torstai 31. heinäkuuta 2014

Kasvihuoneen kuulumisia

Olin siis muutaman päivän pois kotoa ja ohjeistin mieheni kastelemaan kasvihuoneen kasvit joka päivä. Helteitä kun luvattiin, niin varmuuden vuoksi mainitsin kastelun tärkeydestä ehkä pari kertaa liikaakin. Ainakaan kuivuudesta ei kasvihuoneella oltu kärsitty poissaoloni aikana. Minua odotti varsinainen viidakko kun tulin takaisin. 


Maissi oli kasvanut kattoon asti ja avomaankurkut pursuivat laatikostaan käytävälle ja ulos ovesta, salkopapu kiersi katossa ja kukki. Tomaattien varret tavoittelevat myös kattoa ja vesimelooni rönsyää perässä. Viimeistään nyt kuulen pääni sisällä, kuinka joku asiantuntija sanoo, että olen istuttanut aivan liikaa taimia kasvihuoneeseeni. Minä siihen puolustelen, että onhan taimilla isot kasvulaatikot ja silloin alussa tilaa näytti olevan vaikka kuinka, eikä minulla ole aiempaa kokemusta. Ja ihan sama, minä olen joka tapauksessa edelleen valtavan innostunut ja onnellinen tästä kaikesta.


Tomaattisato ainakin tulee olemaan mahtava. Pensastomaattia ja kurkkuja olemme jo syöneet hetken aikaa ja nyt nämä ns. tavalliset tomaatit alkavat myös kypsyä samoin kuin pihvitomaatit. 
Vesimelooni on tehnyt hirveästi niitä pieniä alkuja, mutta mikään ei ole alkanut näyttää siltä, että sellaista pääsisimme popsimaan. Täytyy varmaan vähän opiskella, miten joku muu on saanut sen tuottamaan syötävänkokoista hedelmää. Hiljaisesti tässä uskon sitä päänsisäistä asiantuntijaa, että vesimeloni tarvitsisi enemmän tilaa. No, korjaan asian ensi kesänä.
Paprikapuussa on muuten myös paljon raakileita, toivottavasti ne ehtivät kypsyä. Oikeastaan niitä paprikapuita on kolme, yksi keltainen, jossa on yksi iso kellastuva paprika ja kaksi suippopaprikapuuta.
Kasvimaalle kuuluu myös hyvää. Eilen juuri sen perkasin ja harvensin toistamiseen porkkanapenkit. Purjot ovat hyvässä kasvussa samoin tillit, sipulit ja salaatit. Maissitkin ovat alkaneet kasvaa ja hieman uskallan toivoa, että jos tässä loppukesässä riittää lämpöä, niin sieltä saa lopulta sitä satoakin. Jos ei saa, niin kasvihuoneeseen laittamani varamaissit ainakin antavat maistiaiset.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hikoilua Porvoon mitalla

Viime viikon keskiviikkona pakkasin auton ja lähdin vähän reissuun. Tiedossa oli töitä, huvia ja ystäviä. Juttu sai alkunsa siitä, että ystäväni Monica ehdotti minulle paria myyntipäivää Porvoossa. Hän itse olisi nuo kaksi päivää myymässä Jokikadulla Nelly's art & craft myymälässä ja minä voisin pystyttää myyntipöydän liikkeen eteen kadunvarteen. Kolme kesää sitten olin myös ollut siellä ja koska se oli niin hauska reissu silloinkin niin päätin lähteä nytkin. Kassakin tarvitsisi hieman täytettä eikä se itsellään täyty, vaan sen eteen pitää hieman töitäkin tehdä, sen lisäksi olisi kiva nähdä Monicaakin pitkästä aikaa.
Meiltä Porvooseen on kuitenkin jonkinmoinen ajomatka ja helteet olivat alkaneet ihan tosissaan, eikä minun autossani ole ilmastointia. Niin sitten lähdin matkaan keskiviikko iltana kun aurinko alkoi painua mailleen. Olin ottanut välietapiksi Lahden, siellä pääsen sukulaisiin yöksi. Nyt siihen oli toinenkin syy, sillä otin nuorimman tyttäreni mukaan ja hän jäi sitten Lahteen pikkuserkkunsa rippijuhlia valmistelemaan ja varamummunsa uima-altaan iloista nauttimaan.
Torstaiaamuna ajoin Porvooseen, jonne on kätevän lyhyt matka Lahdesta. Helteinen päivä oli jälleen tiedossa. Aurinko paistoi Jokikadun oikealle puolelle, joten pystytin pöytäni vasemmalle puolen katua varjoon. Puolelta päivin aurinko käänsi kasvonsa sinne vasemmalle puolen ja minä siirsin pöytäni oikealle laidalle.


