perjantai 27. joulukuuta 2013

Kirjoja muinaisilta ajoilta

Luin joulunpyhinä Bernard Cornwellin kirjoja. Ennen joulua olin jo lainannut kirjastosta kirjat Viimeinen kuningaskunta ja Kalpea ratsastaja. Kirjat sijoittuvat 800-luvun lopun Englantiin -joka ei siis vielä silloin ollut nimeltään Englanti, vaan koostui neljästä kuningaskunnasta Northumbriasta, Wessexixtä, Merciasta ja Itä-Angliasta- ja kirjojen puitteet perustuvat historiallisiin tosiseikkoihin ja muutamaan historialliseen henkilöön. Kirjojen päähenkilö on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Tuohon aikaan tanskalaiset viikingit ryöstelivät ja yrittivät valloittaa näitä kuningaskuntia ja pitkälti siinä onnistuivatkin.
Viimeinen kuningaskunta on sarjan ensimmäinen kirja. Ei se minusta niin kauhean hyvä ollut, mutta koska olin lainannut sen jatko-osankin, joka on Kalpea ratsastaja niin luin senkin. Siinä tarina jotenkin tempaisi mukaansa heti ensi lehdiltä ja sitten olinkin koukussa. Juuri ennen kuin kirjasto jäi joululomalle kävin hakemassa Pohjoisen valtiaat, Miekkojen laulun ja Palavan maan. Eilen illalla -tai oikeammin yöllä- sain Palavan maan loppuun luettua ja selvisi, että sillekin on vielä jatkoa. Pitää mennä siis taas kirjastoon.
Nämä ovat hyvin miehisiä kirjoja, onhan kirjailijakin mies. Kirjojen päähenkilö, Uthered on soturi sanan varsinaisessa merkityksessä ja kirjoissa on paljon taistelukuvauksia. Miekat viuhuvat, päitä lentää ja suolia pursuaa. Luulisi siis, että ei minulle sopivia kirjoja laisinkaan ja tunnustan, että ihan joka sanaa näistä taisteluista en ole lukenut. Silmäilin muutamat yksityiskohdat pikalukuna. Joka tapauksessa kirjoitustyyli ja tarina on niin mukaansa tempaavaa, että en meinannut malttaa kirjoja käsistäni laskea. Onneksi oli joulunpyhät ja hyvin aikaa.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulutarina tonttu Pylleröstä


Tonttukylässä on käynyt melkoinen kuhina viime päivinä. Viime viikolla Pyllerö tonttu huomasi yhden lahjan kadonneen. Pyllerö oli aivan varma, että noita Kykkerö, joka asui metsän keskellä pienessä mökkipahassa oli sen käynyt vohkimassa.
Kaikilla tontuilla oli kiire, olihan joulu tulossa ja piti tehdä yhtä jos toista. Pyllerö päätti kuitenkin saada kadotetun lahjan takaisin. Yksin hän ei uskaltaisi Kykkerön mökille, joten hän lähti hakemaan apujoukkoja.
Ensimmäisessä tonttutalossa ulko-ovi oli auki ja talon tonttumuori kantoi mattoja ulos tuulettumaan, pikkutontut lakaisivat lattioita ja isä tonttu ripusti himmeliä kattoon. Pyllerö astui ovesta sisälle ja kertoi, kuinka häneltä oli yksi lahja kateissa ja kuinka hän oli aivan varma noita Kykkerön syyllisyydestä sen katoamiseen.
Isä tonttu vilkaisi Pylleröön ja kysyi, mistä Pyllerö nyt niin päätteli. Pyllerö kertoi, että oli kuullut viime kesänä Mustarastaan kertoneen Leivoselle, että Peura oli kuullut Ketun kertovan Siilisippuralle noita Kykkerön sadatelleen lahjojensa loppumista. Nyt Kykkerö oli tietenkin huomannut Pyllerön paketoivan lahjoja ja käynyt ottamassa yhden itselleen. Isä tonttu ihmetteli, mistä Pyllerö tiesi yhden lahjan olevan hukassa. Pyllerö sanoi, että kun hän aloitti paketointia, niin lahjoja ja pakettikortteja oli yhtä monta, mutta tänään kun hän oli laskenut jäljellä olevat paketoimattomat lahjat ja pakettikortit, niin kortteja oli ollut yksi enemmän kuin lahjoja. Yksi lahja on siis hävinnyt ja noita Kykkerö on ensimmäinen ja ainoa epäilty.
Isä tonttu sai himmelin kiinnitettyä ja lähti Pyllerön mukaan seuraavaan taloon. Siellä leivottiin joulutorttuja. Pyllerö esitti asiansa ja yksi tonttu lähti taas Pyllerön mukaan seuraavaan taloon. Siellä oli lahjojen paketeointi meneillään, mutta yksi tonttu tästäkin talosta lähti Pyllerön matkaan. Lopulta Pyllerö oli saanut kerättyä yhdeksän tonttua mukaansa ja kaikki tontut kerääntyivät Pyllerön talolle.
Pyllerön talossa vallitsi melkoinen sekamelska. Pyllerö asui yksin talossaan, eikä kovin usein viitsinyt siivota. Nytkin oli sänky petaamatta, likaisia sukkia lattialla, tiskipöytä kukkuroillaan tiskaamattomia astioita ja suuri pöytä täynnä valmiita lahjapaketteja, paketoimattomia lahjoja, lahjapapereita, pakettikortteja, nauhoja, nippu vanhoja sanomalehtiä ja tyhjiä kahvikuppeja.
Toiset tontut katselivat hämmästyneinä Pylleron mökissä vallitsevaa sekamelskaa ja vilkaisivat toinen toistaan. Yksi tontuista ehdotti, että jospa he kaikki yhdessä ensin auttaisivat Pylleröä siivoamaan mökkinsä ja vasta sitten lähdettäisiin noita Kykkerön mökille. Pyllerö huitaisi kädellään koko siivoamiselle ja tuli samalla huitaisseeksi pöydän toisen pään tyhjäksi. Nyt oli lattiakin täynnä lahjapapereita, paketteja, pakettikortteja ja paketoimattomia lahjoja.
Tontut alkoivat kaikki yhdessä kerätä lattialle pudonneita tavaroita ja vainvihkaa yksi tontuista ryhtyi tiskaamaan, toinen petasi Pylleron sängyn, kolmas kantoi matot pihalle, neljäs keräsi likaiset sukat pyykkiin, viides jäjesti valmiit lahjapaketit sievään pinoon, kuudes järjesti paketoimattomat, seitsemäs asetteli kaikki nauhat, kortit ja lahjapaerit sieviin pinoihin, kahdeksas alkoi lakaista roskia lattialta ja yhdeksäs alkoi auttamaan Pylleröä loppujen lahjojen paketoinnissa.
Lopulta kaikki lahjat oli paketoitu eikä yhtään korttia ollut jäänyt yli. Pyllerö ihmetteli, että oliko nyt yksi korttikin hukassa. Tontut laskivat kaikki paketit ja määrä täsmäsi listaan, missä lahjojen saajien nimet olivat, kukaan ei ollut jäänyt ilman. Pyllerön mökissä oli ollut vain niin sekaista, että Pylleröltä oli puolivälissä urakkaa jäänyt yksi lahja huomaamatta, ehkä se oli ollut piilossa paperiröykkiön alla.
Pylleröä nolotti kun oli tullut noita Kykkeröäkin syyttäneeksi ja nyt kaikilla muilla oli jääneet omat jouluvalmistelunsa tekemättä. Muut tontut kuitenkin lohduttivat Pylleröä, että koska heidän jokaisen perheessä oli monta henkilöä, niin joka talosta oli hyvin riittänyt yksi tonttu Pylleröä auttamaan ja koska nyt on Pyllerönkin tupa siisti ja paketointi urakka tehty, voi Pyllerö lähteä viemään valmiita paketteja Joulupukille. Kun Pyllerö myöhemmin palasi kerääntyi koko tonttukylän väki yhteiseen illanviettoon, missä riitti hyvää syötävää, naurua, laulua ja taidettiin siellä vähän tanssiakin.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo

Perinteinen piparkakkutalo on valmis. Olen tehnyt tämän saman kaavan mukaan piparkakkutalon jo vuosia. Tänä vuonna vaan kävi niin hassusti, että kokoomisvaiheessa huomasin savupiipun puuttuvan. Kuten kuvasta näkyy virittelin siihen piipun kuitenkin. Neljä sydämen muotoista piparia ja niistä reunat pois niin saatiin savupiipun ainekset. Hätä neuvot keksii. Vaikka ei tässä nyt mikään varsinainen hätä ollut, talo vaan tuntui jotenkin vaillinaiselta ilman piippua ja piipusta nousevaa savukiehkuraa.

