keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Luova työ

Mitä työtä ikinä tekeekin, siitä pitäisi saada edes jonkinlaista tyydytystä, sen tekemisen pitäisi olla ilo ainakin useimpina päivinä. Luulen ettei sellaista työtä olekaan, missä ei aina joskus tulisi kyllästymisen tai tuskastumisen hetkiä, mutta niiden pitäisi olla vain hetkiä, ei jokapäiväistä kaihertamista. Tosi monella kuitenkin tuntuu olevan käsitys, että jos työ on kivaa, niin se ei ole työtä, eikä siitä ainakaan mitään pitäisi maksaa.


Minun työni on kivaa ja huomaan tosi usein muiden ajattelevan että minä puuhastelen tai askartelen päivät pitkät ja käyn sitten välillä vähän metsässä haahuilemassa. Ymmärrän kyllä hyvin, että helmentekijä ei kuulosta ammatilta ja taiteilija on titteli, joka ei sekään viittaa "oikeaan" työhön, eikä inspiraation etsiminen ei voi olla osa työtä. Mutta tämä nyt on minun työtäni, minä olen yrittäjä, joka yrittää saada toimeentulonsa valmistamalla helmiä ja myymällä niitä. Minulla ei oikeastaan ole vapaapäiviä, viikonloput ovat ihan yhtä työntäyteisiä kuin viikotkin, lakisääteiset lomat ovat minulle tuntematon käsite, samoin kahdeksan tunnin työpäivä.


Luovassa työssä on aikoja, jolloin tämä niin sanottu inspiraatio iskee ja silloin junaa ei voi pysäyttää. Pää vaatii käsiä toimimaan, sitä on vain tehtävä itsestään ulos koko ajan. Jos onni on myötä, niin tulosta syntyy koko ajan tai sitten tulee sutta ja on vain harjoiteltava ja harjoiteltava, jotta saa syntymään sen mikä kuva on jossain sielun syövereissä. Tämä tekeminen on siis joko tämän työn palkinto tai kirous. Jokaisessa työssä on kuitenkin pieni pala omasta itsestä ja se on dramaattisesti sanoen sydänverellä tehty.Tässä työssä ei ehkä koskaan pääse maaliin ja voi sanoa, että olen valmis. Aina on kehitettävää ja siksi tämä ei myöskään muutu tylsäksi. Lisäksi siinä polttimen ääressä on pakko keskittyä juuri siihen hetkeen, ei ole eilinen ja huominenkaan ei ole vielä tullut.


Mutta eihän tämä työ pelkkää polttimella istumista ole. Pitää tehdä tikkuja, jotta voi niihin tehdä helmiä ja valmiit helmet pitää irroitella niistä tikuista ja puhdistaa. Puhdistus on tylsää hommaa. Sitten pitää eroitella jyvät akanoista ja kuvata ne onnistuneet, mitata ne ja miettiä missä ne myisi ja laatia se myynti ilmoitus. Kuvaamisessa kuluu joskus todella paljon aikaa, varsinkin talvella kun valaistus on vaikea saada kohdilleen. Jos sitten saa kaupan syntymään pitää tehdä lähetyslista ja lasku, paketoida helmi postituksen kestävästi ja kuskata se postiin. Pitää myös hankkia materiaalit kuten lasit, postipaketit, helmirasiat, postimerkit, tulostuspaperi ja -musteet ja kaikenlaista muuta pientä. Tässä saa joskus tuntikausia kulumaan tietokoneen ääressä samoin kuin siinä myyntivaiheessa. Siinä polttimellakin saa kulumaan päiväkausia siihen kun pitää testailla erilaisia laseja ja niiden käyttäytymistä ja tehdä niitä harjoituskappaleita, joita ilman ei synny niitä oikeasti onnistuneita yksilöitä. Sitten on kaikenlaista tylsää paperihommaa, vaikka kirjanpitäjä onneksi hoitaakin sen kaikkein tylsimmän ja vaikeimman osuuden.
Mutta siis vaikka työ onkin luovaa ja ulospäin näyttää pelkältä huvittelulta niin se voi oikeasti sisältää tosi paljon kaikkea, mikä ei näy ulospäin. Kaikenlisäksi minä otan tämän työn ihan vakavasti ja koitan siitä hankkimillani tuloilla maksaa laskuni. Ihan oikeasti minäkin käyn ruokakaupassa, kulutan sähköä, maksan nettiliittymästä ja puhelimesta,eikä ilman veroja ja vakuutuksia selviä luovasta työstäkään.