lauantai 23. toukokuuta 2015

Pihaprojektin jatkoa

Viime syksynä perustin uuden kukkapenkin talon etupuolelle, paikkaan, missä oli kasvanut nurmikkoa. Kerroin niistä perustamistouhuista täällä, tuosta linkistä löytyvät kuvat perustamisvaiheesta. Nyt on sitten penkin ensimmäinen kevät ja hyvin näyttävät syksyllä istuttamani kasvit talven kestäneen, paikkansa penkissä ottaneen. Viime syksynä suunnittelin ostavani siihen uusia krookuksen sipuleita reunoille, mutta lopulta ostin vain yhden pussin kevättähden sipuleita, jotka siinä ovat jo kukkineet ja lisäksi ostin tulppaanin sipuleita, jotka kohta availevat nuppujaan.


Tässä etualalla on toisesta penkistä syksyllä kaivamiani krookuksia, jotka jo ovat lurpallaan, heti niiden takana on pikkusydämiä hyvässä kasvuvauhdissa. Sitten on päivänliljoja samoin hyvin terhakkaina, niiden takana pari narsissia kukkii ja tulppaaneissa on nuput. Ne kun lakastuvat, niin jäävät sitten päivänliljojen ja kuunliljojen alle piiloon. Tuossa penkin leveämmässä päässä on pari pionia, jotka nekin ovat puskeneet punaiset vartensa pintaa. Tänä keväänä ovat varmaan vielä varsin vaatimattomat, mutta kyllä ne siitä pulskistuvat vuosien kuluessa. Siellä on myös paljon liljoja, joiden sipulit siirsin syksyllä toisesta penkistä. Osa liljansipuleista oli vielä sellaisia ensimmäisen vuoden vauvoja, joten niidenkin kukintaa saa pari vuotta odottaa.


Tässä penkki on kuvattu sieltä toisesta päästä, tai oikeastaan tässä näkyy se osa, minkä tein jo pari vuotta sitten. Nuo keltaiset tulppaanit eivät viime kesänä kovin paljon kukkineet, joten oli kiva yllätys kun ne nyt ovat noin komeita.


Hieno seurata, kuinka tuon uuden, aika ison penkin kukinta nyt kesän mittaan kehittyy, ja millainen se on parin vuoden päästä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.