Piparitaikinan tein itse. Se on tosi helppo tehdä. Laitan tähän reseptin. Harmi kun en huomannut ottaa kuvia työvaiheista, mutta koitan laittaa riittävän yksityiskohtaisen selostuksen.


PIPARKAKKUTAIKINA

2 dl siirappia
2 dl sokeria
250g voita
2 munaa
n.8-10 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa.
n. 3 rkl piparkakkumaustetta

Laita kattilaan sokeri, siirappi ja piparkakkumauste. Kiehauta ja lisää rasva joukkoon. Muista sekoittaa jo ennen kuin kiehahtaa. Sitten kattila pois hellalta ja annetaan jäähtyä. Siinä odotellessa voi etsiä sopivia piparkakkutalon kaavoja ja mitata toiseen kulhoon jauhot ja sekoittaa sinne soodan. Minä mittaan yleensä 8 dl jauhoja ja lisäilen sitten 1-2 dl kun taikina on muuten valmis.
Kun kaavat on löydetty ja jauhot sekoitettu, on seoskin sen verran jäähtynyt, että siihen voidaan lisätä munat voimakkaasti sekottaen. Lopuksi lisätään jauho-soodaseos. Jauhoja voi lisätä jos tuntuu liian löysältä, kuten aiemmin sanoin mittaan aluksi vain 8dl ja lisään tarpeen mukaan lopuksi.
Taikinan pitää olla aika jäykkää. Se kannattaa ottaa pois kattilasta ja laittaa esim ison lautasen päälle leivinpaperia ja taikina siihen leivinpaperiin kiedottuna jääkaappiin. Itse laitan leivinpaperin neliskanttiseen lasiseen uunivuokaan niin siihen saa taikinan kivasti neliskanttiseksi paksuksi levyksi.
Taikinan pitää olla ainakin neljä tuntia vetäytymässä, mutta se voi odottaa leipomistaan jääkaapissa leivinpaperiin kiedottuna vaikka kolme vuorokautta. Kattilasta se kannattaa poistaa siksi, että siitä tulee aika jäykkää siellä jääkaapissa ja sitten sitä on vaikea ottaa kattilasta pois.
Tällä reseptillä tulee niin iso määrä taikinaa, että vaikka tekisi isonkin talon, niin voi vielä leipoa ihan pipareitakin.

Minä tein yhden ison talon, neljä pientä ja kaksi pellillistä sydänpipareita. Kaikkia ei tarvitse paistaa samalla kertaa, vaan paistamisen voi tehdä useampana päivänä ja siitä leivinpaperissa olevasta levystä on helppo veitsellä lohkaista haluamansa kokoinen pala.

Ai niin, piparkakkutalon osat liimasin paistinpannulla sulattamallani sokerilla. Paistinpannu levylle kuumenemaan ja pannulle puolidesiä hienoa sokeria, odotetaan, että pannu kuumenee ja sokeri sulaa. Siitä tulee hieman siirappimaista. Otetaan pannu pois levyltä ja talon seinälevyn reuna kastetaan sulaneeseen sokeriin ja kevyesti painetaan alustaan, seuvaava seinä kastetaan pohja ja se sivu mikä tulee kiinni jo pohjalla seisovaan seinään jne. Kannattaa varoa polttamasta näppejään sulaan sokeriin.

Nyt vaan pipareita paistamaan, niin tulee jouluntuoksu kotiin!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Askartelua

JOULUTÄHTI

Tässä ohjeet helmistä punottuun joulutähteen.
Tarvikkeet; pieniä pyöreitä helmiä, putkihelmiä, ohutta metallilankaa ja miellään sivuleikkurit langan katkaisuun ja pienet pihdit helpottavat muuten vaan.

Aloitetaan katkaisemalla n.130cm pitkä pätkä metallilankaa ja pujotetaan siihen 12 helmeä.

Metallilanka kiepautetaan ympyräksi. Ei kannata laittaa helmiä kovin tiukkaan tähän aloitusympyrään, vaan helmet saavat olla vähän löysästi, se helpottaa jatkossa.

Sitten pujotetaan 3 helmeä metallilankaan ja lanka viedään rinkulassa olevan helmen läpi niin että langan lähdön ja paluun väliin jää yksi helmi.

Vedetään lanka tiukkaan. Pujotetaan taas lankaan 3 helmeä ja lanka rinkulassa olevan helmen läpi niin että väliin jää yksi helmi. Tätä jatketaan rinkulan ympäri niin että rinkulaa ympäröi kuusi kolmen helmen "terälehteä".

Kun pujotetaan se viimeinen eli kuudes kolmen helmen sarja niin lanka pujotetaan nyt siitä ensimmäiseksi tehdystä "terälehdestä" niin, että se tulee ulos keskimmäisestä helmestä. kts. alla oleva kuva.



Seuraavaksi lankaan pujotetaan 5 helmeä. Tässä olen itse käyttänyt keskimmäisenä hieman isompaa helmeä. Lanka pujotetaan taas viereisen "terälehden" keskimmäisestä helmestä ja kiristetään.


 Näitä viiden helmen "terälehtiä" tehdään taas kuusi.

 Kuudetta terälehteä tehdessä kannattaa olla tarkka, sen nimittäin helposti jättää tekemättä, koska rinkula näyttää äkkiseltään hyvältä jo viidellä terälehdellä. Kuudennesta viedään lanka taas sen ensimmäiseksi tehdyn terälehden helmien läpi, niin että lanka tulee siitä keskimmäisestä isommasta helmestä läpi.


 Sitten otetaan se putkihelmi. Minulla kultaiset helmet ovat 2cm pitkiä ja hopeiset 3 cm. Pujotetaan lyhyempi putkihelmi ja 4 pientä helmeä lankaan.

Lanka pujotetaan nyt sen putkihelmeä ensimmäisenä seuraavan helmen läpi, niin että ne kolme pientä helmeä muodostavat lenkin. Katso kuva alla.

 Lisätään  toinenkin putkihelmi ja lanka pujotetaan viereisen terälehden keskimmäisesta helmestä ja kiristetään. Sitten taas putkihelmi ja neljä pientä helmeä, pienistä helmistä lenkki ja uusi putkihelmi, lanka viereisen terälehden keskimmäisestä helmestä. Jatketaan ympäri niin että tähdessä on kuusi sakaraa.

 Viimeisen eli kuudennen sakaran jälkeen lanka viedään siitä ensimmäisen terälehden keskimmäisestä helmestä ja ensimmäisen sakaran putkihelmestä läpi. Tähden voi lopettaa tähänkin, mutta jos vielä vähän jatketaan niin saadaan näyttävämpi tähti.

 Lanka tulee nyt sakaran kärjestä ennen niitä pienten helmien muodostamaa lenkkiä. Pujotetaan lankaan pidempi putkihelmi ja viisi pientä helmeä. Pienistä helmistä tehdään lenkki samoin kuin tehtiin kultaisten sakaroiden päihin. Lenkin jälkeen pujotetaan toinen putkihelmi.
Lanka viedään nyt kultaisen sakaran putkihelmien päälle ja kiepautetaan pikkuhelmen ja putkihelmien välistä ympäri. Tämä pitää tehdä tiukasti. (Katso myös alla oleva kuva.) Sen voisi pujottaa kaikkien neljän helmen läpi ja seurata lenkkiä, mutta helpompi ja aivan yhtä hyvä on tämä kiepautus. Tähti on niin kevyt että tämä toimii aivan hyvin. Kun sitten on kuusi hopeista sakaraa niin tähti on valmis ja ylimääräisestä langasta voi tehdä tähteen ripustuslenkin.


