lauantai 28. syyskuuta 2013

Alkoivat nuo yöpakkaset ja minä keräsin kurpitsat sisälle. Muutaman kurpitsan annoin jo poiskin että pääsen vähän helpommalla näissä jalostuspuuhissa.
Toin myös paprikapuun pois kasvihuoneesta. Siinä on yksitoista vihreää paprikaa ja yksi lähes punainen. Vaihdoin sen uuteen ruukkuun ja uusiin multiin kun toin sisälle ja pelkäsin että se suuttuu siitä ja pudottaa paprikansa, mutta ei ole ainakaan vielä pudottanut.
Tällä viikolla sitten aloitin ensimmäisen kurpitsan jalostuksen. Otin tuon toiseksi suurimman käsittelyyn. Halkaisin sen isolla puukolla ja sitten yritin kairata sisällön niin että en rikkoisi kuoria, halusin tehdä niistä lyhdyn. Kyllä oli aika operaatio yrittää saada kauniita paloja puhkomatta samalla kuoria.
Paloista tein kuutioita, joista tein ihan perinteistä pikkelsiä. Loput raaputin sitten isolla lusilalla ja siitä tein kurpitsapiirakkaa. Ohjeen olin löytänyt viime vuonna netistä googlaamalla pumpkin pie. En ihan täysin onnistunut pitämään kuoria ehjinä, toiseen puoliskoon tuli pieni halkeama, mutta se nyt ei varsinaisesti haittaa lyhdyn teossa.

Tänään olen siivonnut tätä työhuonettani. Pesin ikkunat ja vaihdoin verhot. Täällä on muutenkin uusi järjestys kun sain tänne lasivitriinin. Eilisilta meni tavaroiden paikkoja vaihdellessa. Sopiva järjestys ei meinannut ihan heti löytyä. Eräs tuttavani oli pistämässä sitä vitriiniä turhana roskikseen. Se oli hänellä seisonut varastontäytteenä jo jonkin aikaa. Yksi hylly siitä oli särkynyt, mutta muuten aivan ehjä, pesemällä siitä tuli oiken hyvä. Siinä oli myös ovessa lukko, joka tietenkin oli lukossa ja avain hukassa. Siitä sai kuitenkin takaseinän keploteltua irti ja sitäkautta lukon ruuvattua pois. Nyt sain sinne pölyltä suojaan ja kauniisti esille koruja, helmiä ja pussukoita. Toisen romu on toisen aarre.


perjantai 20. syyskuuta 2013

Raidat

Tulihan se sieltä! Tässä on tämä eilen tekemäni raitahelmi, jonka nyt aamulla uunista sain käsiini. Kyllä olen tyytyväinen että vihdoin oivalsin miten se pitää käytännössä tehdä.
Tänä aamuna olen tehnyt sitten useamman harjoituskappaleen raitahelmiä, pitäähän sitä nyt uutta taitoa alkaa hiomaan. Tänään lähinnä kokeilin miten eri värit venyvät raidoiksi ja ihan vaan tätä tekniikkaa harjoittelin. Huomenna taas näkee, mitä uuni sisältää.
Mutta kyllä se tänään oli huomattavasti hauskempaa kun se alkoi sujua.
Nyt tuntuu jopa hiukan kummalliselta että mikä siinä niin vaikeaa oli. Sama se on kun katselee jonkun taitajan työskentelyä missä tahansa lajissa, vaikka kokki joka käyttelee keittiöveistä, niin näyttää ihan helpolta ja kun sitten itse kokeilee niin eihän siitä mitään tule, korkeintaa saa haavan sormeensa.
Kyllä se vaan on niin että tekemällä oppii, toiset oppivat nopeammin ja toiset hitaammin. Jos kuuluu siihen hitaiden ryhmään niin kärsivällisyys ja sisu ovat silloin kysyttyjä ominaisuuksia, niiden avulla pääsee lopulta ainakin aika lähelle sitä haluttua päämäärää. Toiset asettavat riman korkealle, toisille riittää vähempikin tai huippua tavoitellaan rappu kerrallaan. Pitäisi vaan muistaa ettei vertaile omia töitään muiden töihin vaan niihin omiin aiemmin tehtyihin, tavoite voi olla siinä mestarityössä, mutta vertailu matkan varrella ei.

