torstai 12. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaan virittäytyminen on aloitettu. Kyntteliköt ovat olleet ikkunalla ensimmäisestä adventista lähtien, mutta toissapäivänä kaivoin esille pikkujoulukuusen. Kutsun sitä sillä nimellä. Se on siis pikku siksi, että se on vain puolimetriä korkea. Otan sen esille aina hyvissä ajoin ennen joulua ja se toimii samalla eteisen tunnelmavalona tämän pimeimmän ajan yli.
Joulunluonti jatkui tänään sitten verhojen vaihtamisella. Talven kylmyyden keskellä pitää olla lämpimän väriset verhot ikkunoissa. Olohuone ja keittiö saivat nyt sellaiset, ihan ne samat mitkä niissä on olleet jo monta joulua. Myös sohvatyynyjen päälliset ovat nyt joulunpunaiset. Meillä on siis joulutyynyt erikseen.
Tein vielä piparkakkutaikinan valmiiksi, jotta huomenna voin alkaa sitten paistelemaan piparkakkutalon osia. Leivinuunikin on kuumenemassa sitä varten, että nuorimmaiseni saa tehdä siellä ensimmäisen erän joulutorttuja kun hän tulee koulusta.
Muutama lahjakin on jo paketoitu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön. Blogin kirjoittajan on hyväksyttävä kaikki kommentit.