Sitten vaan ikkunaan koristeeksi tai jouluna kuuseen, myös lahjapaketin koristeena oikein kiva.




torstai 12. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaan virittäytyminen on aloitettu. Kyntteliköt ovat olleet ikkunalla ensimmäisestä adventista lähtien, mutta toissapäivänä kaivoin esille pikkujoulukuusen. Kutsun sitä sillä nimellä. Se on siis pikku siksi, että se on vain puolimetriä korkea. Otan sen esille aina hyvissä ajoin ennen joulua ja se toimii samalla eteisen tunnelmavalona tämän pimeimmän ajan yli.
Joulunluonti jatkui tänään sitten verhojen vaihtamisella. Talven kylmyyden keskellä pitää olla lämpimän väriset verhot ikkunoissa. Olohuone ja keittiö saivat nyt sellaiset, ihan ne samat mitkä niissä on olleet jo monta joulua. Myös sohvatyynyjen päälliset ovat nyt joulunpunaiset. Meillä on siis joulutyynyt erikseen.
Tein vielä piparkakkutaikinan valmiiksi, jotta huomenna voin alkaa sitten paistelemaan piparkakkutalon osia. Leivinuunikin on kuumenemassa sitä varten, että nuorimmaiseni saa tehdä siellä ensimmäisen erän joulutorttuja kun hän tulee koulusta.
Muutama lahjakin on jo paketoitu.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Philippa Gregoryn kirjat Valkoinen kuningatar ja Punainen kuningatar on nyt luettu. Kaksi kirjaa ja sama tarina kuvattu kahden eri ihmisen näkökulmasta.Vaikka tarina pohjaa todellisuuteen ja siinä on oikeita historiallisia henkilöitä, se on kuitenkin paljolti kirjailijan mielikuvitusta kuten hän itse loppusanoissa kertoo.
Lukukokemuksena ihan kiva. Käytän tätä nuorisotermiä, koska se sopii kyllä nyt tähän.

Pidän todella paljon historiallisista romaaneista ja olen myös lukenut niitä paljon. Nämä olivat varsin kevyttä luettavaa, ihan sujuvaa tekstiä, mutta ei varsinaisesti koukuttavaa. Tavallaan mielenkiintoista lukea sama tarina kahdelta eri kantilta, mutta toisaalta tylsä kun juoni oli ensimmäisen kirjan jälkeen selvillä. Minua häiritsi lisäksi se, että olen lukenut jonkun kirjan -jonka nimi oli muistaakseni Katariina, kirjailijaa en muista- joka kertoi vähän samanlaisen tarinan. Minua häiritsi koko ajan, että kertoiko se tästä samasta ajasta vai oliko se joku toinen aika kuitenkin. Nyt on pakko mennä kirjastoon ja lainata se uudestaan ja tarkistaa asia. Joka tapauksessa siitä aiemmin lukemastani kirjasta jäi parempi maku suuhun kuin näistä. Se tempaisi silloin mukaansa ja sitä oli pakko lukea yömyöhäiseen. Siinäkin oli Plantagenet kuningas ja hänen veljensä ja taisteluita kuten tässä, mutta voihan olla että Englannin historiassa näitä kruununtavottelijoita on riittänyt ja taisteluita käyty samaan tyyliin vuosisatoja. Tarkistan asian kuitenkin heti huomenna.

Jälkikirjoitus
En sitten malttanut odottaa huomiseen, vaan oli pakko selvittää tätä Katariina mysteeriä heti. Se kirja sijoittui 1300-luvulle ja kertoi Katherina Swynfortista, josta tuli John Gauntin rakastajatar ja lopulta vihitty vaimo. Siten liittyi näihin kirjoihin niin että Punainen kuningatar, Margaret Beaufort oli Katherinan ja John Gauntin pojan pojan tytär. Edward III ja Edward IV ovat olleet samantapaiset kuninkaat ja se ilmeisesti aiheutti tätä sekaannusta ajasta.


tiistai 10. joulukuuta 2013

Olipas kiirettä hetken aikaa. Itsenäisyyspäivästä maanantai aamuun tein helmiä urakalla. Tuli sellainen viimetipan tilaus, eli kiirettä piti. Kuvittelin siitä vielä torstai-iltana ihan helposti selviäväni. Määrä oli iso ja suunnittelin tekeväni ensin joka aamu uunillisen ja sitten illalla toisen uunillisen ja viikonloppu riittäisi tähän hyvin. Miten en nyt tullut ajatelleeksi, että vaikka aamulla aloitan niin siihen että saan uunin täyteen menee muutama tunti ja sitten taas vastaavasti siihen että uuni jäähtyy menee myös useampi tunti. Oli pakko tyytyä tekemään yksi uunillinen per päivä. Jotta sain myös tarpeellisen määrän valmiiksi piti tehdä uuni todella täyteen joka päivä.


Aamulla herätessä olin hyvällä mielellä kun tiesin saaneeni urakkani päätökseen onnistuneesti. Hyvä mieli kuitenkin kaikkosi onnistuneesti. Pyöriteltyäni koko viikonlopun mustavalkoisia helmiä, jouduin kohtaamaan musta-valkoisen maailman.
Miksi jotkut laskettelevat valkoisia valheita huolettomasti ja samalla rikkovat luottamuksen? Miksi jotkut näkevät kaiken musta-valkoisena? Miksi joillekin on tärkeintä löytää syyllinen, sen sijaan että pyrittäisiin vain korjaamaan tilanne? Miksi pitää väittää valkoista mustaksi?

torstai 5. joulukuuta 2013

Olen tehnyt tämän kuvan helmen jo ainakin vuosi sitten ja nuo hopeaosat siinä olen tehnyt hopeasavesta ja koukku ja riipus sterlinghopeaa. Se sopii nyt tähän päivään.

En tiedä miten tämä syksy oikein on ollut mukamas kiireinen, en ole ehtinyt lukemaan yhtään kirjaakaan. Nyt olen kuitenkin hakemut kirjastosta kaksi kirjaa ja eilen jo aloitin lukemaan Philippa Gregoryn kirjoittamaa kirjaa "Valkoinen kuningatar". Lainasin myös "Punainen kuningatar" samalta kirjailijalta.
Viime viikolla Tampereella käydessäni löysin Koskikeskuksesta edullisia kirjoja ja siellä oli myös tämä Punainen kuningartar. Ei kuitenkaan ollut rahaa sitä ostaa, joten pistin nimen mieleen ja päätin lainata kirjastosta. Niinhän siinä tietenkin kävi, että kotiin päästyäni en enää muistanut kirjan, enkä kirjailijan nimeä. Onneksi on Lue kirja sivusto facebookissa ja siellä ihan kirjan ulkoisilla tuntomerkeillä löytyi tarvittavat tiedot ja pääsin sen lainaamaan. Kirjastossa sitten selvisi, että Valkoinen kuningatar on kirjoitettu ensin, joten aloitin siitä.

Toinen, mitä en ole muka ehtinyt on maalaaminen. Jostain syystä se vaan on niin, että kesällä en yleensä koskaan tartu siveltimeen, vasta kun lumi on maassa niin maalaaminen kutsuu minua. Niin nytkin. Tuolla luonnossa käyskennellessäni tein pienen luonnoksen ja sitä alan tässä kohta työstämään.