torstai 19. syyskuuta 2013

Tänään taas heti aamusta helmiä tekemään. Ensin tyhjensin uunin niistä eilisistä raitahelmistä. Oli siellä yksi, missä ne raidat olivat ihan kohtuullisia, ylettyivat reunasta reunaan ja olivat suhteellisen suoria. Kaikki muut ihan surkeita, tai oli yksi ihan kiva, mutta se johtui siitä että olin laittanut siihen pompuloita päälle niin että raita idea ei ollut pääasia.
Irrotin helmet tikuista,  laitoin tikkuihin uudet eristysaineet ja aloin tekemään niitä tilattuja helmiä eilen valmistamiini tikkuihin. Ajatukset kuitenkin harhautuivat aina niihin raitoihin ja kun uuni oli puolillaan, niin tuli pakottava tarve kokeilla vielä kerran sitä raidan tekoa.
Valitsin syksyisiä, maanlaheisiä värejä ja tein niistä stringejä. Ensimmäinen tuntui sujuvan melko hyvin joten päätin tehdä vielä toisen. Siinä toisessa ne raidat pysyivät suorina, eivätkä lähteneet kiertämään ja muutenkin se tuntui onnistuvan. Nyt se on siellä uunissa ja pakko vaan odottaa huomiseen että uuni on jäähtynyt. Jännittää, miltä se sitten jäähtyneenä näyttää.
Loppujen tilaushelmien teko sujui hymy huulilla kun olin päässyt pykälän eteenpäin raita helmien kanssa.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Uunien päivä

Tämä päivä on mennyt uunien vieressä. Aamulla menin helmiä tekemään ja istuin siis helmiuunin vieressä pari tuntia. Oli tarkoitus tehdä tilattuja helmiä, mutta aloin kuitenkin tehdä raidallisia helmiä. Olen ennenkin koittanut tehdä raitoja helmiin ja se on sitten vaikeaa. Tiedän kyllä teoriassa kuinka ne pitäisi tehdä, mutta käytäntö onkin sitten eri juttu. Teen siinä ilmeisesti jotain väärin kun en tahdo sitä millään oppia. Pitäisi päästä jollekin osaajalle katsomaan kuinka se oikein tapahtuu. Kaikenlaiset kurssit vaan ovat kovin kalliita eivätkä sovi tähän minun pienen budjetin elämääni, joka perustuu mottoon "Ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot." Kun on pienet tulot niin ei voi olla suuret menot, toisin sanoen. No, täytyy vaan sitkeästi yrittää kyllä se jonain päivänä avautuu sekin.
Kymmenen vuotta olen nyt helmiä tehnyt ja tekemällä oikeastaan kaiken oppinut. Alun perin kävin Lea Swantzin opissa. Kaikki perusasiat opin häneltä, olikin monta mukavaa tuntia Lean studiolla. Kiitollisuudella muistelen. Minä nyt en kuitenkaan ole mikään luonnonlahjakkuus tämän lasin kanssa ja paljon on tarvittu käytännön harjoitusta että olen tähän päässyt missä nyt olen. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka eteenpäin ja perille ei tulla koskaan. Mielenkiintoisia asioita on siis tiedossa jatkossakin ja aina kun jonkun uuden jutun oppii niin onnistumisen ilo korvaa kaikki karvaat kömmähdykset ja kantapään kautta takomiset. Eräänä päivänä ne raidatkin ovat kohdillaan.

Helmiuunin vierestä siirryin sitten leivinuunin viereen. Hyvin lämpesi tänäänkin, eikä yhtään savuttanut. Pitzaa, vuokaleipää ja omenahyvää tuotti uuni tänään. En tuossa sähköuunissa viitsi koskaan pitzaa tehdäkään kun leipäuunissa se tulee niin paljon parempaa.
Nyt on puolukkatuoremehu tippumassa, valutan sen aina mehumaijassa sideharson läpi ettei jää sattumia. Siitä tulee niin ihanan punaista ja kirkasta. Mausta puhumattakaan ja terveellisyydestä. Siinä on kuitenkin jonkin verran työtä; ensin pitää perata marjat huolella sitten ne survotaan yhtä huolella, eli joka marja murskaksi, seuraavaksi survokseen lisätään vesi ja odotellaan pari päivää, sen jälkeen mehu valutetaan mieluiten sen sideharson läpi ja lopuksi mehu sokeroidaan ja pullotetaan. Mehu säilyy kylmässä varsin pitkään, mutta minä aina pakastan siitä sen osan, minkä aion juoda kevätpuolella.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Leivinuuni