Päivät kuluivat vauhdikkaasti. Helteisessä Porvoossa vaelteli uskomaton määrä turisteja ja kadulla vallitsi välillä melkoinen kielten sekamelska. Monica oli antanut minulle Porvoon opaskirjasen jossa oli myös kartta ja koska olin kätevästi siinä kadunvarressa moni pysähtyi kysymään minulta tietä. Sain toimia turistioppaana ja verytellä hieman kielitaitoani. Se oli oikein mukavaa. Minulla kävi myös mukavasti asiakkaita ja ensimmäisenä päivänä oli matkarahat tienattu ja hieman jäi palkkaakin.




Nämä kuvat ovat Jokikadulta. Koko katu täynnä ihania vanhoja taloja kauniisti kunnostettuina. Vanha Porvoo on kyllä kaunis ja sinne kannattaa joskus suunnistaa. Siltä löytyy paljon katseltavaa, tuliaisiksi voi ostaa käsitöitä, antiikkia tai vaikka suklaata. Minä ostin Brunbergin lakritsia, koska tällaisen helteen ja ilmastoimattoman auton yhdistelmään suklaa ei oikein istunut.


Yöksi ajoin Sipooseen vanhan ystäväni luokse. Oli niin ihana nähdä taas pitkästä aikaa häntä ja hänen perhettään. Ilta sujui mukavasti verannalla rupatellessa. 
Perjantai-iltana käänsin sitten auton nokan kohti Kouvolaa ja sieltä Taavettiin. Taavetissa asui toinen vanha ystäväni, jonka edellisestä tapaamisesta oli kulunut luvattoman kauan. Tosin me puhumme joka viikko puhelimessa, mutta kun nyt vihdoin näimme niin siinä kyllä kihosi kyynel silmänurkkaan. 
Yöksi ajoimme hänen mökilleen ja siellä vietimme koko lauantaipäivän. Ilma oli paahtavan kuuma, mutta me tytöt vaan lähdimme metsään mustikoita poimimaan. Saalis jäi kyllä heikonlaiseksi ja puserosta sai vääntää hikeä, mutta paarman pörinästä huolimatta minä viihdyn kyllä metsässä. Iltapäivällä ilma hieman raikastui ukkosmyrskyn ansiosta.
Illalla sitten taas autoon ja takaisin Lahteen. Automatka oli ollut kyllä jälleen hikeä irrottava, mutta perillä tätini luona vasta kuuma oli. Siellä oli koko päivä pidetty uuni kuumana kun oli valmistettu tarjottavia rippijuhliin. Yöllä en paljon nukkunut kuumuuden vuoksi ja taisin olla vähän mörkö sunnuntaiaamuna noustessani. Kirkossakin oli aika helteiset olotilat, mutta muuten päivä sujui mukavasti ja juhlat olivat onnistuneet. 
Iltapäivällä sitten tyttären kanssa pulahdimme tädin uima-altaaseen vilvoittelemaan ennen kotiin lähtöä. Oli kyllä pakko saada hieman kroppaa jäähtymään ennen kuin taas istui autoon. Illalla olimme kotona ja minua odotti kasvihuone, josta oli sillä välin tullut viidakko, mutta siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa.


