perjantai 31. tammikuuta 2014

Nyt olen sitten korjaillut niitä risuja saaneita kotisivujani. Aloitin siitä tietosivusta. Muutin koko tekstin uuteen uskoon ja vaihdoin kuvat. Ja nyt tuli mieleen, että se on oikeastaan ihan tyhmä otsikko, se tietosivut. Voisiko se olla tietoa yrityksestä ja yrittäjästä? Äh, se olisi ehkä liian pitkä, mutta sana tietosivut on tylsä. Onko ehdotuksia? No joka tapauksessa tästä voit käydä kurkkaamassa miltä tietosivu nyt näyttää. On se ainakin enemmän minun näköiseni kuin ennen. Nythän siellä on minun kuvanikin. :)
Galleria sivunkin kävin kokonaisuudessaan läpi ja korjasin kaikki kuvatekstit, eli ne tekstit, mitkä tulevat näkyviin kun kuvan klikkaa isommaksi. Laitoin sinne vähän hintatietoakin. Galleria näyttää tältä. Jälleenmyyjät ovat nyt myös linkin takan, eli jos klikkaa jälleenmyyjää, pääsee katsomaan heidän sivujaan.
Viimeisenä sitten vaihdoin sen etusivun kuvan. Nyt siinä on pieni kokoelma erilaisia helmiä. Tässä kohtaa aloin vakavasti ajatella uuden kameran hankintaa. Se nyt vaan on tosiasia, että tällä minun seitsemän vuotta vanhalla taskukamerallani kuvien laatu ei ole kovin hohdokas. Harmitti kun en vaan saanut parempaa kuvaa siihen etusivulle, mutta on se ainakin nyt ymmärrettävämpi kuva ja paremman kokoinen kun se entinen. Ehkä jonain päivänä saan siihen vielä laadukkaan kuvan helmistäni.
Siltä osin homma on kesken, että en sitten mitenkään keksinyt mistä ne kaikki etusivun otsikot saa muutettua. Olisin muuttanut sen fontin, mutten osannut. Sama kun galleria sivulla en osannut muuttaa niitä pikkukuvien alla olevien tekstien fonttia. Oikeastaan en tykkää siitä harmaasta taustaväristäkään, mutta sitäkään en osannut muutaa. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin, että näin paljon sain aikaiseksi. Minulle kun tämä tietokoneen käyttö ei ole mitenkään itsestään selvää.



Seuraavaksi pitää sitten käydä sen verkkokaupan kimppuun. Ajattelin poistaa sen mini kaupan kokonaan, kun sitä ei pysty tuunaamaan ja se sai ihan murskatuomion viime lauantaina. Pitää vaan ensin saada uusi pohja kaupalle, oikeastaan olen jo selvittänyt mitä sen kanssa teen, mutta olkoon salaisuus siihen asti kun se on oikeasti olemassa.
Kiitos kaikille ihanille käsityöyrittäjä ystävilleni, että sain teiltä potkun persuuksiin! Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Lauantaina olin siis vähän kouluttautumassa ja sain myös runsaasti palautetta omasta yrittäjyydestäni. Osa oli sellaista, minkä hyvin tiesin etukäteenkin, mutta en vaan ole tehnyt asioille mitään. Osa oli ihan uutta, mitä en ollut itse ymmärtänyt ottaa edes huomioon.
Yleisesti ottaen risujen saaminen ei ole kovin mukavaa, mutta tällä kertaa ne ojennettiin kauniilla kädellä ja olen niistä hyvin kiitollinen. Nyt pitää sitten ryhtyä toimeen ja alkaa korjaamaan näitä virheitä. Ensimmäinen lienee nuo kotisivut. Ne hakkeroitiin viime syksynä ja niiltä jäljiltä siellä on edelleen ääkköset päin mäntyä. Hakkerointi masensi minut silloin ja jotenkin vaan en ole halunnut mennä korjaamaan näitä sen seurauksena jääneitä virheitä.
On siellä sitten muutakin vikaa. Ihan ensimmäiseksi pitänee korjata se etusivun kuva. Siitä on minulle ennenkin huomautettu, että se on liian iso, eikä siitä tahdo ymmärtää mitä se esittää. Kerrottakoon nyt, että siinä on halkaisijaltaan kolme senttinen helmi, joka on pienistä helmistä punotussa kaulanauhassa.
Tekstiosakaan ei ole hyvä. En ole esitellyt itseäni minä muodossa. Tätä kohtaa itsekin ihmettelen, että miksi ihmeessä olen kirjoittanut sen kolmannessa persoonassa. Olenkohan ollut jotenkin itseni ulkopuolella sitä aikoinaan kirjoittaessa?? Muutenkin siellä oli paljon pientä huomautettavaa. Pitänee kirjoittaa uusiksi koko homma.
Verkkokauppa sai sitten ihan ala-arvoisen arvosanan, mitä en ihmettele yhtään. Kuten olen joskus aiemmin kertonut, muutin verkkokaupan sellaiseksi ilmaisversioksi koska se maksullinen versio meni miinukselle. Tällaisessa minikaupassa ei sitten tietenkään ole mahdollisuutta laajaan valikoimaan, eikä muutenkaan muokkausmahdollisuuksia. Pitänee muuttaa koko kauppa.
Facebook sivut sentään saivat niitä ruusuja ja tämä blogi. Ehkäpä se kielii siitä, että karsastan kaupallisuutta, mitä pitäisi painottaa kotisivuilla ja erityisesti kaupassa, kun taas facebookissa ja täällä blogissa olen enemmän oma itseni.
Sellainenkin päätös tässä nyt alkoi kypsymään, että ihan oikeasti taidan jättää nämä korun teot muille ja keskityn helmien tekemiseen. Helmistä tuli niitä ruusuja ja korut eivät paljon kiitosta niittäneet. Tottahan se on, että helmiä tehdessä minä nautin aina ja korut ovat joskus vähän pakkopullaa.