Minun syksyni on nyt virallisesti alkanut. Tänään oli se päivä kun laitoin tulet leivinuuniin. En siis lähtenyt metsään. Aamulla väsytti aivan tavattomasti enkä mitenkään saanut itseäni ylös sängystä ennen puoltayhdeksää. Aamupäivä menikin ihan työn merkeissä, irrotelin helmiä tikuista, puhdistin tikkuja ja laitoin uudet eristysaineet. Sitten hiukan pakkausta ja postitusta.
Puolenpäivän maissa totesin tuulen olevan sopivan navakkaa, joten ryhdyin lämmittämään uunia. Joka syksy se ensimmäinen kerta on tehtävä kyllä taidolla. Muutamana syksynä olen savustanut koko talon, joten kantapään kautta on uunin lämmityksen saloja opeteltu.
Jokainen uuni on erilainen, sanovat viisaammat. Tämä minun uunini on sellainen herkkä tapaus, että sille ei saa mitään äkkinäistä yrittää. Hellästi ja pikkuhiljaa niin sitten se on yhteistyöhaluinen. Syksyn ensimmäiseksi lämmityspäiväksi on valittava tuulinen päivä. Joku ikkuna on myös syytä aukaista. Sitten pellit auki ja ensin sytytetään tuohisuikale uunin takaosassa. Siitä miten se palaa, näkee kannattaako jatkaa. Jos savut lähtevät hormiin ja tuohi palaa iloisesti niin voi laittaa sille tuohelle kaverin palamaan. Seuraavaksi voi hiljalleen lisäillä oikein kuivia koivunlastuja. Niitäkin lisäillään hiljalleen niin että uunin takaosassa on ikään kuin pieni nuotio. Jos savut edelleen menevät hormiin ja lastut palavat hyvällä liekillä voi lastukasan reunoille laittaa koivuklapit. Kun sitten tuli tarttuu klapeihin ja savut edelleen hormiin niin taas voi lisätä pari klapia siihen keskelle, ja kohta siellä palaakin jo kunnon tulet.
Tänä syksynä homma meni ihan putkeen ja nyt on uuni kuuma, tein siellä jo omenapiirakkaa ja puolukkaruukun. Huomenna lämmitän sen uudelleen ja teen pizzaa ja leivon leipää.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Tänään oli sitten syksyn viimeinen puolukkametsä päivä. Metsään voin kyllä mennä, mutta jätän ämpärit kotiin. 120 litraa tuli kaikkiaan poimittua. Taitaa olla oma ennätys. Aika paljon olen jo laittanut mehuksi ja survokseksi, mutta kyllä tuossa vielä hommaa riittää.
Metsäreissun jälkeen laitoin ruuan, tarkistin sähköpostit ja sitten menin helmiä tekemään. Niitä siellä on nyt uunillinen jäähtymässä.
Koko kesänä en ole maalannut mitään ja nyt olisi hirmuinen hinku lähteä sinne metsäjärven rannalle tekemään akvarellia. Eli metsä mielessä edelleen. Vaikka nyt pitäisi kyllä tehdä jotain ihan muuta kun unohtaa itsensä metsään. Ihan näiden varsinaisten töiden lisäksi minua odottaa siis vielä kolme ämpärillistä puolukoita perkaamistaan ja noille kurpitsoillekin pitäisi jotain tehdä. Niissäkin tulee kyllä olemaan hommaa ja jotenkin alkaa tuntua siltä, että jonkun pitäisi täällä siivotakin.
Kaikkein houkuttavin vaihtoehto on se metsä, maalausvehkeet ja eväät mukaan.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Tämä kulunut viikko meni enemmän tai vähemmän puolukan merkeissä. Tavoitteena oli kerätä 50 litraa puolukoita ja nyt on 100 litraa kerätty. 50 litraa odottaa nytkin ulkona perkaamista, tuoremehua olen jo pullottanut 20 litraa ja yksi 10 litran kattilallinen on tekeytymässä, isä ja tytär veivät kymmenen litraa ja yksi ämpärillinen perattuja odottaa survomista.
Aivan mahtavat puolukkamaastot olen löytänyt ja ilmat ovat suosineet, metsässä olosta olen nauttinut täysin siemauksin, se on vain tämä jatkojalostus aika työlästä. Jaksan sen sillä, että tykkään tosi paljon puolukkatuoremehusta ja siinä on kaikki vitamiinit tallella ja tänä vuonna saan sitä niin paljon, että riittää varmasti kevääseen asti.