maanantai 21. heinäkuuta 2014

Sastamala Gregoriana

Eilen kävin pitkästä aikaa konsertissa. Tähän aikaan kesästä mietin aina, että pitäisi mennä kuuntelemaan Sastamala Gregorianan konsertteja Pyhän Marian kirkkoon. Minulla on sinne naurettavan lyhyt matka, mutta aina se vaan on jäänyt suunnitelman asteelle. Tänä vuonna ei jäänyt.
Pyhän Marian kirkossa on maalattia ja puheiden mukaan mahtava akustiikka. Nyt voin sanoa kokemuksen perusteella, että tosi on, akustiikka oli suorastaan uskomaton. Valitettavasti ohjelmalehtiseni jäi ystävieni asunnolle, joten nyt en ulkoa muista soitettuja kappaleita niitä tässä kertoakseni. Soitettu musiikki oli kuitenkin barokkimusiikkia ja akustiikan ihmeellisyyden saattoi havaita esimerkiksi cembalon soitossa. Cembalon ääni ei ole voimakas eikä kovin kantava, mutta kaikki hienot vivahteet ja musiikin herkkyys kaikkine hiljaisinekin kohtineen tulivat suoraan sieluun takapenkille asti.
Tätä kirjoittaessani pistin soimaan Mancinin musiikkia, sillä sitä siellä eilen ainakin soitettiin. Nyt harmittelen, että unohdin ne esitteet, niissä oli kaikki soitetut kappaleet ja esiintyjien nimet. Heidän nimensä kyllä ansaitsivat tulla tähänkin julkaistuiksi.
Kun konsertti loppui, niin aplodit olivat valtavat ja saimme vielä lahjaksi yhden ylimääräisen. Minulle nousivat kyyneleet silmiin kun kaikki oli niin kaunista. Se oli aivan uskomaton kokonaisuus. Ei pelkästään se hienosti soitettu musiikki ja upea akustiikka, vaan myös se paikka sinällään, vanhan keskiaikaisen kivikirkon uskomaton kauneus. Kaikki tämä yhdessä ja tuntui, että olin kauneuden sisällä.

Kirkossa oli myös välitön muistutus kauneuden katoavaisuudesta. Siellä oli vanhat ruumispaarit. Haluaisinpa tietää tarinan niiden molemmissa päädyissä oleviin kirjoituksiin. Kuka lienee tekstit kirjoittanut ja kenen kuolema on siihen kirvoituksen antanut. Kovin on asian ytimeen kirjoittaja kuitenkin osunut, enkä voi olla ajattelematta, että vaikka teksti sopii kenelle vaan, niin jollekin tietylle henkilölle se on aikoinaan piikiksi lihaan näihin ruumispaareihin kirjoitettu.




maanantai 14. heinäkuuta 2014

Nilkkakoruja

Hassua, kuinka tuo helmitöiden teko nyt jäi päälle. Ensin tein niitä kaulakoruja, (kuvat löytyvät tuosta pari bloggausta alempaa 6.7. Kätteni töitä) Siitä innostuneena tein peyotetekniikasta ohjeen tuonne Käsityökorttelin blogiin ja tästä omasta ohjeestani sain idean tehdä nilkkakorun. Hauskasti yksi asia johtaa toiseen, voi tulla pitkä flow, kun antaa mennä vaan löysin rantein.


Ensin tein tuo turkoosin. Se näytti nilkassa ihan kivalta, mutta kaipasin enemmän hapsuja. Seuraavaksi tein samoja helmiä käyttäen kuin sen kaulakorun, minkä tein kesäkuussa. Kuva tässä linkissä. Nyt on sitten samaa sävymaailmaa laukku, kaulakoru ja nilkkakoru.
Oli muuten vaikea ottaa kuva omasta nilkasta, olisin toivonut saavani kuvan ilman hyttysenpuremia, mutta en osannut niitä retusoida pois, joten siinä nyt komeilevat.



Tämä violettisävyinen runsashapsuinen on ihana. Se on kevyt ja tuntuu jalassa mukavalta ja hapsut heiluvat liikkuessa kivasti. Siinä on myös joukossa hieman kimaltelevia helmiä, joten hennosti se myös kimaltelee liikkuessa ja valon sopivasti osuessa. Tuosta ylimmästä kuvasta, missä ne ovat levitettyinä näkee kiinnitys systeemin. Kokoa voi hieman säädellä laittamalla lukkolenkin johonkin noista kolmesta helmestä. Tässä violetissä valitettavasti tein pienen mittavirheen ja kun se omassa nilkassani on nyt kireimmillään, se tulee tuohon kohtaan miten kuvassa näkyy, mutta haluaisin sen hieman ylemmäksi, samaan kohtaan kuin tuo turkoosi. Sitä saa nyt kyllä isommaksi, mutta ei pienemmäksi. Taidan tehdä vielä yhden; turkoosin, mutta samanverran hapsuja kun tässä violetissa ja sama mitta kuin tuossa ensimmäisessä turkoosissa. Kolmas kerta toden sanoo.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Meillä näytti keskiviikkona varjossa pohjoisenpuoleisella seinustalla oleva mittari +30 astetta. Mietin vaan paljonko auringossa mahtoi olla. Minun työtiloissani oli kuitenkin mukavat +18 astetta. "Helmitehtaani" on kivestä tehdyssä rakennuksessa ja siinä on niin paksut seinät, että ei ollut sen lämpöisemmäksi tullut. Siinä kuumuudessa oli ihan virkistävää istua päivä polttimen ääressä. Viihdyin siellä niin hyvin, että tein tilaustöiden lisäksi muitakin helmiä. Pihallani on jo hetken ollut oranssien liljojen aika, joten tein helmiinkin oransseja kukkia.