Viikonloppuna pystytin myös sen akvarelleista ja tarinoista koostuvan näyttelyn Keuruun kirjastolle. Siellä se nyt odottaa katselijoita ja lukijoita helmikuun loppuun asti.
Siellä on neljätoista akvarellia ja tarinaa. Luonnossa liikutaan, kuten minulla on tapana.  Ne eivät kuitenkaan muodosta mitään yhtenäistä tarinaa, vaan jokainen on ihan oma juttunsa. Yhtenäisyys tulee luonnosta ja luonnon elämisestä vuodenaikojen mukaan. Kaikki vuodenajat ovat mukana. Kuvia kannattaa myös katsoa läheltä, niissä on yksityiskohtia.

Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi erittäin hyvä mieli!


perjantai 24. tammikuuta 2014

Oli vähän erilainen viikko kun oli kaukaisia vieraita. Hirmuisen kylmä viikko myös. Ulkoiltu on kuitenkin koska nuori vieraamme halusi tutustua näihin suomen talvilajien saloihin. Luistelua, pulkkamäkeä ja laskettelua. Minä toimin lähinnä kuskina, kuvaajana ja kustantajana.
Kyllä oli mukava katsella kun joku nautti oppiessaan uusia taitoja. Hämmästelin luistinradan reunalla kuinka ensimmäistä kertaa luistimet jalassa voi olla jo noin taitava. Sain vastauksen; "Olen katsellut kuinka muut menevät ja halunnut oppia itse."
Siinä se oli, asian ydin: halunnut oppia. Oppiminen on paljon helpompaa, jos haluaa oppia. Toinen asia on sitten millä sen halun saa synnytettyä.


Ellivuori on tässä lähellä ja sinne suuntasimme parina iltana laskettelemaan. Ei ollut ruuhkaa rinteessä kun pakkasmittari näytti lukemia -20 asteen kylmemmältä puolelta. Olipahan tilaa harjoitella. Ensin muutama lasku harjoitusmäestä ja sitten vaan isoon mäkeen ja vauhdilla alas. Minä palellutin sormiani rinteen alapuolella ja koitin saada tapahtuman videoitua. Välillä kahvilaan syömään ranskalaisia tai munkille. Oli muuten todella hyvät ranskalaiset ja kunnollinen ketsuppi. Pullatkin olivat tuoreita. Palvelukin oli hyvää, kassan takana oli oikein reipas ja hymyileväinen tyttö ja suksivuokraamonkin puolella toiminta oli ripeää ja ystävällistä.

Nyt pitää sitten orientoitua taas uusiin haasteisiin. Huomenna tapaan muita käsityöyrittäjiä koulutuksellisissa merkeissä. Yhden tunnen ennestään, mutta päivän jälkeen varmasti useamman. Uskon että tulee antoisa päivä meille kaikille.
Tuli mieleen, kun eräällä kurssilla vuosia sitten kouluttaja sanoi, että kurssilta saa niin paljon kun sille antaa. Jos annat markan niin markan saat, mutta jos miljoonan niin miljoonaa rikkaampana myös kotiin palaat. Tämä oli tietenkin kuvainnollisesti sanottuna, tarkoittaen kuinka paljon itseään pistää likoon.
Sunnuntaina sitten pystytetään näyttelyä. Ai niin, pitää vielä pistää se ripustussiima laukkuun mukaan. Taulut ja tekstit on jo pakattu.