On tähän viikkoon mahtunut vähän muutakin. Joka päivä olen hiukan ompeluhommiakin harrastanut. Metsään olen lähtenyt aina aamulla kymmeneltä, aamusumujen takia ei ole aikaisemmin kannattanut lähteä, mutta ennen sitä olen ehtinyt tehdä tätä helmikirjottua silmälasikoteloani. Tänä aamuna sain sen vihdoin valmiiksi. Voihan tätä käyttää vaikka pienenä iltalaukkuna, tai kännykkäpussina, mutta minä ajattelin niitä silmälaseja kun kerran tuli sellaiset tässä kesällä saatua. Silmälasit olivat niin kalliit, että arvelin niiden tarvitsevan arvoisensa säilytyspussin.

Tänään on kyllä pakko pitää vähän lepopäivää, aika pitkiksi ovat päivät venyneet viime aikoina. Toissa viikolla aloitin Mika Waltarin Mikael Karvajalan, en ole sitä ehtinyt avaamaankaan koko viikolla, joten tänään uppoudun taas siihen. Tosin on tunnustettava että se jäi siihen kohtaan, missä alkaa kappale nimeltä "Rovio" ja se on aika synkkä osa, joten vähän vahingossa-tahallani jätin sen siihen. Kun kerran tiedän, mitä se sisältää niin houkuttaa kyllä hypätä sen yli. Toisaalta periaate on sellainen, että vaikka olisi kirjan lukenut ennenkin, niin uudelleen luettunakaan ei saisi fuskata. Ihan kohteliaisuutena kirjailijaakin kohtaan. Siis jos kirja on hyvä, huonoahan ei lukisi uudestaan, ja hyvässä kirjassa jokainen kappale on oleellinen.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Metsän siimeksessä

Kaksi päivää olen nyt kulkenut metsässä puolukoita poimimassa ja nauttinut suunnattomasti. Harvoin on ollut näin hienot ilmat puolukka aikaan. Tähän mennessä olen poiminut 60 litraa puolukoita, ensimmäiset kymmenen litraa olen jo tehnyt tuoremehuksi ja toinen kymmenen litraa on tekeytymässä, neljäkymmentä litraa odottaa sitten perkaamista. Kuulostaa varmaan ikävältä, mutta ei se ole. Nyt on ollut sateettomia päiviä ja puolukat ovat silloin helppoja perattavia. Aion tehdä tästä kaikesta sitä tuoremehua ja menen sitten vielä kerran hakemaan ämpärillisen tai pari ja siitä teen survosta.
Nämä kuvat eivät tuo ollenkaan niin hyvin esiin maiseman jylhyyttä kuin mitä se todellisuudessa oli. Kyllä siellä silmä ja sielu lepäsi. Ensimmäinen kuva on otettu kallion päältä, mistä se laski kuvassa näkyvään metsäjärveen. Eli siellä puiden lomassa pilkottaa tummavetinen metsäjärvi, jos oikein tarkasti katsoo. Korkeusero ei valitettavasti tule oikein esiin. Puolukoita oli runsaasti ja ne olivat suuria kuin karpalot.
Tuon kaatuneen rungon päällä sitten istuin, söin eväitä, ihailin maisemia ja kuuntelin hiljaisuutta. Missään muualla kahvi ei maistu niin hyvältä kuin metsässä ja voileipä, mitä ei keittiön pöydän vieressä viitsisi edes syödä on metsässä ihan herkkua.
Vaikka kilometrien kävely metsässä läpi ryteikköjen, kivikkojen ja jyrkkien kallioden tuntuu kropassa, varsinkin takaisin tullessa kahta täysinäistä ämpäriä kantaen, niin kyllä se lataa akkuja paremmin kuin mikään muu.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syksyn satoa