Tuntuu mukavan rauhaisalta ja mieli on tyyni. Onko se joulun tuloa.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Tänään oli taas puhetta siitä, kuinka käsityöyrittäjyys on siitä kimurantti ammatinvalinta, että siinä joutuu tahtomattaan kilpailutilanteeseen käsityötä harrastavien kanssa ja toisaalta tuotteensa halpamaissa teettävien yritysten kanssa.
Tästä olen nyt kyllä ennenkin kirjoittanut, kuinka mummo joka kutoo aikansa kuluksi sukkia menee torille myymään sukat lankojen hinnalla ja vieressä on käsityöyrittäjä myymässä oman yrityksensä sukkia kolminkertaiseen hintaan. Mummon sukat menevät kaupaksi ja mummo voi taas mennä kotiin jatkamaan harrastustaan ja käsityöyrittäjä menee kotiin ihmettelemään, millä maksaa kaikki laskunsa. Mummo on eläkkeellä ja maksaa laskunsa sillä saamallaan eläkkeellä ja se käsityöyrittäjä yrittää sillä sukkien myynnillä kerätä rahaa millä voi maksaa eläkemaksut, jotta voi jonain päivänä jäädä eläkkeelle.
Nyt ei sitten kannata alkaa huomautella liian pienistä eläkkeistä, se ei ole nyt se pointti. Pointti tässä on käsityön hintojen vääristymä. Totutaan siihen, että sukat saa halvalla ja siitä seuraa väistämättä käsityön aliarvostus.
Toinen vääristymä syntyy näistä halpakauppojen tuotteista.Olin pari viikkoa sitten käsityömessuilla Tampereella, siellä eräs nainen katseli tekemääni helmikirjottua laukkua. Hän sanoi että eihän tuollaista kannata tehdä. Ilman muuta pitää teettää ne vaikka Intiassa. Siellä ne eivät tule maksamaan juuri mitään. Sanoin, että minä nyt kuitenkin olen tehnyt ja väitin vielä, että tämä minun tekemäni on tehty niin että se tulee myös kestämään vuosikausia, se ei ala purkaantumaan vaikka siitä joku lanka katkeaisikin ajan kuluessa. Nainen nyrpisteli nenäänsä ja oli vaan sitkeästi sitä mieltä, ettei mitään tuollaista kannata Suomessa tehdä.
Mielessä oli kyllä kaikenlaista, mutta jätin kuitenkin sanomatta. Ihmettelin vain, miksi ihmeessä hän oli tullut käsityömessuille ylipäätään jos kerran oli sitä mieltä, että tuotteet kannattaa teettää halpamaissa. Oliko hän samaa mieltä myös muilla osastoilla? Eikö hänen olisi kannattanut mennä vaikka Henkkaan& Maukkaan?
Eräs valtiovarainministeri sanoi aikoinaan palkkaneuvottelujen ollessa käynnissä, että kyseessä ei ole liian matalat palkat vaan kyse on ammatinvalinnasta. Lausunnosta nousi häly, mutta onhan siinä totuuden siemen.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Aamulla kun nousin ylös oli vähän huono olo. Menin kuitenkin keittiöön ja laitoin kahvin tippumaan. Jotenkin vaan heikotti ja ajattelin mennä hetkeksi takaisin sänkyyn. Sitten tapahtuikin jotain, tajusin vaan makaavani lattialla sängyn vieressä, maailma pyöri ja päässä tuntui kammottavalta. Olin varma, että sain vähintäänkin aivoverenvuodon. Kauhuissani sanoin miehelleni, että soita ambulanssi. Mies hätääntyi niin, ettei muistanut edes hätänumeroa. Hän ryntäsi vanhemman tyttären huoneeseen sitä kysymään. Tytär heräsi siihen, tuli luokseni ja soitti hätänumeroon. Hän hoiti puhelun rauhallisesti ja kaikin puolin mallikkaasti, jäi sitten viereeni odottamaan ambulanssia ja auttoi vaatteet päälleni. Rauhallisesti jutellen sai minutkin rauhoittumaan. Ambulanssi tuli ja minut nostettiin paareille ja paarit autoon. Matkalla sairaalaan olokin helpottui hieman ja perillä sairaalassa sain aika pian diagnoosin; kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus.
Tämä tapahtui jo useampi vuosi sitten. Silloin minut lähetettiin kotiin sairaalasta ja kehotettiin menemään terveyskeskuksen fysioterapeutille jos oireet palautuvat. Se oli jotenkin omituisesti sanottu, koska oireet eivät edes olleet poistuneet vaan huono olo oli päällä koko ajan. Kotona katsoin netistä mitä asentohuimauksesta sanottiin ja sain paljon enemmän tietoa kuin sairaalan lääkäriltä, joka siis vain antoi minulle diagnoosin nimen ja lähetti kotiin.
Yritin tilata ajan terveyskeskukseen fysioterapeutille, mutta minun piti ensin saada aika lääkärille, joka sitten olisi antanut lähetteen fysioterapeutille. Noin viikon päästä sain ajan lääkärille ja kerroin ongelman. Tämä lääkäri googlasi netistä asentohuimauksen ja luki sieltä minulle sen, mitä olin jo samasta paikasta itsekin lukenut. Hymyillen hän sanoi että se on hyvänlaatuinen ja kehotti minua vain jatkamaan elämääni normaalisti. Suostui kuitenkin antamaan lähetteen fysioterapeutille. Sinne pääsin sitten seuraavalla viikolla. Hän kysyi, että missä kaarikäytävässä ongelma on. Mistä minä sen tiesin, ei sitä kukaan ollut minulle sanonut, eihän minua varsinaisesti oltu mitenkään missään vaiheessa edes tutkittu.
Fysioterapeutti tulosti minulle kuvia, missä näkyi kuinka ja missä järjestyksessä päätä kallistellaan. Samat kuvat olin nähnyt netissä. Käytännössä hän sitten minulla teetti tämän liikesarjan siellä vastaanotolla ja käski tehdä sitä itse kotona ja koska se on hyvänlaatuinen voin jatkaa elämääni täysin normaalisti.
Tein kieputuksia ja olo senkun paheni. En voinut olla lainkaan selälläni, enkä vasemmalla kyljellä, en myöskään voinut katsoa ylöpäin. Jos tarvitsin jotain esim keittiön hyllyltä, joka oli silmien tason yläpuolella se oli otettava käsikopelolla tai haettava jakkara jalkojen alle.Yöllä ei nukkunut kunnolla kun ainoa asento oli oikealla kyljellä, useamman kerran heräsi ja toivoi että olisi voinut vaihtaa asentoa.
Kävin hakemassa apua yksityislääkäriltä, toiselta terkkarin lääkäriltä, yksityiseltä fysioterapeutilta ja yhdeltä kiropraktikolta. Kaikki hymyilivät, että kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus ja käskivät minun kieritellä ja jatkaa normaalia elämää. Minä kierin aikani ja lopulta opin tarkalleen, missä asennossa voin jatkaa sitä normaalia elämää ja aloin välttämään näitä muita asentoja. Todellinen ongelma tuli eteen kun minun piti mennä hammaslääkärille. Hommasta ei tullut mitään kun lääkäri ei pystynyt paikkaamaan hammastani kallistamatta tuolia. Puoli vuotta yritin tilata aikoja hammaslääkärille ja kävin kokeilemassa josko tuolin kallistus onnistuisi. Ei onnistunut ja hammaslääkäri käski minun pysyä poissa niin kauan kunnes ongelma olisi hoidettu. Pelkäsi raukka, että oksennan hänen päällensä.
Niin sitten taas menin terkkariin ja tällä kertaa päätin etten poistu ennen kuin minulle löytyy hoito. Ja niin sain lähetteen TAYS:n korvapolille korvalääkärin vastaanotolle. Tätä aikaa jouduin jonottamaan vielä kolmisen kuukautta, mutta se kannatti sillä siellä asia todella tutkittiin ja löytyi se tukossa oleva kaarikäytävä ja siihen lääkäri antoi tasmähoidon. Henkilökohtaisesti kieputti minut juuri niissä asennoissa joita olin viimeiset kaksi vuotta välttänyt. Aivan pökerryksissä olin vastaanotolta lähtiessä, mutta sinne jäi asentohuimaus.
Lähtiessäni lääkäri kuitenkin sanoi, että se voi tulla takaisin koska hyvänsä. Tällä viikolla se tuli. Melkein neljä vuotta sain nauttia siitä oikeasti normaalista elämästä. Tämä on ollut vähän hermostuttava viikko, kun olen pelännyt taas näitä pään kallistuksia ja sitä että tämä jää päälle. Miten sitä onkin niin vaikea pakottaa itsensä tekemään jotain sellaista, minkä tietää tekevän häijyä. Olen kuitenkin kaivanut ne korvalääkärin ohjeet esille ja jopa noudattanut niitä. Paitsi sitä yhtä liikettä en vaan uskalla tehdä. Onneksi tämä ei ole niin paha kuin silloin vuosia sitten. Ehkä tämä tästä...

perjantai 29. marraskuuta 2013

Ompeluhommia olen harrastanut. Ei mitään helmiä tällä kertaa, vaan ihan vaateompelua. Oikein olen kaivanut ompelukoneenkin esille ja se on jopa toiminut. Olen laittanut nuppineulat ja harsinut saumat ja sitten vasta vetänyt ompelukoneella.
Joskus 70-luvulla oli muotia sellaiset farkut, että reidestä tiukat ja lahkeista leveät. Minä olin siihen aikaan kovin nuori ja kovin laiha. Kaupasta ei löytynyt niin kapoisia farkkuja kuin minun reiteni olivat, joten pakko oli itse ryhtyä ompeluhommiin. Äidin ompelukone esille, farkut nurinpäin ja siitä vaan sauma kapeammaksi näppituntumalla. Sitten farkut taas oikein päin ja sovitus. Liian isot vieläkin. Taas nurinpäin ja uusi sauma entisen viereen. Sovitus. Edelleen liian isot. Farkut nurinpäin, uusi sauma kahden entisen viereen.
Tätä jatkettiin niin kauan, että vihdoin kiristi reisistä. Saumat alkoivat vyötärökaistaleesta ja jatkuivat polveen ja niitä oli monta rinnakkain. Edellisiä ei purettu, eikä lankoja päätetty. Itse olin täysin tyytyväinen aikaansaannoksiini. Kaikki farkkuni oli tällä tavalla kavenneltu.
Kerran sitten mummuni tuli kyläilemään pidemmäksi aikaa ja ilmeisesti pyykkiä pestessään tuli huomanneeksi nämä minun ompeleeni. Mummu ehdotti, että hän voisi ne korjata. Minä tietysti kielsin ehdottomasti koskemasta housuihini. Karmea yllätys oli seuraavana aamuna kun piti lähteä kouluun. Mummu oli kuin olikin yön aikana purkanut kaikki hienot ompeleeni ja kaventanut farkut ns. oikeaoppisesti. Melkein jäi kouluun lähtemättä.
Tänä päivänä ymmärrän hyvin mummun aatokset housujeni suhteen. Mummu oli oikea käsityöihminen ja hänen mielestään asiat piti tehdä oikein. Varmasti ne farkut myös istuivat paremmin ja näyttivät paremmilta muiden silmissä mummuni jäljiltä kuin minun jäljiltäni. Silloin olin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että farkkuni oli pilattu. Hartaasti odotin, että mummu lähtisi ja minä pääsisin taas itse korjaamaan housuni.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013


