Kirjahylly kunniaan

Luin netistä taannoin Kouvolan sanomien jutun, minkä otsikko oli "Kirjat voivat pilata sisustuksen". Tämän artikkelin mukaan Teuvo Loman, joka siis on ymmärtääkseni sisustaja, on sitä mieltä että kirjahyllyt ovat historiaa ja tekevät kodista tunkkaisen tuntuisen. 

Sisustamisesta minulle tulee mieleen sanat; valkoinen, avara, niukka, valoisa ja se näyttää hyvältä naistenlehdissä, sisustusohjelmissa ja asuntonäyttelyssä. Minun kotini on varmasti kauhistus kaikille sisustussuunnittelijoille tai sitten tämä olisi vain haaste, riippuu varmaan ihmisestä. Pointtini on että minun mielestäni näistä sisustetuista asunnoista puuttuu usein kodikkuus. Minusta kodikkuus tulee lämmöstä. Lämpö taas tulee niistä tutuista ja itselle tärkeistä asioista ja esineistä. Mummuni vanha peilipiironki esimerkiksi on varmasti sellainen huonekalu, joka armotta poistettaisiin sisustuksen tieltä. Se on ruskeaksi petsattu ja peili hieman vääristää, mutta minulle se on rakas. Sen on mummuni veli aikoinaan tehnyt. Sillä on historia, se on osa minun historiaani. 

Kirjat ovat minulle tärkeitä, ne kuuluvat ehdottomasti minun kotiini ja juuri sen tärkeytensä vuoksi en halua piilottaa niitä minnekkään, vaan haluan että ne ovat esillä, kirjahyllyssä. Sitä paitsi ne ovat jatkuvassa käytössä, niitä luetaan. Käytän myös paljon kirjastoa ja lainaan kirjoja, mutta aina joskus kohdalle osuu sellainen kirja, minkä haluan ehdottomasti myös itselleni. Sitten kun näen sen jossain myynnissä, kirjakaupassa tai antikvariaatissa, minä ostan sen omaan hyllyyni lukeakseni sen taas uudelleen jonain sopivana hetkenä. Tässä minun omassa pienessä kirjastossani lepää sekä silmäni että sieluni.

Nyt viimeksi otin sieltä hyllystäni Jeanne Bourin kirjat "Toukokuun rakkaus" ja "Syksyn viimat". Toukokuun rakkauden voisi lukea ihan pelkästäänkin, mutta Syksyn viimat on sille suora jatko ja täydentää tarinan. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat 1200-luvun Pariisiin ja kirjat kertovat kultaseppä Brunellin perheen tarinan yhden sukupolven ajalta perheen naisten näkökulmasta ja nimenomaan heidän tarinansa.

Tämä on kertomus rakkaudesta ja intohimosta. Kauniisti ja sensuellisti kirjoitettuna, kirja on kuin balladi jota trubaduurit ovat laulaneet hoveissa. Tarina olisi voinut tapahtua minä aikakautena hyvänsä ja todennäköisesti se olisi ollut hyvin samankaltainen satoja vuosia aiemmin tai tänäpäivänä. Kertomus on ajaton.