Vanhat maitorattaat ovat osoittautuneet varsin käteviksi. Eikä haittaa yhtään vaikka ovat aika kuluneen näköiset. Niitä on kevyt työntää ja niihin mahtuu paljon. Kurpitsoiden kohdalla varsinkin erityisen kätevät pelit. Suurin kurpitsa painaa 12,5 kg eikä nuo pienemmät siitä paljon häviä. Kaksi kurpitsaa on vielä maalla, mutta kai nekin sieltä pian täytyy nostaa.
Omenoita on tullut valtavasti. Hirmuiset määrät sosetta on tullut tehtyä. Vaaleista kuulaista sosetta ja Punakanelista sipsejä.
Maissia olisi saanut olla enemmänkin. Ensi keväänä täytyy laittaa tupla määrä taimia. Ne ovat niin hyviä. Helppoa välipalaa sitäpaitsi. Keitetään, voita päälle ja syödään.
Viime vuonna tuli yksi kurpitsa ja siitä tein hilloa, pikkelsiä ja kurpitsapiirakkaa. Lopulta se päätyi lyhdyksi. Nyt niitä on noin monta ja ovat ihan komean kokoisiakin, niin että niissä kyllä riittää työsarkaa. Yhden olen jo antanut pois ja luulen että annan vielä lisääkin.
Tyrnisato on myös ollut aivan loistava. Oikeastaan tämä on ensimmäinen vuosi kun tyrnejä on tullut säilöttäväksi asti. Ovat vielä niin nuoret pensaat. Kerääminen vaan on tarkkaa puuhaa kun siinä on niin pitkät ja terävät piikit, ja marjatkin ovat varsin piukassa. Pakko noukkia marja kerrallaan, eli on hidasta.
Puolukkametsässä olin viime viikolla jo kerran. Löysin aivan mahtavan paikan. Sama paikka kuin viime vuonna, mutta nyt on vielä enemmän puolukoita. Sinne on vaan aika pitkä ja kivikkoinen matka. Menomatka ei haittaa, mutta kun takaisin pitää tulla kahden täysinäisen ämpärin kanssa niin se tuntuu hartioissa. Huomenna olen menossa uudelleen. Ainakin 50 litraa pitää saada syksyn aikana poimituksi. Suurimman osan teen tuoremehuksi ja hiukan survokseksi. Puolukkatuoremehu on ihan parasta ja kaikenlisäksi helppoa tehdä. Sitäpaitsi tuoremehussa ne vitamiinit säilyvät parhaiten.
Kyllä on kiva sitten talvella näitä kaikkia syödä ja muistella kesää.


torstai 5. syyskuuta 2013

Yrittäjän päivä

On ollut niin kaikenlaista puuhaa että en ole yhtään tänne blogin puolelle ehtinyt. Tänään juhlitaan kuitenkin Yrittäjän päivää ja ajattelin että laitan tänne tämän päivän marssijärjestyksen.
Heräsin jo puoli seitsemän, mutta uni painoi niin silmissä että nukahdin uudestaan. Puolen tunnin päästä kuuntelin kuinka tytär hääri keittiössä ja laittoi itselleen aamupalaa, en saanut vieläkään itseäni ylös. Puoli kahdeksan oli sitten pakko nousta kun tytär tuli makuuhuoneen ovelle ilmoittamaan, että "Äiti, nyt on kyllä jo pakko lähteä!"
Silmät ristissä puin päälleni ja lähdin viemään tytärtä kouluun. Aurinko paistoi sumun keskeltä ja ilma oli syksyisen raikas. Minua palelsi ja ratti tuntui käteen tosi kylmältä. Mutta siinä joka tapauksessa heräsin.
Takaisin tullessa otin Aamulehden postilaatikosta. Latasin kahvinkeittimen ja paistoin itselleni ja miehelleni pari eilen munittua munaa, laitoin leivät paahtimeen ja avasin lehden.
Puoli yhdeksän maissa mies lähti töihinsä ja minä siivosin keittiön. Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut ottavani yhteiskuvan kaikista valmiina olevista helmikirjailluista laukuistani. Asettelin laukut riviin ja otin pari kuvaa, avasin koneen ja siirsin kuvat koneelle ja yhden kuvan Facebookiin.
Monesti on kysytty laukkujen hintaa, mutta en ole raskinnut ajatellakaan niiden myymistä. Nyt olen sitten niitä riittävästi katsellut ja kerännyt rohkeutta hinnoitella ne. Minähän olen yrittäjä ja minun kuuluu myydä tekemiäni tuotteita. Joskus vaan on hirveän vaikea laittaa hintalappu jollekin, mikä on valmistettu ajan kanssa rakkaudella ja luopua siitä. Useimpiin töihinsä kun tulee laitettua pieni palanen itseään ja sitä palaa ei voi hinnoitella. Jossain kohtaa sitten tulee taas järki päähän ja hintalapun pystyy tuotteelle laittamaan.