Ylimmäisessä kuvassa oleva helmi on litteä ja tämä alempi on pyöreä pallo. Tein näitä eri muotoisia ja kokoisia ja pistin jopa muutamat myyntiin verkkokauppaani. Aina välillä pitää muistaa yrittää vähän tienata ruokarahaa. Vaikka minulla tuo kasvihuone kukoistaakin, niin vielä ei isommin ole sieltä satoa päässyt keräämään.


Vaan kohtapuoliin saan. Pieniä kurkkuja siellä on jo lisää aurinkoisia päiviä odottamassa. Yhden kesäkurpitsan olen myös sieltä jo saanut ja muutamia pieniä pensastomaatteja on kypsynyt. Ja tietysti mansikoita. Valitettavasti se maailman pienin vesimelooni jäi pienimmäksi, eikä jaksanut sen kauempaa. Nyt vaan toivon hartaasti, että joku niistä muista pienistä aluista alkaisi kasvaa.


Suippopaprika on tehnyt ensimmäiset kukat. Tämä on se paprika, josta kahtena aikaisempana vuonna olen saanut hyvän sadon, silloin ne tosin ovat kukkineet jo paljon aikaisemmin. Viime vuonna olen myös ensimmäiset kurkut kerännyt jo aivan kesäkuun lopussa, joten on tässä vielä kirimistä. Toivonkin kesän jatkuvan pitkälle syksyyn.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kätteni töitä.

Ihanaa kun tuo kesä tuli vihdoinkin. Sai jättää villasukat jalasta, joita olen tässä koko alkukesän käyttänyt ja vaihtaa villapaidan t-paitaan.


Viime talvena yritin olla oikea yrittäjä ja päätin keskittyä työssäni siihen, mikä on taloudellisesti järkevää. Sain tästä oikein informaatiota paremmin tietäviltä tahoilta. Ohje oli, että keskityn siihen, missä olen hyvä ja mikä menee kaupaksi. Eli ne helmet. Kyllähän se minusta oli vallan hyvä suunta. Nautin helmien teosta ja olen siinä aika hyvä. Sen sijaan korujen väkästelyyn menee kohtuuttomasti aikaa, ja jos siitä yrittää laskea jonkunlaista palkkaa itselleen niistä tulee kohtuuttoman kalliita, ja vaikka tekisi simppeleitä koruja, niille tahtoo tulla siltikin liika hintaa, jotta menisivät kaupaksi. Päätin jättää korujen teon niille, jotka sen paremmin taitavat ja keskittyä helmiin.
Mutta, minkäs teet kun inspiraatio iskee! Kaikki alkoi yhdestä enkelikorusta, jonka tein jo pari vuotta sitten. Se oli kaunis, mutta olin tehnyt siitä kaulanauhasta liian pitkän, joten se ei istunut hyvin minun kaulaani. Myyntiinhän en sitä voinut laittaa, koska ensinnäkään en halunnut luopua siitä ja toiseksi sen tekemiseen oli mennyt niin paljon aikaa, että hinta olisi kivunnut liian korkealle.


Kun sitten keksin, kuinka sen kätevästi korjaan, niin samalla innolla jatkoin tekemällä toisen vastaavan. Minulla oli tehtynä toinenkin samantyyppinen helmi, johon olin maalannut hienohopealla enkelin. Joten tein siis uuden enkelikorun, kun nyt oli mitat ja tekniikka hallussa ja pieniä siemenhelmiä riittävästi toiseenkin koruun.