Nyt sitten nokka kohti uusia seikkailuja.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Ihana kun ihmiset ovat olleet aktiivisia ja ilmoitelleet ranteen ympäryksiään facebookissa. Aika iso hajonta niissä kyllä on. Vielä en ole tehnyt tarkkaa tilastoa kun odottelen viikonloppuun, jotta mahdollisimman moni ehtii vastata. Noin äkkiseltään katsoen vaikutelma on kuitenkin sellainen, että enemistö haluaa isompia kuin olen tähän asti tehnyt.
Olisi tietysti fiksua tehdä sellaisia, missä on joku ketju, millä sitä pituutta saa säädeltyä. Ne ketjuhommelit vaan ei ole minun juttujani. Ensisijaisesti olen helmentekijä ja vasta sen jälkeen koruntekijä. Ideaali olisi, että minä tekisin helmet ja muut niistä korut. Kun nyt kuitenkin niitä helmiä siunaantuu melkoisia määriä, niin välillä on pakkokin niitä koruiksi vääntää. Joskus se korujen tekeminen on ihan kivaakin. Niinkuin nyt tykkään tehdä näitä rannekoruja, johtuu osaksi varmaan siitä että tykkään myös käyttää rannekoruja.

Hypätäkseni asiasta kolmanteen, sain tänään valmiiksi kaikki Keuruun näyttelyyni tulevat tarinat. Minulla on siis taidenäyttely Keuruun pääkirjastolla 27.1-28.2.2014 Näyttely koostuu maalaamistani akvarelleista ja niihin kirjoittamistani tarinoista. Kaikkiaan 14 työtä valikoin mukaan. Osa on sellaisia, mitkä ovat olleet jo jossain aikaisemmassa näyttelyssä ja osa tekee debyytin tässä näyttelyssä.
Toivottavasti kaikki menee hyvin. Aina tietysti hieman jännittää, miten näyttely menee ja millaista palautetta siitä saa. Sitä kun aina pistää töihinsä pienen palan itseään, ne ovat vähän kuin omia lapsia, niin sitä on helposti herkkä arvostelulle. Minusta on kuitenkin kiva, että tämä näyttely on kirjastossa, koska siinä on oleellisena osana ne tarinat, eikä pelkät kuvat. Jännityksellä odotan.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ranteen mitta

Minulla on aika ohut ranne. Yleensä teen kaikki korut omien mittojen mukaan, koska niitä on helppo sovitella siinä tekovaiheessa itselle. Nyt kuitenkin ajattelin, että näitä rannekoruja olisi kiva tehdä myyntiin. Tuli vaan mieleen, että me ihmiset kun olemme niin erilaisia, niin minun mitoillani tehdyt rannekorut eivät käy kaikille muille.
Laitoin tuolla facebookissa kyselyn ranteen vahvuuksista. Toivon, että mahdollisimman moni mittaisi ranteensa ja kertoisi sen minulle. Näin voin tehdä kartoituksen, minkä mittaisia rannekorujen yleisesti ottaen pitäisi olla. Jotta ihmiset viitsisivät tehdä tämän, pidän ensi sunnuntaina arpajaiset kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken. Palkintona on tietenkin rannekoru omien mittojen mukaan ja värinkin saa valita itse.
Linkki facebookkiin on tässä Piaeliina
Jos sinulla ei ole facebook tunnuksia, etkä siis voi kommentoida siellä niin kommentin voi jättää tännekin. Myös tänne jätetyt kommentit ovat sitten mukana arvonnassa. Sinne on jo muutamia kommentteja tullut. Jännityksellä odotan lopullista senttijakaumaa, tämänpäiväisen perusteella oma mitoitukseni on vähemmistössä. Olen hyvin kiitollinen jokaisesta vastauksesta!


