maanantai 6. tammikuuta 2014

Työprojektin puutteessa ajattelin alkaa ompeluhommiin.
Joskus 80-luvun puolenvälin paikkeilla täällä toimi sellainen laitos kuin Selkeen koetila. Siellä oli silloin myös lampaita ja niiden lampaiden villasta oli tehty lankaa. Homma oli kuitenkin mennyt sen verran pieleen, että lanka oli täynnä kaikenlaista roskaa ja tikkua. Minäkin näin ne langat ja koska olin intohimoinen kutoja siihen aikaan, ostin melkein kaiken. Sen sai halvalla, muistaakseni maksoin langoista sen, mitä heillä oli tullut kuluja. Siinä sitten kutoessa sai nyppiä roskia ja oljenpätkiä pois, mutta muuten oli hyvää villaa. Kudoin siitä useamman ison villapaidan, joista kaksi on vielä minulla jäljellä.
Tätä kuvan villapaitaa olen pitänyt niin paljon, että siitä on oikean käden hiansuu rispaantunut. Ajattelin, että ompelen nahkasuikaleet hiansuihin. Sitten ei ala purkaantumaan enempää. En uskalla pestä tätä nyt ennen kuin olen korjannut tuon hiansuun. Muutenkin olen pessyt korkeintaan kerran vuodessa, muuten vaan tuuletellut. Tämä on kyllä huopunut ihanan tiiviiksi ja lämpöiseksi, ei kuitenkaan paksuksi, vaan on aivan ihana iso villapaita edelleen. Tämä on siis lähes 30 vuotias villapaita ja uskon sen saavan vielä monta lisävuotta niillä nahkaisilla hiansuilla.


2 kommenttia:

  1. Kyllä on ihana! Hihansuihin voisi laittaa myös lautanauhaa? Ihan vaan valkoista?

    VastaaPoista
  2. Niin vois. Saa nyt nähdä mitä tästä lopulta tulee, kun nahka osottautui liian tukevaksi ja sitten tuli mieleen, että miten se nahka pesussa käyttäytyy. Jos vaikka kutistuu, eikä mahdu käsi hiansuusta. Nyt olen sen parsinut. Pesen sen ja mietin uudestaan.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.