Luin pari viikkoa sitten Anneli Kannon kirjan Pyöveli. Kirjassa oli minusta kaunis kansi, pahaenteinen nimi ja takakannen teksti ei mitenkään houkuttanut lukemaan. Kirjastossa tätä minulle kuitenkin tarjottiin, johtuen siitä että tämä on historiallinen romaani ja minä kahlaan yleensä kaikki tämän nimikkeen alle tulevat kirjat.
Epäilin, että kirjassa olisi ikäviä kuvauksia pyövelin työstä, noitavainoista, kidutuksista ja sen sellaista. Itseasiassa pidin kirjaa muutaman päivän, ennen kuin edes avasin sen, koska pelkäsin aloittaa. Päätin jo etukäteen että lopetan heti jos alkaa tuntua pahalta. Mieleeni nousi Mika Waltarin Kaarina Maununtytär ja sen hirveät kidutuskuvaukset, jotka tulivat aikoinaan uniinkin vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeenkin. Muuten kyllä sekin oli hyvä kirja, kuten kaikki lukemani Waltarit.
Pyöveliin jäin kuitenkin koukkuun jo ensimmäisen sivun puolivälissä. Aivan loistavaa kerrontaa ja ajan kuvaa. Hyvin inhimillistä ja ihmisläheistä. Tarina vei mukanaan, eikä jäänyt mässäilemään julmuuksilla. Jonkinlaisia julmuuksia kirjassa väkisinkin oli, elettiinhän 1600 lukua ja päähenkilö nyt oli pyöveli. Tarkkaan ajatellen kirjan pyöveli oli huomattavasti inhimillisempi henkilö kuin eräiden muiden ammattikuntien edustajat, vaikka toisin olisi voinut luulla. En kerro tarkemmin, jotta en tekisi juonipaljastuksia. Pari noitaoikeudenkäyntiä selasin läpi ns. pikalukuna, mutta muuten en kirjassa loikkinut. Nämäkin riviloikkaukset tein ihan itsesuojelu syistä, varmuuden vuoksi.
Toinen lukemani kirja oli Mikaela Strömbergin Sophie. Historiallinen romaani, kuinkas muuten. Tämäkin romaani sijoittuu pääasiassa Suomeen kuten Pyövelikin, mutta nyt eletään 1800-lukua. Tämä on elämäkerta, joka perustuu Sophie von Behsen elämään. Sophien elämä ei ollut mitenkään varsinaisesti hauska, mutta kirjailijan tapa kertoa oli jotenkin humoristinen ja kepeä. Tässäkin henkilöt heräsivät elämään inhimillisinä ihmisinä kulkien läpi elämän ruohoniittyjen ja kivikoiden. Kirja alkaa Pietarista, missä Sophien on arvostetun papin esikoistytär ja elää huolettoman hauskaa lapsuutta ja nuoruutta suuressa sisarusparvessa. Pieni tovi tsaarin hovissa ja sitten ollaankin jo Suomessa, syrjäisessä kartanossa ja naimisissa enemmän tai vähemmän tuuliviirin miehen kanssa.
Ei ehkä kuulosta kovin kiinnostavalta, mutta suosittelen kyllä tätä lämpimästi. Pidin kovasti kirjailijan tavasta kertoa tämä tarina ja varsinkin kun ajattelee, että se perustuu tositapahtumiin niin se antaa lisäpotkua. Sophie on tutustumisen arvoinen nainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.