Vanhempani ovat olleet kovin nuoria minun tullesani maailmaan. Äitini minulle joskus kertoi, että olin hänen mielestään hirvittävän ruma kun hän minut ensi kerran näki. Niin ruma että kun isäni tuli häntä sairaalaan katsomaan ja kysyi missä vauva on, niin äitini oli sanonut ettei niitä näytetä niin pieninä. Olin ollut 50cm pitkä, painanut kaksi kiloa, kasvot kirkkaan punaiset keltaisilla näppylöillä, nenä poskella, musta hiustöyhtö päälaella ja pari hammasta suussa. Varmasti järkyttävä näky nuorelle äidille, mutta kun olin avannut silmäni niin se oli pelastanut tilanteen ja ristiäisiin mennessä olin pulskistunut, nenä suoristunut, näpyt ja syntymätukka häipyneet. Ristiäiskuvassa näytän kaljupäiseltä nukelta.
Nykyään otetaan valokuvia jo synnytyssairaalassa, minusta on otettu ensimmäinen kuva ristiäisissä. Ei silloin ollut kameraa joka perheessä, eikä kuvia räpsitty joka tilanteessa. Nyt kaikilla on kännykät ja niissä kamerat, ja varmaan lähes joka huushollista löytyy jonkinlaisen digikamera. Muistikortille mahtuu kuvia, toisin kuin joskus vielä muutama vuosi sitten kameraan laitettiin filmi, jolle oli mahdollista ottaa 24 tai 36 kuvaa. Filmirulla piti viedä valokuvausliikkeeseen ja sitten sai parin päivän päästä käydä noutamassa valmiit kuvat. Kuvat säilöttiin piirongin laatikkoon tai liimattiin albumiin.
Nyt voi tilanteesta kuin tilanteesta ottaa vaikka sata kuvaa, siirtää kuvat kamerasta tietokoneeseen ja valita parhaat. Näitäkin voi vielä halutessaan muokata vielä paremmiksi. Teoriassa kuka vaan voi ottaa hienoja kuvia. Sanon teoriassa, koska kameroilla on eroja ja kaikilla ei ole sellaista silmää ottaa kuvia. Ammattitaitoinen kuvaava hallitsee kameran hienoudet ja osaa ottaa kuvan oikeasta kulmasta oikealla hetkellä, hänen ei tarvitse ottaa sitä sataa kuvaa saadakseen yhden hyvän. Nykytekniikka antaa kuitenkin kelle tahansa mahdollisuuden harrastaa ja tuntea onnistumisen iloa.
Minulla on pieni ja vanha digikamera, enkä ole koskaan oppinut kaikkia sen säätöjä. Joskus sillä saa teräviä kuvia, mutta useimmiten ei. Otan kuitenkin paljon kuvia ihan siksi, että haluan tallentaa muistoja ja kaikkea kaunista. Jonain päivänä vielä hankin sellaisen kameran, millä voi zoomata ja ottaa kuvia vähän kauempaakin. Meillä nimittäin näkyy keittiön ikkunasta usein kettuja, peuroja, kauriita, oravia ja vaikka mitä lintuja. Kerran näin saukon ja pari kertaa kärpän. Talvisin näkyy ilveksen jälkiä ja siinä onkin yksi haave, nähdä se ilves ja saada siitä otettua kuva.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tämä on jo vuosia sitten maalamani öljyvärityö, aika iso 58x71 cm. Itseasiassa sen maalaamisesta on kulunut 24 vuotta. Käsittämätöntä, että siitä on niin paljon aikaa. Muistan edelleen sen hetken kun seisoin mäenrinteessä katselemassa järvelle, hain kankaan sinne mukaani ja hahmottelin lyijykynällä kankaalle maiseman pääpiirteet. Silloin oli syksy, eikä lunta ollut maassa. Itse malaaminen kuitenkin siirtyi koska sairastuin keuhkokuumeeseen sinä syksynä. Niinpä maisema ehti saada lumipeitteen ja lopulta se alkoi jo sulaakin.
Tällä maalauksella on monta tarinaa kerrottavana. Se on oikea muistojen aarreaitta. Minulle se niitä kertoo, ehkä sillä on muutama muisto kerrottavana jollekin muullekin. Mistä sen tietää. On kuitenkin mielenkiintoista kuinka kuva voi toiselle olla pelkkä maisema ja toiselle se on niin paljon enemmän.
Luulen jokaisen taiteilijan pistävän töihinsä palan itseään, palan elettyä elämää. Näin jokainen työ kertoo jotain tarinaa, toiset vain ovat helpommin luettavia kuin toiset.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Karjalanpiirakat

Tein tänään karjalanpiirakoita. Usein luullaan, että se on monimutkaista ja aikaa vievää hommaa, mutta ei se oikeasti ole. Tai on se sitten jos tekee täytteet vartavasten, minä teen piirakoita jos on jäänyt perunamuusia tai riisipuuroa edelliseltä päivältä.
Taikina on tosi helppo; 2dl vettä, 1tl suolaa ja 4-5dl ruisjauhoja, osan jauhoista voi korvata vehnäjauhoilla. Nämä vaivataan kiinteäksi taikinaksi. Taikina kannattaa veivata leivinlaudalla pötköksi, jonka halkaisija on 4-5 cm. Tämä pötkö katkotaan veitsellä parin sentin paloiksi. Palat käännetään leivinlaudalla jauhoissa ja painetaan kädellä litteiksi kiekoiksi, nämä kiekot kaulitaan ohuiksi lätyiksi.
Tänään kun olin päässyt tähän vaiheeseen tuli vasta mieleen, että voisin ottaa tästä hommasta opastavan kuvasarjan, joten tämä alkupää pitää nyt vaan osata tehdä ohjeita lukien.

Minä tein perunapiirakoita, koska jääkaapissa oli puoli kattilallista edellispäiväistä perunamuusia. Otetaan siis se muusi ja lisätään siihen raaka kananmuna, joka sekoitetaan hyvin sinne muusiin. Sitten levitetään ruokalusikallinen muusia tällaiselle lätylle niin että reunoille jää sentti tyhjää.

Reunat rypytetään muusin päälle peukalo-etusormi otteella ja tämän voi tehdä niin että käyttää molempia käsiä yhtäaikaa ja rypyttää piirakan molemmat reunat samalta istumalta. (Minä kun otin kuvaa sillä toisella kädellä niin tämä näyttää nyt vähän hassulta, mutta idea kai tulee selväksi.)

Piirakat eivät uunissa turpoa, niin että pellin voi latoa täyteen. Uunin pitää olla kuuma. Minä teen leivinuunissa ja siellä mittari näyttää liki 300 astetta. Viisi minuuttia uunissa riittää.

Pieneen kattilaan laitetaan vettä pari senttiä pohjalle ja kunnon voinökäre veteen, vesi kuumennetaan niin että voi sulaa siihen. Tämän voi tehdä niin, että laittaa sen kattilan hetkeksi sinne uuniin ennen niitä piirakoita.(Pitää sitten muistaa ottaa sellainen kattila, missä ei ole mitään muoviosia kahvassa.) Kun piirakat otetaan uunista, ne upotetaan hetkeksi sinne voiveteen, tässä voi käyttää apuvälineenä vaikka haarukkaa.

