lauantai 2. marraskuuta 2019

Myyntiä ja ostamista

Minulla on ollut verkkokauppa jo vuosia. Itseasiassa tämä viimeisin versio oli kolmas, mutta nyt sitäkään ei enää ole. Tämä viimeisin verkkokauppa oli Bellapuodissa, joka oli usean eri kauppiaan ryhmittymä. Vähän kuin tavaratalo verkossa. Sen toiminta loppui lokakuun viimeinen päivä. Nyt pitäisi jostain kehitellä uusi verkkokauppa.
Vai pitäisikö? Minulla tuo verkkokauppa myynti on aina ollut hyvin pientä, enkä ole koskaan siihen erikoisesti panostanut. Se vaan on ollut kun kaikilla muillakin on. Minulla on asiakkaita, jotka tilaavat helmet suoraan minulta sähköpostilla, teksitviestillä, sosiaalisen median kautta tai soittamalla. Suureksi osaksi teen kuitenkin tilaustöitä ja toisaalta ne kaikkein eniten taitoa vaativat monimutkaisemmat helmet lähtevät yleensä ulkomaille. Verkkokauppaan on jäänyt vain pieni hajanainen valikoima.


Tykkään myydä sosiaalisen median kautta, koska tälla tavoin se tuntuu enemmän henkilökohtaiselta. Asiakas ei ole vain nimi ja osoite, vaan se on joku henkilö, jolla on kasvot, jonka kanssa voin keskustella. Olen ehkä vanhanaikainen kun itsekin haluan asioda ihmisen kanssa enkä automaatin. Ärsyttää kun olen esimerkiksi tilaamassa jotain tuotetta tai palvelua ja olisi jotain kysyttävää (melkein aina olisi jotain kysyttävää), niin sitten on joku chatti mihin saa ensin odotella vuoroaan ja lopulta se chatti on kuitenkin robotti. Tai ei ole sitä chattiakaan, puhelinnumeroitakin on lopulta harvassa ja nekin menevät yleensä jonnekin automaattiin, jos haluat sitä niin paina tätä.
Tietysti on sellaisia ihmisiä, jotka eivät kehtaa lähettää viestiä tai eivät halua jättää kommenttiaan facebookissa muiden nähtäväksi. On myös kiireisiä ihmisiä, jotka vaan helposti haluavat klikata tuotteen ostoskoriin verkkokaupassa. Tätä varten pitäisi varmaan se verkkokauppa olla. Minullakin. Onhan tämä yritys, jolla yritän tienata leipäni.
Minulla on tässä mennyt jo tovi jos toinenkin kun olen selannut näitä mahdollisia uusia verkkokauppa alustoja. Mikään ei ole vielä kolahtanut, joko ne ovat ihan liian kalliita tai monimutkaisia tai niistä puuttuu jokin ominaisuus, minkä minä halauaisin kuten mahdollisuus maksaa PayPalilla. Olisi kiva tietää, kuinka tärkeä se verkkokauppa on. Ostaisitko itse sieltä vai suoraan minulta? 



2 kommenttia:

  1. Onnittelut vuoden yrittäjä palkinnosta <3
    Jossain olinkin nähnyt sinun sormuksiasi ja nyt löysin fasesta sinun IHANAT taidehelmet. Siis aivan jumalattoman upeita. Kivimessuja kolutessani aikoinani löysin välillä kauniita mutta ne ei ole mitään sinun helmien rinnalla.

    Joten onko sulla minkälaisia helmiä vapaana ja tietty hintakin olis kiva?
    Valitettavasti ruusu ja sellaset nyppylähelmet eivät ole oikein mun sydäntä lähellä :)
    Mukavaa viikonloppua.
    Terveisin Titta Saarinen
    tittakoru@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Titta! Kiitos kommentista, laitan sinulle sähköpostia!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.