Perjantaina kävin kirjastossa samalla kun hain tytärtä koulusta. Minulla on siellä pari kirjaa tilauksessa, mutta niitä joutuu varmaan odottamaan hetken aikaa. Oli vähän sellainen olo, etten tiennyt mitä hain, mutta jotain täytyisi mukaan saada. Mieli oli niissä tilatuissa kirjoissa ja siinä vielä suomentamattomassa, mistä aiemmin jo kerroin. Haahuilin siellä hyllyjen välissä ja käteen tarttui sitten Tuula Rotkon Rakkautta vainon aikaan.
Takakannen tekstissä luki, että se on vangitseva romaani isonvihan aikaisesta Suomesta. Kannen kuva ei minua houkuttanut, mutta otin sen kuitenkin kun kerran oli käteen sattunut.
Perjantai-iltana sitten sen myös vähän pitkin hampain aloitin. Jotenkin oli sellainen olo, että olisin niin mielelläni jatkanut viikinkiseikkailuja eikä isonvihan aikainen Suomi tuntunut ollenkaan houkuttelevalta. Niin vain kuitenkin kävi, että upposin kirjan syövereihin heti ensi sivulta.
Tämä oli kyllä positiivinen yllätys. Täytyy tunnustaa sekin, että Tuula Rotko oli minulle uusi tuttavuus, en ollut hänen kirjojaan ennen lukenut. Nimen olin kuullut, mutta tuotantoon en ollut tutustunut. Nyt kyllä aion lukea ne muutkin kirjat.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Rannekoruja


Minulla on ihan hirveästi helmiä. Tarkoitan näitä itse tekemiäni. Niitä on laatikkokaupalla. Tuntuu tyhmältä alkaa tekemään uusia kun niitä on niin paljon. Eilen tulin siihen tulokseen, että näistä jo olemassa olevista on kyllä pakko tehdä jotain. Minulla sattui olemaan pari kieppiä joustavaa elastista nauhaa, joten pistin pystyyn rannekoru pajan.
Nyt tuli mieleen, että olisi kiva järjestää sellainen korupaja, minne halukkaat saisivat tulla tekemään itselleen rannekorun -tai minkä korun nyt haluaisi- minulla olisi materiaalia ja jokainen voisi tuoda omiaan, jos sattuu sellaisia olemaan. Minä voisin opastaa niitä, jotka eivät olisi koruja ennen tehneet. Sitten kaikki saisivat oman näköisensä korun.
Tämä vaatisi sitten jonkin näköistä markkinointia ja mainostamista. Sen takia se korupaja jää vaan ajatukseksi, minä en tykkää mainostaa. Tiedän, että jos ehdotan jotain tällaista niin kukaan ei ole kiinnostunut, tai jos joku on niin hänellä ilmenee joku muu este. Sitä paitsi pitäisi asua jossain suuressa kaupungissa ja mieluiten siinä keskustassa. Että, unohdetaan koko juttu.
Palataan näihin minun tekemiini. Tein nimittäin niille tuollaisen hienon telineenkin. Minulla oli sellainen kovaa pahvia oleva rulla ja päällystin sen nahan palasella. Juuri sopivan kokoinen rannekoruille. Siinä ne pysyvät nätisti ja jos vaikka vien näitä jonnekin myyntiin, niin ovat kivasti esillä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Työprojektin puutteessa ajattelin alkaa ompeluhommiin.
Joskus 80-luvun puolenvälin paikkeilla täällä toimi sellainen laitos kuin Selkeen koetila. Siellä oli silloin myös lampaita ja niiden lampaiden villasta oli tehty lankaa. Homma oli kuitenkin mennyt sen verran pieleen, että lanka oli täynnä kaikenlaista roskaa ja tikkua. Minäkin näin ne langat ja koska olin intohimoinen kutoja siihen aikaan, ostin melkein kaiken. Sen sai halvalla, muistaakseni maksoin langoista sen, mitä heillä oli tullut kuluja. Siinä sitten kutoessa sai nyppiä roskia ja oljenpätkiä pois, mutta muuten oli hyvää villaa. Kudoin siitä useamman ison villapaidan, joista kaksi on vielä minulla jäljellä.
Tätä kuvan villapaitaa olen pitänyt niin paljon, että siitä on oikean käden hiansuu rispaantunut. Ajattelin, että ompelen nahkasuikaleet hiansuihin. Sitten ei ala purkaantumaan enempää. En uskalla pestä tätä nyt ennen kuin olen korjannut tuon hiansuun. Muutenkin olen pessyt korkeintaan kerran vuodessa, muuten vaan tuuletellut. Tämä on kyllä huopunut ihanan tiiviiksi ja lämpöiseksi, ei kuitenkaan paksuksi, vaan on aivan ihana iso villapaita edelleen. Tämä on siis lähes 30 vuotias villapaita ja uskon sen saavan vielä monta lisävuotta niillä nahkaisilla hiansuilla.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014


Vanhat esineet ovat kauniita. En tiedä ovatko nämä alunperin tarkoitettu teekannuiksi vai kenties kahvia varten. Toisessa kannussa on pieni särö reunassa, mutta toinen on aivan ehjä. Luulen, että kahvi maistuisi paremmalta jos sen kaataisi tällaisesta kannusta. Tietysti se pitäisi sitten kaataa myös arvoiseensa kuppiin.

