tiistai 9. marraskuuta 2010

Syksy on mennyt tiffanytöiden merkeissä. Tännekään ei ole tullut päivitettyä mitään, mutta eiköhän siihenkin taas tule muutos. Kummasti ovat taas helmet alkaneet vallata alaa ajatuksissa. Ehkä sitä tarvitsee aina välillä pitää taukoa asiassa kuin asiassa, syntyy uusia näkökulmia ja uusia ideoita. Aivan samoin kun oli todella antoisaa ja virkistävää heittäytyä välillä tiffanyn maailmaan. Helmityöt ovat sellaista miniatyyritaidetta ja tiffanyssä pääsee toteuttamaan suuria pintoja. Kaikki syksyn tiffanytyöni olivat suuria töitä. Paljon paloja ja isoja pintoja.
Mutta nyt on lumi maassa ja joulu tulossa. Ihana poltella tuikkuja ja villasukat jalassa näpertää joululahjapaketteja. Aina muutama paketti sisältää helmikorun ja kaikki paketit voi koristella muuten vaan helmillä.
Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille!

perjantai 6. elokuuta 2010


Olipa pitkä, kuuma kesä! Kerrankin oli hellemekoille käyttöä. Pikkuisen tuli helmeiltyäkin. Ompelin itselleni pikkulaukun helmistä. Kuva-aihe tuli heti alkukesästä kun unikot kukkivat. Aloittaessani suunnittelin tekeväni useamman pussukan, mihin tallentaisin kesän kukkia, mutta oli sen verran suuritöinen tämä ensimmäinen että taitaa jäädä haaveeksi. Tai sitten pitää tyytyä tekemään vaan kukat ja jättää tausta kankaalle. Aika näyttää.

torstai 3. kesäkuuta 2010


Pitkän odotuksen jälkeen sain koruni takaisin Pietarista. Korujen mukana tuli myös sertifikaatit osallistumisesta näyttelyyn. Oikein hienot kultareunaiset. Katalogi näyttelystä ja cd. Oli mukava katsella kaikki näyttelyssä olleet helmityöt cd-ltä kun en itse päässyt niitä paikanpäälle katsomaan. Ehkä ensi kerralla pääsen.
Kesä vetää minua kuitenkin puutarhan puolelle ja helmeilyt saavat nyt hetken aikaa odottaa. Nyt lataan akkuja ja kerään inspiraatioita. Muutama uusi ajatus muhii jo. Tässä nyt vielä muisto talvesta eli kuva kilpailussa paremmin menestyneestä korusta nimeltä "Tammikuu".

maanantai 26. huhtikuuta 2010



Juhlat on juhlittu ja täytyy sanoa että olikin todella kivat juhlat. Nämä molemmat helmityöt tein kuitenkin jo ennen juhlia. Siniset kukat on tehty pienistä delicahelmistä ja se on rintakoru. Vaalenapunaiset kukat kuuluvat kaulakoruun. Mallia kukkiin katsoin vanhasta Bead and Button lehdestä. Kukissa käytetty tekniikka on nimeltään herringbone stitch, en tiedä mitä on suomeksi, joku voisi minua asiassa sivistää. Minun kukkani eivät ole aivan samanlaiset kuin lehdessä koska halusin tehdä niistä oman sovellukseni. Vaaleanpunaiset kukat tein ensin 8 kokoisista helmistä, eli kaulakoru on harjoituskappale. Sitten jo uskalsinkin käyttää pieniä delicahelmiä, jotka itseasiassa ostin sitä yhä edelleen Pietarinmatkalla olevaa Talvikorua varten. Rintakoruun olen itse oikein tyytyväinen ja se olikin minulla päällä juhlissani.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Helmimessuilta jäi kyllä päälimmäisenä mieleen Svetlanan korut. On aivan uskomatonta kuinka joku osaa tehdä helmistä niin kauniita ja herkkiä kukkia. Hienosti tehtyjä ja kauniita koruja on kyllä muillakin, mutta Svetlanan kukat käyvät kyllä suoraan sydämeen. Niistä sain myös runsaasti inspiraatiota ja innostukseni helmeilyyn sen kun kasvaa. Nyt on kyllä ihan pakko alkaa kukkien ompeluun.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

On ollut vähän kiirettä enkä ole ehtinyt tännekään päivittämään uusia kuvia. Täytän tänä keväänä pyöreitä vuosia ja aion pitää juhlat. Kutsukorttien väkertämisessä meni oma aikansa, mutta nyt on kutsut lähetetty. Leipomisenkin olen jo pistänyt alulle. Pakastimessa on pari metriä mokkatorttua ja ystävättäreni pakastimesta löytyy lusikkaleipiä ja lihapullia.
Tulevana viikonloppuna on Lahdessa helmimessut ja olen menossa sinne. Messuja varten olen myös täydentänyt helmivarastoja. Ranteet alkavat olla jäykät tikkujen pyörittämisestä. Saavatpahan levätä sitten viikonlopun.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010


Oli mukava päivä Qiin vieraana. Tämän korun nauha tuli valmiiksi lauantain aikana.Se on tehty peyote tekniikalla. Lamppuhelmi, jota tässä on käytetty on halkasijaltaan n. 3 cm. Helmi on ontto, joten se ei ole kovin painava,vaikka onkin iso.