Piirakat saavat olla hetken liinan alla hautumassa. Sillä välin voi vaikka tehdä munavoin.
Ja sitten vaan nauttimaan. Eihän ollut vaikeaa!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Messut ovat onnellisesti ohi! Ennakkoonhan olin vähän vastentahtoinen koko messuja kohtaan, ei ollut oikein innostusta valmisteluihin ja mietin, että miksi ihmeessä olin kesällä ajatellut tämän olevan hyväkin idea. Sunnuntainahan minulta sitten hävisivät sekä sähköposti että kotisivut. Palvelin, jolla ne olivat oli hakkeroitu. Tämä ei mitenkään lisännyt innostuneisuuttani.
Torstaina ajoin Tampereelle pystyttämään osastoa -olin yhteisosastolla, jolla oli kymmenen eri tekijän tuotteita. Minä vein mukanani lamput ja jatkojohdot valaistusta varten. Osasto saatiin kasaan ja illalla mietin että se on kyllä melkoinen tilkkutäkki ja minä siellä ihan keskellä matalalla pöydällä, joka oli vielä naapuripöydän hattukorien takana. Vasta silloin illalla aloin ajatella, että en taaskaan ollut osannut puoliani pitää.
Perjantai oli ensimmäinen myyntipäivä ja minua harmitti edelleen kateissa oleva sähköposti ja onneton paikkani siellä osastolla. Onneksi vanhin tyttäreni tuli apulaiseksi sinne messuille ja minä sain kierrellä tuttuja tapaamassa ja tutustua asiakkaan ominaisuudessa messuihin, sai siirrettyä potutuksen taka-alalle. Osastollamme oli kuitenkin ihania ihmisiä ja illan päätteeksi sain hyvät ohjeet kuinka minun tuotteeni saadaan edes vähän paremmin esille loppu messujen ajaksi. Yöksi menin tyttäreni luokse.
Loppujen lopuksi hyvillä mielin sunnuntai iltana kotiin ajelin. Jäi oikein hyvä mieli koko viikonlopusta. Myynti jäi kyllä aika pieneksi, mutta riitti kattamaan kulut, lisäksi sain toimitettua uudelle jälleenmyyjälle tuotteita ja muutaman tilaustyön. Sain kuitenkin jotain paljon tärkeämpää kuin suoranainen raha. Vietin laatuaikaa tyttäreni kanssa ja sain lisäksi uusia tuttavia. Tapasin aivan hurmaavia ihmisiä. Olen saanut taas ihan uutta energiaa vietettyäni aivan erilaisen viikonlopun mielenkiintoisessa seurassa!


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Minulla on ratsastushousut jalassa ja haisen ihanasti hevoselle. Olen aloittanut ratsastustunnit. Päivä oli muuten hurjan kiireinen, messuille valmistautuminen työllistää, mutta lähdin iltapäivällä ratsastustunnille yhdessä tyttäreni kanssa. Katkaisi mukavasti päivän ja unohdin vallan kaikki pienet murheet. Auringonlasku värjäsi taivaanrannan pilvet punaisiksi ja kuu ehti nousta kun veimme hevosta takaisin laitumelle.
Tuli mieleen kesäinen Unkarin matkamme, silloin meillä oli ihania ratsastusretkiä auringonlaskun aikaan ja hevosen selästä katselin kuinka kuu nousi maissipeltojen ylle. Silloin ilma oli lämmin, tänä marraskuisena iltana täällä Suomessa ilma on kylmä, yöksi taitaa tulla pakkanen.



Tämän rannekorun olen tehnyt jo aiemmin juuri sen hevosen jouhista, jolla tänään ratsastin.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Kylläpäs nyt tökkii. Pariin päivään ei ole työsähköpostini toiminut lainkaan ja eilen huomasin, että myös yrityksen kotisivut ovat kadonneet.Selitys on, että palvelin jolla sähköposti ja yrityssivut ovat on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Juuri sopivasti messujen alla!
Minä en voi asialle mitään, joten keskityn sitten muihin juttuihin. Eilen tein helmiä ja tässä yksi kaunotar.


Tämänkin aamupäivän vietin polttimen ääressä ja tein lisää kukkahelmiä ja kissoja. Eilenkin tein kissoja ja yhden pienen pöllön. Nämä ovat kaikki sitten myynnissä käsityömessuilla.



maanantai 11. marraskuuta 2013

Elämme vain löytääksemme kauneutta,
kaikki muu on vain odotusta.

Kahlil Gibran



Menin tänään heti aamusta tekemään helmiä ja tyhjensin uunista eilen tekemäni helmet. Kuinka kauniita ne olivatkaan, aurinkokin paistoi ja sain niistä hyviä kuviakin otettua.
Myöhemmin päivällä tulin koneelle siirtämään kuvat kamerasta. Tässä koneen vieressä minulla on pieni ilmoitustaulu ja siihen olin laittanut siitä aiemmin löytämästäni kirjelaatikosta kortin, jossa tuo ylläoleva lause on painettuna. Ei se varmaan sovi kaikille, mutta minulle se sopii. Nyt minulle aukesi sekin, miksi messuille valmistautuminen on niin vaikeaa. 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Muutama vuosi sitten tein näitä kaloja. En muistanutkaan, että niitä on niin paljon. Taidan nyt pakata kaikki ja viedä nämäkin sinne messuille.
Tänään olen saanut edes jotain aikaiseksi. Aamupäivällä tein pari tuntia helmiä ja nyt iltasella olen harrastanut tulosta-leikkaa-liimaa askartelua ja tehnyt tuotelappuja pussukoita varten.


 Tämä kummallinen lamaannus ei nyt kuitenkaan tahdo lähteä minnekkään, enkä vieläkään ole saanut innostusta syttymään. Laitan enkelikorun kaulaan ja odotan ihmettä.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Hyvin etenee valmistautuminen kädentaidot messuille. Tänään heti aamiaisella aloin tehdä ranskan ja espanjan läksyjä, siihen meni runsas tunti. Sitten lähdinkin tunneille, siinä meni mukavasti putkeen kolme tuntia ensin ranskaa ja siten espanjaa sama päälle. Kotiin tullessa sytytin heti leivinuuniin tulet, uunin lämmetessä söin eiliset ruuan loput ja katsoin sähköpostit. Iltapäivä menikin mukavasti kun tein kääretortun, lihamurekkeen, tonnikalapiirakan ja britatortun. Keittiö oli tietysti täynnä tiskiä tämän rupeaman jäljiltä ja sen siivoaminen vei oman aikansa. Lopulta palkitsin itseni iltakahvilla kera jäätelöllä höystetyn omenahyveen.
Millä tavalla tämä kaikki sitten auttaa messuvalmisteluissa? No, ei tietysti mitenkään. Sehän tässä juuri vikana onkin. Viime vuonna tein töitä yömyöhäiseen monta päivää ennen messuja, tein lisää helmiä, kokosin koruja, valmistin pakkauksia, hinnoittelin ja suunnittelin esillepanoa. Nuorimmaiseni katsoi minua säälien ja sanoi, että häntä niin surettaa, jos minulla ei sitten kauppa käykään kun olen niin kovasti yrittänyt. Järkytyksekseni huomasin siis, että lapsikin tajuaa kuinka epätoivoselta tämä minun hommani näyttää. Messujen jälkeen sitten olin olevinani iloinen ja vakuuttelin, että kyllä se vaan kannatti. Pienessä mielessäni ajattelin, että antaa olla koko homma.
Mikä minun sitten taas kesällä tuli, kun niin täysin olin kaiken tämän unohtanut ja riemumielin maksoin monta sataa siitä ilosta, että saan taas tuntea turhautumista? Vaikka tässä kuinka yritän niin en mitenkään pysty kuvittelemaan, että tästä tulisi jotenkin hyvä kokemus. Pakata kaikki nämä kätteni työt, roudata ne Tampereelle, purkaa siellä, ajaa edestakaisin näillä syyspimeillä todennäköisesti sateisilla teillä neljänä päivänä peräkkäin sata kilometriä per päivä ja sitten taas sunnuntai-iltana pakata kaikki ja tuoda ne taas kotiin. Maanantaina tulen olemaan niin väsynyt, että mitään en jaksa purkaa, huusholli on levähtänyt viikonlopun aikana ja kaikki etukäteen tekemäni ruuat on syöty. Kaiken kruunaa väsyneet jalat ja mieliharmi siitä, että koko homma meni miinukselle. Tietysti teeskentelen taas reipasta ja vakuuttelen kuinka hyvin kaikki menikään.
Tiedän, pitää hakea ne kaikki valoisat puolet. Tulenhan todennäköisesti saamaan taas uusia tuttavuuksia ja tapaan vanhoja tuttuja, joku varmasti kehuu töitäni kauniiksi ja tulen olemaan taas yhtä kokemusta rikkaampi. Parasta nyt vaan unohtaa kaikki vaiva ja rahanmenetys, koota itseni ja jatkaa hymyssä suin tällä valitsemallani tiellä. Onhan tämä vähän kapea polku, mutta maisemat ovat mahtavat!



perjantai 8. marraskuuta 2013

Viikon päästä on kädentaidotmessut Tampereella.
http://www.kadentaidot.fi/
Minäkin olen menossa, harmi vaan kun en saa millään syntymään mitään messufiilistä.
Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja päätin aloittaa suunnittelemalla, kuinka helmet saisi parhaiten esille. Lopputulos on, että koko päivän olen jotain tuhertanut ja helmet ovat entistä epämääräisemmässä järjestyksessä, eivätkä ne edes mahdu minnekkään. Jotenkin kummallisella tavalla niiden määrä ikäänkuin kasvoi. Ennen ne olivat noissa suurissa muovisissa koteloissa, eri hintaiset eri lokeroissa ja vähän vielä väreittäinkin. Nyt on pöytä täynnä helmiä irrallaan ja kaikenmaailman pikkukipoissa. On niitä kyllä osa oikein järjestettykin, mutta mitä minä näiden loppujen kanssa teen! Nyt tuntuu, että pistän kaikki vaan laatikkoon ja saa sitten itsekukin kaivaa sieltä mieleisensä.
Mitähän näistäkin messuista taas minun osaltani tulee? Juuri nyt koko homma tuntuu ihan ylivoimaiselta.

