihan itse parturia leikkinyt. Nyt tämän leikkelyn tuloksena ne ovat selvästi lyhemmät vasemmalta puolelta ja sitä, mitä on takana en uskalla edes arvata. Lienen pakotettu menemään kampaajan pakeille.

Pyhätyöllä ei ole siunausta. Tämä oli äitini sanonta, jonka ilmeisesti oli hänen mieleensä juurruttanut mummuni, eli hänen äitinsä. Luoja tietää, kuinka pitkältä historian hämäristä tuo sanonta on seurannut sukuni mukana. Kuten ne sata muutakin sanontaa, joita äitini aina viljeli. Näin jälkikäteen tuntuu siltä, että äidilläni oli sanonta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Enimmäkseen ne sanonnat ärsyttivät minua silloin aikoinaan, mutta nyt huomaan itse toistavani niitä. Jos en ihan ääneen, niin mielessäni kuitenkin. 

Kuten nyt tuo pyhätyön siunauksellisuus, tai paremminkin sen puute. Tein nimittäin eilen helmiä, sunnuntaihan eilen oli, ja tänään hain helmet uunista ja siellä oli kaksi helmeä, joissa oli särö. Minun huolella tekemissäni ja uunissa ihan oikeassa lämpötilassa jäähtyneissä helmissäni! Pudotin, tai paremminkin paiskasin helmet lattialle, ihan vaan kokeillakseni, että halkeaisivatko ne. Eivät haljenneet, eikä särö siitä kasvanut, mutta roskahelmilaatikkoon joutuivat. Ei pääse markkinoille tämä parivaljakko. Mutta heti kun sen särön huomasin tämä sanonta putkahti mieleeni. Melkein näin sukuni edesmenneiden naisten istuvan rivissä pilven reunalla, heristävän etusormeaan ja sanovan että mitäs menit tekemään töitä pyhäpäivänä, siinä nyt näet.

Onneksi minua ei sitten sen enempää rankaistu tästä rikkeestä ja viime viikolla muina päivinä tekemäni helmet olivat kyllä ihan onnistuneita. Erityisesti tykkäsin tästä.

Tein myös jotain ihan erinäköisiä helmiä kuin yleensä, eli helmiä ilman kukkia. Tässä on prototyyppi tällaisesta uuden näköisestä helmestä. Tätä tekniikkaa täytyy nyt hioa ja näkee sitten, mitä siitä syntyy. Varmuuden vuoksi päätin kuitenkin jättää nyt sunnuntait muille puuhille, alan viettämään sateiset sunnuntait lukien ja muut sopivat vaikka puolukkametsässä tarpomiseen.