keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Rannekoruja


Minulla on ihan hirveästi helmiä. Tarkoitan näitä itse tekemiäni. Niitä on laatikkokaupalla. Tuntuu tyhmältä alkaa tekemään uusia kun niitä on niin paljon. Eilen tulin siihen tulokseen, että näistä jo olemassa olevista on kyllä pakko tehdä jotain. Minulla sattui olemaan pari kieppiä joustavaa elastista nauhaa, joten pistin pystyyn rannekoru pajan.
Nyt tuli mieleen, että olisi kiva järjestää sellainen korupaja, minne halukkaat saisivat tulla tekemään itselleen rannekorun -tai minkä korun nyt haluaisi- minulla olisi materiaalia ja jokainen voisi tuoda omiaan, jos sattuu sellaisia olemaan. Minä voisin opastaa niitä, jotka eivät olisi koruja ennen tehneet. Sitten kaikki saisivat oman näköisensä korun.
Tämä vaatisi sitten jonkin näköistä markkinointia ja mainostamista. Sen takia se korupaja jää vaan ajatukseksi, minä en tykkää mainostaa. Tiedän, että jos ehdotan jotain tällaista niin kukaan ei ole kiinnostunut, tai jos joku on niin hänellä ilmenee joku muu este. Sitä paitsi pitäisi asua jossain suuressa kaupungissa ja mieluiten siinä keskustassa. Että, unohdetaan koko juttu.
Palataan näihin minun tekemiini. Tein nimittäin niille tuollaisen hienon telineenkin. Minulla oli sellainen kovaa pahvia oleva rulla ja päällystin sen nahan palasella. Juuri sopivan kokoinen rannekoruille. Siinä ne pysyvät nätisti ja jos vaikka vien näitä jonnekin myyntiin, niin ovat kivasti esillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.