Minulla on muuten Piaeliinan Facebook sivulla  arvonta, missä sivulla olevasta kuvasta tykkäämällä voi osallistua sisäänpääsylipun arvontaan kädentaidot messuille. Tuli nyt mieleen, että jos haluat osallistua arvontaan, etkä ole facebookissa niin kommentoimalla tähän alle olet mukana arvonnassa. Arvonta on tiistaina kahdeltatoista, joten siihen asti voi osallistua. Jos voittaja on facebookissa niin ilmoitan viestillä tai jos täällä niin ilmoitan sitten täällä blogissa.

torstai 7. marraskuuta 2013

Joulusinappi

Meillä ei ole ostettu sinappia kaupasta enää pitkään aikaan. Joitakin vuosia sitten aloin itse tehdä sinappia ja sen jälkeen kaupan sinappi ei ole enää maistunut miltään. Kohta tulee joulu ja silloin sitä sinappia tarvitaan, ainakin useimmissa suomalaiskodeissa. Jaankin teille nyt vaikka pikkujoululahjaksi sen parhaan sinapin reseptin. Tämän reseptin olen joskus ottanut Aamulehden ruokasivulta.

1 dl sinappijauhetta
1 dl sokeria
1 dl kermaa
2 munaa
2 ruokalusikallista konjakkia

Sinappijauhe ja sokeri kannattaa sekoittaa ensin kattilassa, sitten lisätään kerma ja kananmunat ja sekoitetaan niin että tulos on tasaista, notkeaa tahnaa. Tämä kuumennetaan hitaasti kiehuvaksi ja muistetaan sekoittaa koko ajan. Pari minuuttia annetaan kiehua. Sitten kattila pois liedeltä ja annetaan vähän jäähtyä ja maustetaan lopuksi konjakilla ja purkitetaan.


Kaikissa resepteissä on jokin salainen ainesosa. Tosi kokki jättää sen tietenkin kertomatta, ettei kukaan muu yllä ihan samalle tasolle. Minulla se salainen ainesosa on laadukkaat aineet.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Pyhäinpäivä

Tämän aamun herätyskello ei ollut se tavanomainen. Oli vielä pimeää kun heräsimme palohälyttimen kimeään vinkunaan. Kyllä sitä pääseekin äkkiä ylös sängystä tarpeen vaatiessa. Onneksi se oli väärä hälytys. Selvittämättä jäi, miksi se parahti soimaan, mutta ei ollut savunhajua, ei kuumuutta eikä mitään muutakaan poikkeuksellista.
Takaisin sänkyyn unia jatkamaan. Vaikka kroppa oli väsynyt niin sen verran oli hälytys pistänyt veren kiertämään, ettei uni niin vaan tullutkaan takaisin. Mielessä risteili pelko siitä mitä se olisi voinut olla ja kiitollisuus siitä että se ei sitä ollut.
Muutaman levottoman tunnin ja aamiaisen jälkeen lähdin haudoille kynttilöitä viemään. Äidin hauta on tässä varsin lähellä ja sinne menin ensin. Siellä oli aiemmin tuomani lumimarjat vielä hyvissä voinneissa ja lyhdyssä paloi kynttilä. Toivotin äidille sitten vain hyvät pyhät ja lähdin mummun haudalle, joka onkin sitten toisella paikkakunnalla. Sinne minulla oli kanervakin mukanani kynttilän lisäksi.
Perille päästyäni istutin kanervan haudalle ja piti sytyttämäni kynttilä. Olin kuitenkin unohtanut tulitikut kotiin. Onneksi siellä tällaisenä pyhäpäivänä oli muitakin ihmisiä ja sain eräältä rouvalta sytytysapua. Ei se kynttilä kuitenkaan palanut kauaa. Lyhdyssä oli vääränlainen kansi ja liekki tukahtui. Ajattelin kuitenkin, että jätän sen kynttilän sinne jos siihen sitten ensi kerralla toisin oikeanlaisen kannen.
Eikö se tämänpäivän tarkoitus ole muistaa niitä edesmenneitä, ei niinkään se käykö siellä haudalla. Monella se hauta on satojen kilometrien päässä. Nyt illalla kävin uudestaan siellä äidin haudalla ja vein uuden kynttilän sinne lyhtyyn -se aamulla voimissaan ollut kynttilä oli palanut loppuun. Tällä hautausmaalla on myös toisen mummuni ja taatani hauta ja koska sielläkin oli pimeää, laitoin sinnekin kynttilän. Tyttäreni kanssa sitten kiersimme koko hautausmaan ihan vain kauniin tunnelman vuoksi.
Päivä siis alkoi ja päättyi elämän häilyväisyyden mietteissä, siinä välissä oli sitten pätkä sitä tavallista elämää, josta olen hyvin kiitollinen.



