perjantai 22. marraskuuta 2019

Vuoden yrittäjä 2019

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin minut valittiin alueemme vuoden yrittäjäksi! En ensin ollut uskoa korviani kun yrittäjiemme puheejohtaja asiasta minulle soitti. Vasta myöhemmin kävi ilmi että olin kyllä saanut asiasta kirjallisenkin ilmoituksen, mutta koska jäsenrekisterissä oli minun vuosia sitten käytössä ollut ikivanha sähköpostiosoitteeni niin viesti ei tietenkään ollut tullut perille. Kuten ei sitten myöhemmin tullut muutama lehdistön lähettämä sähköpostikaan. Onneksi eräs toimittaja oli aktiivinen ja soitti minulle kun en vastannut hänen viestiinsä ja näin tuli ilmi että tämä jäsenrekisterissä ollut vanhentunut osoite kummitteli vähän joka paikassa.
Palkitsemistilaisuus oli viime lauantaina ja siellä näytettiin myös video, jonka Jaakko Pirttikoski kävi minusta tekemässä noin viikkoa ennen tapahtumaa. Näin jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt vähän valmistautua paremmin videon tekemiseen ja miettiä, mitä itse siinä haluaisin olevan ja käynti kampaajallakin olisi ollut tarpeen. Mutta ehkä se on parempi tällaisena, aito näkemys katsojan silmin.
.

Jostain syystä sinne jäsenrekisteriin ei ollut päivittynyt firmani nimikään oikein. Alunperin kun yritys 17 vuotta sitten rekisteröitiin, niin se olisi ollut silloinen nimeni, eli Pia Kivistö t:mi. Se ei kuitenkaan mennyt läpi, koska sellainen yritys oli jo olemassa. Sitten keksin että paljon parempi nimi yritykselle olisi Piaeliina, etunimeni yhteenkirjoitettuna. En kuitenkaan täyttänyt itse sitä hakemusta kaupparekisteriin, vaan silloinen kirjanpitäjäni täytti sen ja siinä sattui sellainen väärinkäsitys, että hän jätti siihen perään edelleen sen sukunimen ja toiminimen, ja sellaisena se sitten kaupparekisteriin hyväksyttiin. Itse käytin vain Piaeliinaa ja tämä virallinen nimi oli sitten vain virallisissa papereissa. Joitakin vuosia sitten kuitenkin päätin muuttaa sen virallisenkin nimen ja niin se on nyt Piaeliina kaupparekisterissäkin. Jäsenrekisteriin tämä alkuperäinen nimi oli kuitenkin jäänyt ja nyt se tämän yrittäjäpalkinnon myötä tuli kummittelemaan. Sain Sastamalan kaupungin viirin, mihin se oli kaiverrettu ja muutamassa netti- ja lehtijulkaisussakin se oli. Onneksi se vuoden yrittäjä olin kuitenkin minä henkilönä, niin henkilön nimi oli useammassa paikassa kuin yrityksen nimi. 


Kaiken kaikkiaan tuntuu valtavan hienolta että saan edustaa käsityöyrittäjyyttä ja Suomalaista lasitaidetta tällä tunnustuksella. Moni kun ei miellä käsityöyrittäjyyttä yrittäjyytenä lainkaan ja lasitaide mielletään Aaltomaljakoiksi. Moni pitää sitä harrasteluna. Itsekin olen monasti saanut kommentteja kuten, "Sinullahan on aikaa, kun olet aina kotona" tai "Oletko ajatellut palata työelämään?" 
Hieno huomata, että joku on ymmärtänyt, että teen töitä täällä studiollani ja usein vielä seitsemänä päivänä viikossa ja kymmenenkin tuntia päivässä. Minun onneni tässä on se, että työ jota teen on kiehtovaa ja nautin siitä, mutta se on silti ihan oikeaa työtä, jolla koitan ansaita elantoni jotta saan laskut maksettua ja ruokaa pöytään.
Suuri kiitos teille, jotka annoitte minulle tämän tunnustuksen ja vielä suurempi kiitos teille hyvät asiakkaani, jotka lopulta teette tämän kaiken mahdolliseksi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.