Pyhätyöllä ei ole siunausta. Tämä oli äitini sanonta, jonka ilmeisesti oli hänen mieleensä juurruttanut mummuni, eli hänen äitinsä. Luoja tietää, kuinka pitkältä historian hämäristä tuo sanonta on seurannut sukuni mukana. Kuten ne sata muutakin sanontaa, joita äitini aina viljeli. Näin jälkikäteen tuntuu siltä, että äidilläni oli sanonta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Enimmäkseen ne sanonnat ärsyttivät minua silloin aikoinaan, mutta nyt huomaan itse toistavani niitä. Jos en ihan ääneen, niin mielessäni kuitenkin. 

Kuten nyt tuo pyhätyön siunauksellisuus, tai paremminkin sen puute. Tein nimittäin eilen helmiä, sunnuntaihan eilen oli, ja tänään hain helmet uunista ja siellä oli kaksi helmeä, joissa oli särö. Minun huolella tekemissäni ja uunissa ihan oikeassa lämpötilassa jäähtyneissä helmissäni! Pudotin, tai paremminkin paiskasin helmet lattialle, ihan vaan kokeillakseni, että halkeaisivatko ne. Eivät haljenneet, eikä särö siitä kasvanut, mutta roskahelmilaatikkoon joutuivat. Ei pääse markkinoille tämä parivaljakko. Mutta heti kun sen särön huomasin tämä sanonta putkahti mieleeni. Melkein näin sukuni edesmenneiden naisten istuvan rivissä pilven reunalla, heristävän etusormeaan ja sanovan että mitäs menit tekemään töitä pyhäpäivänä, siinä nyt näet.

Onneksi minua ei sitten sen enempää rankaistu tästä rikkeestä ja viime viikolla muina päivinä tekemäni helmet olivat kyllä ihan onnistuneita. Erityisesti tykkäsin tästä.

Tein myös jotain ihan erinäköisiä helmiä kuin yleensä, eli helmiä ilman kukkia. Tässä on prototyyppi tällaisesta uuden näköisestä helmestä. Tätä tekniikkaa täytyy nyt hioa ja näkee sitten, mitä siitä syntyy. Varmuuden vuoksi päätin kuitenkin jättää nyt sunnuntait muille puuhille, alan viettämään sateiset sunnuntait lukien ja muut sopivat vaikka puolukkametsässä tarpomiseen.