Mikä siinä onkin, ettei raskitse käyttää näitä vanhoja kauniita astioita? Käyttöä varten ne on kai alunperin tehty. Luulen, että niitä on myös ahkerasti käytetty. Joskus harvoin olen ottanut esille nämä isotädiltäni perimät kahvikupit. Ihan vain erityisten ihmisten kanssa. Joskus tyttäret ovat pyytäneet, että käytetään näitä kuppeja. Kuppi on niin ohutta posliinia, että pelkään hajottavani sen. Todennäköisesti turhaan, jos se on kestänyt näinkin kauan niin kyllä se varmaan kestää vielä tästä eteenkinpäin. Käsin nämä on tiskattava, konepesua ne eivät kestäisi, tai konepesuaineita lähinnä. Mutta ihan oikeasti kahvihetken luonne muuttuu sen mukaan, mistä kupista sen juo.
Huomenna on loppiainen. Sitä voisi nyt juhlistaa kauniilla astioilla. Kattaa pöydän ja nauttia samalla myös silmänruokaa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Nämä pitkät pyhät eivät ilmeisesti sovi minulle. Alku meni hyvin kun oli kaikenlaista joulupuuhaa ja sitten saattoi uppoutua kirjallisuuteen, mutta nyt on kirjat luettu. Tai kyllä siis lukemattomia kirjoja löytyy varmasti elämäni loppuun asti, mutta tarkoitan että tarvitsisin nyt jotain tekemistä käsilleni. Jotain muuta kun kirjan kannattelua. Kummallista kyllä, mutta torstaina kun menin kirjastoon uutta kirjaa hakemaan, niin kaikki joita kysyin, eli olin valmiiksi miettinyt, olivat jo lainassa. Sitten otin Aurora Karamzinista kertovan kirjan ja se oli luettu jo perjantaina puolelta päivin. eikä ollut mitenkään erityisen mainittava. Ajattelin että aloitan jonkun kirjan omasta hyllystä, mutta ei löytynyt sopivaa. Perjantai oli hirveän pitkä päivä.
Suklaat ja rusinat on syöty, muutama pähkinä enää könöttää kipon pohjalla. Tänään siivosin, mutta en saa millään päivää täytettyä siivoamisella. Tarvitsisin jonkun projektin. En vaan nyt osaa tarttua mihinkään.
Helmikuuksi olen varannut näyttelytilan Keuruun pääkirjastolta. Tauluja ja tarinoita. Taulut ovat valmiina ja tarinat kirjoitettu. Sitäpaitsi tämä pimeys, märkyys ja kuraisuus jotenkin vaikuttaa niin, että mitään ei synny.
Ehkä huomenna.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Näin se poksahti taas kerran uusi vuosi käyntiin. Hämmentävän monta uutta vuotta on jo takana. Niin monta, että ei enää tarvitse mitenkään erityisellä tavalla siirtyä vuodesta toiseen. Tänä vuonna ei ollut edes raketteja hankittu, mutta kyllä niitä silti näkyi ihan riittävästi.

Kirjasto meni kiinni vuoden viimeisenä päivänä kolmelta ja minä astuin kirjaston ovista sisään vähän ennen kolmea. Meidän kirjastossa on loistava palvelu. Maanantaina jätin tilaukseen Bernard Cornwellin Kuninkaiden kuoleman ja heti seuraavana päivänä sain puhelimeeni tekstiviestin sen saapumisesta. Aattoiltana sen sitten aloitin, välillä kävin ulkona katsomassa vuodenvaihtumisen pauketta ja jatkoin lukemista pikkutunneille. Tämä vuoden ensimmäinen päivä kuluikin sitten mukavasti lukemalla kirja loppuun.


Tykkäsin tästä kirjasarjan kuudennestakin kirjasta. Ihan sellainen olo, että voisin sanoa tämän olevan paras. Tai sitten se oli se sarjan toinen kirja, missä jäin koukkuun. Tämä ei kuitenkaa ole viimeinen kirja, vaan vielä on ainakin yksi. Sitä ei ole vielä suomennettu, mutta goolasin ja löysin vielä yhden kirjan. Tämän kirjan lopussakin kyllä sanottiin, että Utheredin tarina jatkuu vielä. Kirja ei kuitenkaan jäänyt mitenkään ikävällä tavalla kesken. Tämän kirjan tarina loppui, mutta koska sankari on vielä hengissä niin kutkuttaa tietää jatkosta. Nyt sitten pitää joko odottaa suomennosta ja kirjan ilmestymistä kirjastoon, eli kestää vielä, tai hankkia se alkuperäiskielinen painos.