Tämän uuden korun laitoinkin sitten myyntiin verkkokauppaan. Onhan se edelleen hintava, mutta ei enää kotuuttoman kallis. Se on kuitenkin kokonaisuudessaan käsityönä tehty ja kuva käsin maalattu, se tulee olemaan myös vuosia kestävä, että jos vertaa vaikkapa älypuhelimen hintaan, joka kestää huomattavasti vähemmän aikaa, niin tämä on halpa.
Nyt kun olin vauhtiin päässyt ja sateisia päiviä riitti, niin tein sitten kolmannenkin korun. Siihen valitsin sellaisen helmen, jonka olin tehnyt jo muutama vuosi sitten, ja säästellyt sitä itselläni ajatellen joskus tekeväni siitä jotain. Nyt olin keksinyt, millainen siitä tulee.


Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. Tähän minulla on yhteensopiva helmikirjottu laukkukin. Hiukan nyt on mietintämyssyn alla ajatus, raskinko laittaa myyntiin vai en.


Sadetta riitti vielä lisää, joten jatkoin helmeilyn parissa. Seuraavaksi valitsin turkoosin helmen, jonka olin myös tehnyt jo muutama vuosi aiemmin. Helmi itsessään oli minusta kaunis, mutta koruksi muuntuneena se pääsi kyllä todella oikeuksiinsa.


Näin olen sitten pyörtänyt pyhät sanani ja teen siis edelleen niitä koruja, mutta vain kun ispiraatio iskee sateisena päivänä.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ruusuntuoksua

Vihdoinkin aurinkoinen ja kaunis päivä! En oikein itsekään tiedä, mitä olen koko päivän tehnyt, mutta ulkona se on pääasiassa vierähtänyt. Sisältää tietysti noin kymmenen käyntiä kasvihuoneella. Siellä minun kasvihuoneellani muuten kasvaa nyt maailman pienin vesimelooni.


Tadaa! Halkaisijaltaan noin sentin, mutta aivan selvä melonin kuviointi pinnassa. Tätä nyt sitten on pitänyt käydä ihmettelemässä sen seitsemän kertaa. On se ihana! Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi se kasvaa.



Tämä ruusu on joku vanha lajike, josta olen saanut alun joskus vuosia sitten. Se alkuperäinen kasvoi erään vanhan talon seinustalla. Aivan ihana kukka, mutta ei tykkää yhtään sateesta. Jos nuppuvaiheessa sataa paljon, niin kukat eivät aukea. Lisäksi tämä on sellainen lamoava malli. Tekee myös runsaasti juuriversoja ja putkahtelee ylös milloin missäkin. Siinä alkuperäisellä istutuskohdalla sitä ei enää ole.
Silloin kun sen sain, niin istutin juurakon kukkapenkin reunaan ja seuraavana kesänä maasta putkahti yksi varsi. Sitä sitten varjelin kovasti, mutta kuinka ollakaan, koira istui kerran sen päälle. Ei mikään pikkukoira, vaan 50 kiloa painava sussari. Ajattelin, että siinä oli sen ruusun taru. Seuraavana kesä siitä kuitenkin tuli taas uusi alku pinnalle ja vähitellen se kasvoi pensaaksi. Välillä siitä talvi tappoi osan, mutta sitten niitä juuriversoja putkahteli toisaalle ja näin tämä ruusu on elänyt omaa elämäänsä paikkaa hieman vaihdellen. Tänä kesänä siinä on runsaasti kukkia.


Keijuruusu kukkii nyt myös runsain kukin. Tosin sen se tekee joka vuosi ja näitä minulla on monta pensasta.


Norjanruusussa on myös runsaasti nuppuja ja muutama on jo auennutkin. Mustaakseni tämän nimi on Hurdahl. Sekin on ollut monta vuotta. Joka talven jäljiltä se kyllä menettää osan oksistaan, mutta kasvattaa sitten kesän aikana uudet.


Valamonruusu on myös kiitollinen kukkija ja sen ruusuissa on ihana tuoksu. Keijuruusut ovat myös sellaisia tuoksuvia ruusuja. Harmi vaan, että näiden kukinta kestää niin vähän aikaa. Toisaalta tässä on saanut ruusujen kukintaa ihailla jo pitkän aikaa koska metsäruusut, juhannusruusut, suviruusut ja torniolaaksonruusu ovat aloittaneet kukintansa jo kesäkuun alkupuolelta lähtien. Torniolaaksonruusu kukkii edelleen ja suviruusussakin on vielä hieman kukkia.