Kuvien latauksen ja sähköpostien tarkistuksen jälkeen lähdin perunamaalle. Kaivoin kattilallisen perunoita, hain kasvimaalta muutaman porkkanan ja salaatia, kasvihuoneesta pari tomaattia ja yrttimaalta kiinansipulia ja persiljaa. Nyt ovat perunat kiehumassa, salaatti ja porkkanaraaste jääkaapissa odottamassa että mieheni tulee kohtapuoliin syömään. Nyt siirryn ompeluhommiin, minulla on työnalla helmikirjottu pussi silmälaseille. Loppupäivän ohjelman kerron sitten illemmalla.

Aikani niitä helmiä kirjailtuani tulin sihen tulokseen että pakko alkaa purkaushommiin. Olen tehnyt siihen ruusukuviot valmiiksi ja nyt piti tehdä vain tausta, ja olin valinnut mustia, pieniä putkihelmiä sitä varten ja nyt kun olin tehnyt jo kuusi kerrosta niin huomasin että ne eivät sovi siihen. Voihan plörö! Jätin kirjailun sikseen, jatkan huomenna jos vaikka ei ottaisi niin paljon päähän tuo purkaminen enää silloin.
Siirryin kirjailusta helmipolttimelle ja aloin laittamaan eristysainetta tikkuihin. Ne ovat huomista varten, jolloin teen helmiä. Nyt on sata tikkua odottamassa. (En tee niitä kaikkia huomenna.) Tikuista siirryin taas toimistohommiin. Vastasin yhteen sähköpostiin, maksoin laskut ja järjestin kuitit kirjanpitäjää varten. Sitten kello olikin jo kolme ja piti hakea tytär koulusta ja poikkesin samalla ruokakaupassa.
Hetken tuskailin vielä sen purkutyön kanssa ja sitten päätin lohduttautua tekemällä omenapiirakan, joka on kypsynyt uunissa tällä välin kun olen koneella ja ihana tuoksu leijuu juuri nenääni, joten siirryn keittiöön kahvin keittoon.

Kahvit kera piirakan ja jätskin nautittu. Kumma kuinka sitä keksii vaikka mitä tekemistä ettei vaan tarvitse tehdä sitä, mikä ei ole niin mieluisaa. Eli tässä tapauksessa välttelen sitä purkutyötä. Piirakkaa syödessä huomasin että keittiön ikkunat ovat aika likaiset, joten pesin ne, kaksi ikkunaa ja kaikki neljä pintaa. Otin myös verhot pois, hain kaapista toiset, silitin ne ja laitoin paikoilleen. Pestessäni niitä ikkunoita ulkopuolelta, pesin samalla myös olohuoneen ikkunat, ovenlasin ja kodinhoitohuoneen ovenlasin, sekä ikkunalaudat. Ettei vaan tarvitse mennä työhuoneeseen ja tarttua siihen purkutyöhön.

Kätevästi ollaan päästy ilta kahdeksaan ja purettavat helmet minua tuossa tuijottavat edelleen. Ikkunatuunauksen jälkeen kuskasin tytärtä VPK:ssa ja hengailin facebookissa. Sikäli liippasi työntekoa että kävin kehumassa Yle:n suoralinja sivustolla  Suomen käsityöyrittäjien ryhmää. Itse ohjelmaa en nähnyt kun sitten piti hakea se tytär kotiin.

Tästä tuli sitten loistava esimerkki siitä, kuinka yrittäjän päivä voi olla jotain ihan muuta. Nyt haen vielä ulkona kuivuneet pyykit sisälle, tyhjennän astianpesukoneen, lämmitän saunan ja puran nuo helmet.