torstai 31. lokakuuta 2013

Aarre


Löysin tänään aarteen. Vanha suklaalaatikko, joka oli täynnä kirjeitä. Kaikki oli lähetetty 70-luvulla minulle. Silloin ei ollut kännyköitä, ja puhelin oli vain asioiden hoitoa varten. Silloin läheteltiin kirjeitä.
Siellä oli monta kirjettä serkultani. En yhtään muistanut että olimme niin paljon kirjoitelleet kirjeitä, itse asiassa en muistanut että olisin koskaan saanut häneltä kirjettä. En muistanut sitäkään, että minulla oli kirjeenvaihtokaveri Amerikassa. Enkä sitä, että viettäessäni kesää mummulassa eräs ystäväni oli lähettänyt minulle sinne kirjeitä.
Erityisen hassulta tuntui se, että vaikka asuin Helsingissä niin minulla oli kirjeenvaihtokaveri myös Helsingistä ja me siis olimme lähetelleet toisillemme kirjeitä lähes koko 70-luvun saman kaupungin sisällä. Ei se silloin ollut mitenkään outoa, mutta tänä päivänä se olisi varmasti outoa. Harmittavaa on sen sijaan se, että en muista ollenkaa tätä tyttöä, minulla on hänestä kyllä valokuva, mutta ilmeisesti me emme nähneet toisiamme ainakaan usein. Pitää ottaa oikein aikaa jostain ja lukea läpi koko kirjeenvaihto, tai siis hänen kirjeensä, ne minun kirjoittamani ovat hänellä. Tai sitten hukkuneet vuosien varrella.
Olen kyllä erittäin tyytyväinen itseeni, että olen säilyttänyt nämä kirjeet ja viitsinyt kuljettaa tätä vanhaa laatikkoa muutosta toiseen. Asuin Helsingissäkin useammassa paikassa ja lopulta aikuisena muutin tänne maalle, täälläkin olen asunut viidessä eri osoitteessa. Aina vaan on laatikko muuttanut kanssani ja tänään tulin sen sitten vihdoin avanneeksi.
Minulla tulee olemaan vielä monta antoisaa lukuhetkeä, kun alan käydä näitä kirjeitä läpi. Mitä kaikkea niistä vielä löytyykään!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Facebookissa on ollut viimepäivinä hauskat kirahvipäivät. Siellä on kiertänyt arvoitus, johon on pyydetty lähettämään oikea vastaus yksityisviestillä arvoituksen esittäneelle henkilölle. Jos sitten vastaus on väärin, niin joutuu vaihtamaan profiilikuvansa kirahvin kuvaan kolmeksi päiväksi. Jos vastaus on oikein saa pitää nykyisen profiilikuvansa. Arvoitus on tietenkin vähän kompakysymys, joten kirahvin kuvia on alkanut ilmestyä.
Minusta tämä oli ihan harmitonta hauskaa. Koska meitä mahtuu niin moneen junaan, niin tästäkin meni osalle herne nenään. Pakko tehdä tästä varoittava esimerkki, missään nimessä ei saa profiilikuvaa kirahviksi muuttaa, koska sitten iskee viirus! Toinen ilonpilaaja porukka ovat sitten ne pätijätyypit, joiden on ihan pakko kertoa se oikea vastaus siinä kaikkien nähden, jonka jälkeen ei sitten mitään arvoitusta enää olekkaan.
Minulta löytyy tällainen kuva kirahveista. Se on otettu viime keväänä Budapestin eläintarhassa. Ei mahtunut kuvaan kuin pelkkiä jalkoja ja kauloja. Oli aika korkea eläin. En ollut koskaan aiemmin kirahvia nähnytkään. Eläintarhasta sai ostaa pussillisen pikku herkkuja ja sitten syöttää niitä kirahveille. Kun kirahvi laski päänsä alas kohti ylöskurkoittavaa kättä niin tuli näkyviin pieni pää, jossa oli valtavan suuret ja kauniit silmät. Lisäksi sen kirahvin kieli meni hauskasti rullalle kun se otti makupalan suuhunsa.
Väärin muuten vastasin minäkin, en vaan saanut jostain syystä tätä kuvaa ladattua profiilikuvaksi, mutta tässähän se nyt on.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Eräs hyvin iäkäs nainen totesi eräässä vanhuksien oloja käsittelevässä keskustelussa, että hän on hyvin närkästynyt tästä vanhustenhoitoa moittivasta uutisoinnista. En tiedä, minkä ikäinen tämä rouva oli, mutta arvelisin että hänen täytyi olla jo kahdeksankymmentä täyttänyt. Joka tapauksessa hän sanoi että turha puhua vanhusten huonosta hoidosta, kun koskaan aikaisemmin ei ole vanhuksia hoidettu yhtä hyvin kuin nyt.
Me kaikki muut paikalla olleet menimme hiljaisiksi. Mitä tämä nyt tarkoitti. Rouva mainitsi, että hänellä ei esimerkiksi ole koskaan ollut isovanhempia, koska he olivat kuolleet ennen kuin hän syntyi. Jos joku piti sitkeästi elämän syrjästä kiinni, eikä ollut perhettä jonka nurkissa olisi saanut majaa pitää niin sitten joutui vaivaistaloon, mikä oli aivan eri asia kuin tämänpäivän palvelutalo.
En nyt halua kommentoida vanhustenhoitoa, mutta tämä sai minut ajattelemaan, kuinka helppoa elämä nykyään onkaan. Sitä vain ei tule ajatelleeksi ehkä juuri siksi, että se on helppoa. Joka kodissa on nykyään sähkö, lämin vesi, vessa, pyykinpesukone, jääkaappi ja lämmitys. Näitä jokainen pitää itsestään selvänä. Useimmat pitävät itsestään selvänä myös mikroa, kahvinkeitintä, televisiota, tietokonetta ja kännykkää. Jos joku näistä lakkaa toimimasta, se on katastrofi.
Jokainen käy ainakin peruskoulun. Kaikki oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Lukukausimaksu on tuntematon käsite ja kouluruokailu itsestään selvyys. On neuvolat ja synnytyssairaalat. Normaali työviikko on viisipäiväinen, kahdeksan tunnin työpäivällä ja vuosilomat kertyvät. Koskaan aikaisemmin ei ihmisillä ole ollut niin paljon vapaa-aikaa kuin nyt.
Tänä päivänä ei oikeastaan tarvitse osata laittaa ruokaakaan, kaikkea saa valmiina kaupasta. Ompelutaito ei ole lainkaan tarpeen, vaatteita löytyy joka tilanteeseen, joka vartalolle ja hintahaitari varsin venyvä. Kirpputorista haute coutureen.
Eri asia on sitten osaammeko olla tyytyväisiä ja kiitollisia tästä helppoudesta. Tajuammeko, kuinka helpolla oikeastaan pääsemme? Joskus tuntuu, että tämä helppous synnytää vain kaikkeen tyytymättömiä uusavuttomia, sen sijaan että tämän helppouden pitäisi antaa meille aikaa kehittyä ihmisinä.





perjantai 18. lokakuuta 2013

Minulla on hukassa pieni mustapäinen keittiöpuukko, muistikirja, akvarellisivellin ja kansallispuku. Tiedän niiden olevan jossain tässä talossa, mutta en vaan löydä niitä. Ovat kyllä varsin mystisesti kadonneet. Ensin huomasin sen keittiöpuukon kadonneen. Se on ihan paras kuorimapuukko ja hain sitä kyllä kaikista mahdollisista paikoista ja muutamasta mahdottomastakin. Ei vaan löytynyt ja lopulta mieheni osti minulle uuden, mutta se uusi ei ole ollenkaan niin hyvä kun se kateissa oleva.
Luin sellaista blogia kuin http://sukkulallajaneulalla.blogspot.fi/ ja siinä puhuttiin kansallispuvuista. Sitä lukiessa tuli mieleen oma kansallispukuni, joka on äitini peruja, joka puolestaan on perinyt sen omalta äidiltään. Puvun pusero oli jo minun nuoruudessani hiutunut niin ohueksi, ettei kestänyt enää käyttöä. Tätä edellämainittua blogia lukiessani tulin ajatelleeksi, että olisi hienoa tehdä siihen pukuun uusi pusero. Mutta sitä pukua ei löydy nyt mistään. Tarkistin lapsilta, että hekin muistavat minun sitä sovitelleen muutama vuosi sitten, joten kyllä se täällä on jossain.
Viime viikolla olisin tarvinnut muistikirjaani. Se on sellainen pieni kirja, jossa on Marimekon kankaalla päällystetyt kannet ja se on aina ollut tässä tietokoneen viereessä pöydällä. Ei ole enää. Sitä hakiessa olen tutkinut kaikki tämän huoneen laatikot ja hyllyt, muualtakin talosta olen hakenut. Ei vaan löydy sitäkään.
Pari päivää sitten huomasin kadottaneeni yhden akvarellisiveltimen. Yhtä tuloksetonta hakemista kuin muillakin kadoksissa olevilla tavaroilla. Viikko sitten sillä vielä maalailin, mutta nyt se on kadonnut kuin maan nielemänä.
Onko talossamme salaperäinen musta-aukko? Vai onko kotitonttu lähtenyt kansallispukujuhliin kuorimaan perunoita ja tekemään muistiinpanoja siveltimellä?
Vai onko minun ymmärrettävä, että minun pitäisi tehdä täällä oikein perusteellinen suursiivous, joka kattaa kaikkien komeroiden jokaisen nurkan tyhjennyksen sekä kaapistojen taustoiden puhdistuksen. Ihan sillä tavanomaisella perussiivouksella kun eivät ole löytyneet. Joko tyydyn siihen, että kai ne joskus jostain eteen tulevat tai sitten ryhdyn tyhjentämään komeron kerrallaan, todennäköisesti sitten sieltä viimeisestä nurkasta ne löytyvät.

torstai 17. lokakuuta 2013


Ensilumi. Lumisade alkoi yhdeksän aikaan ja jatkuu edelleen. Räntää tuo lähinnä on, mutta ilmeisesti maa on niin kylmä että ei sula heti pois.
Oikeastaan en olisi vielä niin välittänyt talven alkavan. Syksy on ollut niin ihanan leuto ja kaunis tänä vuonna. En olisi sen vielä suonut loppuvan. Talvi on kuitenkin niin pitkä, päivät ovat jo lyhentyneet kovasti ja pimeä tulee ilta illan jälkeen aikaisemmin. Lumi tietysti toisi vähän valoa.


Olen taas ilmoittautunut Tampereen Kädentaidot messuille. Nyt pitäisi siis kovasti ahkeroida ja tehdä sinne myytävää. Eilen tuunasin vähän kotisivuja, korjasin vanhentunutta tekstiä ja päivitin uusia kuvia. Verkkokauppaan lisäsin yhden kissakorun. Sinne mahtuisi vielä pari tuotetta myyntiin, mutta en oikein tiedä mitä sinne laittaisin. Kaupan ulkonäkökään ei ole sitä mitä haluaisin, mutta kun olen ihan peukalo keskellä kämmentä näiden tietokoneiden kanssa, niin en vaan osaa sille mitään tehdä. Voisinhan tietysti pyytää jotain ammattilaista apuun, mutta he ovat kallispalkkaisia henkilöitä, joten tällainen pienipalkkainen ei pysty.
Ei siis auta kuin odotella aikaa parempaa ja hyödyntää odottelu tekemällä uusia helmiä.